Vahvan oluen kauppaan tulon torppaaminen

Ollako tässä nyt tyytyväinen vai jotain muuta. Omalla kohdalla luulen että jos n. 8 %nen olut olisi tullut kauppaan, olisin vähän säädellyt mihin kelloaikaan itse menen kauppaan. Epäilen että aluksi olisi tullut järjestyshäiriöitä. Onko nuorilla vaihtuvilla kassoilla valmius selviytyä niistä ostajista jotka aiheuttavat häiriötä. Varsinkin pienemmissä kaupoissa jossa on vain muutama työntekijä. Nouseeko hinnat kun vartioita olisi pitänyt palkata enemmän.
Muutaman alkuvuoden jälkeen todennäköisesti tilanne rauhoittuisi ja muitakin vahvempia alkoholijuomia tulisi kauppaan. Tilannetta alettaisiin pitämään luonnollisena siinä missä muissakin Euroopan maissa jossa kaikki alkoholit ovat ruokakaupoissa.
Tietääkö joku onko ulkomailla alkoholin takia ruokakaupoissa häiriöitä lainkaan. Itse olen ostanut ehkä 6-7 v, sitten Italiassa ruokakaupasta viiniä, Silloin ainakin oli rauhallista, joten varmaan siihen Suomessaki olisi alkukankeuksien jälkeen päästy.
Mitä mieltä ollaan?
51496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Tässäkin asiassa on Taas - JARRUTTAJAT -ja JokaPaikan VastaRannanKiisket

- eli - SDP:n ja ÄnkyräVasemmiston ja MyrkynVihreät +VasemmistoKEPU !

Nuo - SONTIAISET - Vain Vastustaa Kaikkea, mitä Hallitus On Tekemässä !

Äänestä
  • Kepu sontakullit aiheuttavat ongelmia joka sektorilla.

    Äänestä

Ihan samalla tavallahan kassat ovat tähänkin asti joutuneet ostajan iän tarkistamaan tupakan ja keskioluen kohdalla, miksi pari prosenttiyksikköä lisää alkoholia olueen muuttaisi asiaa merkittävästi saati aiheuttaisi järjestyshäiriöitä tms?
Tässä tehdään kärpäsestä härkänen, aivan säälittävän lapsellista vatkaamista myös eduskunnassa asian ympärillä...

Äänestä

Olisiko nuuska ja muut 'muotitupakat' tärkeämpää rajata pois kaupoista.
Hyvin nuoret aloittavat käytön.
Keuhkot!
Beng

Äänestä
  • Suomessa ei nuuskaa saa myydä....tietääkseni????

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Suomessa ei nuuskaa saa myydä....tietääkseni????

    Laivoilla on myyty.
    Mutta jokin nikotiinituote, mikä on melko vahva, on markkinoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Laivoilla on myyty.
    Mutta jokin nikotiinituote, mikä on melko vahva, on markkinoilla.

    Joo, Ruotsin reiteillä myydään.

    Äänestä

Aurinkorannikolla lopetetaan väkevien myynti . Ongelmien vuoksi

Äänestä

Niin jos nyt 8-prossanen tulisi kauppoihin, sehän ei jäisi tähän. Seuraavaksi olisivat kirkkaat kaupassa.
En osaa suhtautua noin jämäkäsi puolesta tai vastaan. Entä jos suomalainen saisi kirkasta Suomen kaupasta, olisiko hän niin ahne ulkomailla kauppojen alkoholille. Ehkä hänkin joskus osaisi juoda kohtuullisesti. Vai oppisiko koskaan.
Tosiaan aurinkorannoilla aletaan säännöstellä alkoholin saantia. Onkohan ahneita vain suomalaiset vai muutkin.

Äänestä

ei ehdi juopoista keskustella
nyt on juuri se hetki - rauhallista- jolloin tehdää rahaa strategiaa muuttamalla
myin peloissani 30+ prosenttia Fortumia ulos kun se noussut muutamassa kuukaudessa 30%


haloslaisten ryssittäjien aikana ainoa vihreä sähkö oli saksalaisten valitsema
venäläisroistojen maakaasu

mutta nyt F rakentaa lämpöpumppu (ei vanhanaikaisia maalämpöpumppuja)
systeemejä Microsoftin datakeskuksille eli täytyy katsoa milloin F tulee ryminällä takaisini

kaljaa ei kannata miettiä eikä juoppojen taivaaseenpääsyä jättäkää ne haloslaisille ja RäsäSelle sille selle

Äänestä

Alkosta saa vahvempia, jos on tarve. Itselleni riittää keskiolut saunaolueksi.

Äänestä

En tykkää siitä, että ruokakauppoihin ängetään iloliemiä. Pysyköön kaikki alkossa. Kun isä oli alkoholisti ja veli, niin kyllä siinä tietää mitä se on. Kaiken lisäksi olen katellu naapuritalon holistien kirmaavan juoksujalkaa kaljakaupoille niin kauan kun rahaa riittää ja meidän taloyhtiön pihan läpi, ei ehditä mennä tietä pitkin. Minulta ei tule minkäänlaista puoltoa iloliemille. Olen vastaan ja pysyn.

Äänestä
  • et tykkäär rahasta kun isä oli raha ton?
    tällä perusteella ei tehdä mitään vaan sillä

    että koulutettu suomalainen ei saa viinaa k-kaupasta mutta palermolainen
    lukutaidoton mafioso saa


    myös prisma myy hyvin viinaa
    https://www.prismamarket.ee/products/19261

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    et tykkäär rahasta kun isä oli raha ton?
    tällä perusteella ei tehdä mitään vaan sillä

    että koulutettu suomalainen ei saa viinaa k-kaupasta mutta palermolainen
    lukutaidoton mafioso saa


    myös prisma myy hyvin viinaa
    https://www.prismamarket.ee/products/19261

    Onko Palermossa K- kauppoja?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Onko Palermossa K- kauppoja?

    on tietenkin

    Via Liberta, 30 Palermo
    nimi on Carrefour

    prismoja on useita nimellä coop

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    on tietenkin

    Via Liberta, 30 Palermo
    nimi on Carrefour

    prismoja on useita nimellä coop

    Ei Keskolla ollut tietoa tuollaisesta!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei Keskolla ollut tietoa tuollaisesta!

    et tiedä keskon asioita


    kesko maksaa hyvää osinkoa 0,25 mutta en ole ostanut sen paikallaan polkemisen takia

    ruotsissa k-kauppa on ica

    Äänestä

Itelle ei merkitystä.

Alko tossa sittarin vieressä, helppo käydä samalla reissulla. Tavallaan aattelen sen hyvänä asiana, erikoisliike lähellä, markettivalikoimat ois suppeemmat.

Mutta mutta.

Pöndellä sitten ei ole ollenkaan valikoimia. Eli jos joku hikiällä haaveilee kalaillallisesta brenkkulessun kans, sen pitää ajaa naapuripitäjään hakeen sitä viintä. Ja samalla se ostaa sen fisunkin(ja kaikki muutkin ostoksensa" sieltä, isommasta marketista.

Tämä on asia, mistä olettais slp.n ottavan kantaa. Maaseutu asumiskelposeksi, palvelut taattava maaseudulle, maalaisten asioita edistettävä. Joopa, santeri alkio oli puolihullu raittiusmies, asia ei wovi maalaisliiton pirtaan. Lisäks puolueen lestaatisiipi on luonnolisesti raivoraittiita lars leevin esimerkin mukaisesti. Jos sla ajais tässä maaseudun etua, alkoholi ois ajat sitten vapautettu alkon monopolista.


Kun kyse on periaatteessa alkon monopolista, se jäänne tsaarin ajoilta, pikeestaan käytännössä reliikki kieltolakiajasta. Valtio pelaa ties kuinka monilla korteilla. Alkoholiveri itsessään, lisäks kaikki panimo- viinateillisuuden verot, logistiikkaverot jne on iso tekijä maan budjetissa. Mutta jostain tekomoraalistisista syistä jotkut tahot haluavat pitää alkon monopolin voimassa. Minkä takia, sitä ei kai voi perustella oikein millään, ehkä vallanhimo vois olla peruste.

Alkoholin myynti laskenut jo pitkään, nykyisin ilmeisimmin ei kai pahemmin edes salakuljetusta, puhumattakaan kotipoltosta. Maan päihdeongelmat muualla, kovat huumeet, nikotiini, hormoonit, jopa kofeiini jne. Sekä lailliset tai laittomat lääkkeet.

Alkon monopoli joutaa lakkauttaa, kyll
markkinatalous sen korvaa. Ongelmia turha odottaa, keskarin myymisestä vuosikymmenten kokemukset. Myymälävarkaista puhutaan, mutta on niitä myymälävarkaita alkossakin niistä vähemmän puhutaan. Normaali suhtautuminen alkoholiin ihan riittävä taso suomessa, nykyinen uskonnollisfanaattis pakkomielle valtion hallitsemasta lakoholin myyntimonopolista täysin tarpeeton ja typerä reliikki jostain historiasta.

Sitäpaitsi, alkon lakkauttaminen ei vähennä verotuloja, sen sijaan alkon aihteuttamat kiinteiswtö, henkilökunta jne menot loppuvat. Valtio pitää täysin typerästi yllä isoa, kallista kauppaorganisaatiota, joka lisäks aiheuttaa valtavaa eriarvoa kansalaisten välillä.

Noh, edistys se pienikin edistys. Mä pidän tuplapukkioluesta Joopa, se 8,5 prossaista, tulevan lain jälkeenkin se pitää ostaa alkosta.... Vapaa viina, vapaa maa :D


=DW=

Äänestä
  • poliitikot ottavat lahjuksia

    Alko tossa sittarin vieressä

    ja antavat alkon sittarin ja prisman viereen ei lidlin

    Äänestä

8 % talouskasvua kokoomus tarkoitti 🙂

Äänestä

Alko myy kovinta viinaa. Onko siellä jatkuvasti häiriöitä ?

Äänestä
  • Alko maksaa paremmin ja siellä on pysyvämmät myyjät ilmeisesti juuri sen vuoksi. Heitä myös koulutetaan. Luulen että on helpompi vahvia yhtä tuotetta pienemmässä myymälässä kuin isossa marketissa. jossa on erilaisia tuotteita ja myyjien pitää olla monessa paikassa edes jonkin verran asiantuntijoita. Hinta tuskin kaupassa on vähempi kuin Alkossakaan.

    Äänestä

Eiköhän nykyiset juomat riitä....

Äänestä
  • Mutta eikö olisi hyvä saada toisinaan oikeata olutta pullollinen samasta kaupasta mistä ruokatarpeensakin hakee, nyt on hakeuduttava Alkoon sen takia erikseen ja siinähän onkin sitten vaaran paikka ostaa jotain väkevääkin.
    Ruokakauppojen laimennettua keskioluttiskivettä en kykene imemään...

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mutta eikö olisi hyvä saada toisinaan oikeata olutta pullollinen samasta kaupasta mistä ruokatarpeensakin hakee, nyt on hakeuduttava Alkoon sen takia erikseen ja siinähän onkin sitten vaaran paikka ostaa jotain väkevääkin.
    Ruokakauppojen laimennettua keskioluttiskivettä en kykene imemään...

    Kaupasta saa jo ny ihan oikeaa olutta, aivan varmasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kaupasta saa jo ny ihan oikeaa olutta, aivan varmasti.

    Kyllä vain sillä myös Alkolla on kauppoja!
    Suomen ruokakaupoista oikeaa olutta ei saa!

    Äänestä

Virossa ovat kaikki juomat ruokakaupoissa, tosin valikoima on suppea.
Ei siellä mitään ryysistä ole enkä ole nähnyt juksukaljan noutajia, mutta Suomessa olen.
Olen vapauttamisen kannalla. Ongelma on pikemminkin, miten torjua varkaudet.
Tanskassa muistaakseni kaapit menivät kiinni iltakuudelta vai -kahdeksalta alkojuomien osalta.
Toimisiko Suomen 24 tuntisissa kaupoissa vai tulisiko rettelöintiä?
Beng
Vähän on vanhanaikaista tuo hyysääminen.
Tupakka-ainesten kanssa pitäisi todella miettiä tuotteiden pitoisuuksia.
Keuhkoahtaumaa on paljon.

Äänestä

Tupakka on kasvi johon sen kasvaessa kehittyy ne pitoisuudet mitkä kehittyy, ei se miettimällä muuksi muutu. Jos jossain tuotteessa ei ole nikotiinia, se ei silloin ole tupakkaa...

Äänestä

8kalja liian vahvaa. Tulee kankkunen ja poissaoloja. Hakekaa viinaa Alkosta!

Äänestä
  • Voihan sieltä hyllystä edelleen valita miedomman tai peräti 0-oluen.
    Eivät kait kaikki ihmiset ihan aivottomia ole!
    Aikuisten puolesta ajattelu on joskus todella raivostuttavaa ja kun ne puolesta ajattelijat eivät ole maan välkyimipiä.
    Beng

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Voihan sieltä hyllystä edelleen valita miedomman tai peräti 0-oluen.
    Eivät kait kaikki ihmiset ihan aivottomia ole!
    Aikuisten puolesta ajattelu on joskus todella raivostuttavaa ja kun ne puolesta ajattelijat eivät ole maan välkyimipiä.
    Beng

    Mutta kun ne reppanat ei vaan tajua ottaa sitä miedompaa....känni saatava ja äkkiä!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mutta kun ne reppanat ei vaan tajua ottaa sitä miedompaa....känni saatava ja äkkiä!

    En ole reppana, laatutietoinen toki. En halua saunaoluekseni jotain keskikaljalitkua, olutta sen tulee olla.
    Jos haluan humaltua, juon viinaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    En ole reppana, laatutietoinen toki. En halua saunaoluekseni jotain keskikaljalitkua, olutta sen tulee olla.
    Jos haluan humaltua, juon viinaa.

    Olut on kyllä sitä pahempaa mitä enemmän on prosentteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Olut on kyllä sitä pahempaa mitä enemmän on prosentteja.

    Totta, jos lisätään alkoholia niin että pitoisuus nousee 10- 12 tuntumaan, olut ei ole enää hyvää. Mutta oikeana oluena, siinä 7-8- prosenttisena, se on hyvää sauna- ja virkistysjuomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Totta, jos lisätään alkoholia niin että pitoisuus nousee 10- 12 tuntumaan, olut ei ole enää hyvää. Mutta oikeana oluena, siinä 7-8- prosenttisena, se on hyvää sauna- ja virkistysjuomaa.

    No, jos on kova jano niin kaikki maistuu, jopa 8% olut.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Voihan sieltä hyllystä edelleen valita miedomman tai peräti 0-oluen.
    Eivät kait kaikki ihmiset ihan aivottomia ole!
    Aikuisten puolesta ajattelu on joskus todella raivostuttavaa ja kun ne puolesta ajattelijat eivät ole maan välkyimipiä.
    Beng

    Ei ole ne 8% kaljan ostajat. Humalahakua vain!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    No, jos on kova jano niin kaikki maistuu, jopa 8% olut.

    Sinäkö tykkäät lipittää vedellä jatkettua keskikaljaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ei ole ne 8% kaljan ostajat. Humalahakua vain!

    Jos juon humalahakuisesti, silloin juon viinaa. Silloin juon hyvinkin iltapäivän kuluessa vähintään puoli litraa noin 40- prosenttista alkoholijuomaa joka vastaa 8 puolen litran kaljatölkillistä. Ei kiitos, ajatuskin sellaisen olutmäärän kittaamisesta humalan saavuttamiseksi ei kiinnosta...

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Sinäkö tykkäät lipittää vedellä jatkettua keskikaljaa?

    Alkoholiton tumma olut on suosikkini. Lipitä sinä, minä vaan nautin.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Alkoholiton tumma olut on suosikkini. Lipitä sinä, minä vaan nautin.

    Mutta kerroinhan juuri etten lipitä edes keskikaljaa....

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Totta, jos lisätään alkoholia niin että pitoisuus nousee 10- 12 tuntumaan, olut ei ole enää hyvää. Mutta oikeana oluena, siinä 7-8- prosenttisena, se on hyvää sauna- ja virkistysjuomaa.

    7% - 8% vahvuisista oluista löytyy todellisia maisteluoluita. Mainitakseni erään niin Grindbergin yksi 8%:n on makuuni.
    Janoon sopii mieto lageri.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    7% - 8% vahvuisista oluista löytyy todellisia maisteluoluita. Mainitakseni erään niin Grindbergin yksi 8%:n on makuuni.
    Janoon sopii mieto lageri.

    Pilsner Urguel on kamalaa, paha jälkimaku jää.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Pilsner Urguel on kamalaa, paha jälkimaku jää.

    Sehän onkin pilsneriä, ei olutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Sehän onkin pilsneriä, ei olutta.

    Miksei pilsneri ole muka olutta?

    Äänestä

  • Olutta juodaan, velka ei maistu.

    Äänestä

Sitei usko miten valtava halu meikällä olis ryystää kylmää olutta. Vanhan dogun ei kantsi antaa mielihaluilleen valtsikkaa.
Lasken hanasta lämpimän veden pois ja kippaan janooni täyden haarikan.
Jos ny han rehellisiä ollaan niin Vuohijärvestä kai sitä Kouvolaan johdetaan. Hyvää se on silti. Eikä juomalla lopu.

Äänestä

Kasiprossasilla ei tee mitään, siinä ei ole hyvän oluen makua ja suutuntuma on ällö.

Äänestä
  • Tehtäessä oikeaa olutta siihen tulee prosentteja luonnollisesti 7-8 ja silloin olut on parhaimmillaan, maku tietenkin vaihtelee sen mukaan mitkä ovat olleet raaka- aineet ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Tehtäessä oikeaa olutta siihen tulee prosentteja luonnollisesti 7-8 ja silloin olut on parhaimmillaan, maku tietenkin vaihtelee sen mukaan mitkä ovat olleet raaka- aineet ym.

    Liikaa prosentteja, menee maku mallaksesta, mäskikin olisi parempaa.

    Äänestä

Hyvää nelosen olutta nauttii samalta istumiselta kymmenkunta pullollista, ennen hiekkalaatikolla käymistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ollako tässä nyt tyytyväinen vai jotain muuta. Omalla kohdalla luulen että jos n. 8 %nen olut olisi tullut kauppaan, olisin vähän säädellyt mihin kelloaikaan itse menen kauppaan. Epäilen että aluksi olisi tullut järjestyshäiriöitä. Onko nuorilla vaihtuvilla kassoilla valmius selviytyä niistä ostajista jotka aiheuttavat häiriötä. Varsinkin pienemmissä kaupoissa jossa on vain muutama työntekijä. Nouseeko hinnat kun vartioita olisi pitänyt palkata enemmän.
Muutaman alkuvuoden jälkeen todennäköisesti tilanne rauhoittuisi ja muitakin vahvempia alkoholijuomia tulisi kauppaan. Tilannetta alettaisiin pitämään luonnollisena siinä missä muissakin Euroopan maissa jossa kaikki alkoholit ovat ruokakaupoissa.
Tietääkö joku onko ulkomailla alkoholin takia ruokakaupoissa häiriöitä lainkaan. Itse olen ostanut ehkä 6-7 v, sitten Italiassa ruokakaupasta viiniä, Silloin ainakin oli rauhallista, joten varmaan siihen Suomessaki olisi alkukankeuksien jälkeen päästy.
Mitä mieltä ollaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu