Kertokaapas minulle onko se joku muslimien naisten tapa olla varpaat paljaana sillä aika usein näen heitä paljasjalkaisina. Heillä on myös kauniit jalat. No olen halunnut herkutella noilla jaloilla ylä-asteelta asti ja vihdoin fetissini kävi toteen vuosi sitten. Tapasin vielä viime-vuonna yliopistossa ollessani kauniin muslimi naisen. Huomasin että hänkin välillä tarkkaili minua vähän "sillä silmällä" sitten yhtenä päivänä kysyin häneltä että haluaisiko antaa minulle numeronsa, hän antoi. No sitten numeron vaihdon jälkeen aika usein hengailimmekin hänen ja parin muun kanssa. En uskaltanut vaan viedä asiaa pidemmälle niiden muiden keskellä. No sitten yhtenä päivänä kello oli noin 2 yöllä. Muut olivat lähteneet kotiin kun olimme olleet kaupungilla noin 8-kilometrin päästä kodeistamme. Tämä musliminainen sitten kysyi että voisinko saattaa hänet kotiin kun pelkäsi että hänet kimppuunsa käydään tjs. No tietenkin sitten suostuin. Olimme kävellen joten matka oli aikamoinen. Juttelimme niitä näitä, ja sitten viimein kun hän rupesi puhumaan siitä kuinka hänen poikaystävänsä oli eronnut hänestä, uskalsin mainita ihastuksesta, -Sulla on muuten kauniit varpaat, sanoin. -Kiitos, vastasi tämä ihastukseni. Sitten hänen kotonaan hän teki jotain mullistavaa, hän suuteli minua, huulille. Seuraavana päivänä hän pyysi minua ulos, menimme hänen luokseen tekemään vähän kaikkea😉. Nuoleskelin hänen varpaitaan ja puristelin pakaroita ja tissejä, sormetinkin häntä. No hän sanoi että nähdään taas, sen jälkeen olemme seurustelleet. Tämän vuoden alussa kun yliopisto loppui ja hänestä tuli opettaja ja minusta lääkäri, päätin tehdä jotain. Kutsuin hänet treffeille Lappiin. Sitten kun olimme lomamökkimme parvekkeella ja katselimme revontulia. Minä kosin häntä, -Tuletko vaimokseni rakas? -Kyllä, hän vastasi.
Nyt olemme olleet noin 5kk yhdessä ja hän on raskaana.
Rakas muslimini
9
1323
Vastaukset
- Anonyymi
Ja spedellä taas sekottaa buaahaa
- Anonyymi
Joka ketjussa näyttää sinullakin sekottavan !🤣🤣
- Anonyymi
Mitä tarkoita tuolla ”sekottaa” sanalla?
- Anonyymi
Vintillä tuulee jos muslimiin sekaantuu. Voi olla lähtö lähellä.
- Anonyymi
Tämä on totta. Nuorena sekoilin kahden muslimitytön kanssa. Toinen oli todella ahnas ottamaan suihin. Toinen taas halusi peppuseksiä, jotta pitää neitsyytensä. Molempien isät olivat raivoissaan, kun saivat kuulla. Jouduin pysymään piilossa jonkun aikaa heiltä.
- Anonyymi
Juu. Eioikeat muslimi naiset käyttäydy noin. Se on heille sitten vain nimi. Peitettynä pitää olla. Eikä kenen tahansa kanssa jutella. Enkä yhtään ihmettele vaikka isä olisikin raivoissaan. Kurin palautusta tarvitsisi. Ei noin...
- Anonyymi
Kertoo paljon muslimiyhteisöstä, kun nuori tai aikuinenkaan ei uskalla poistua uskosta, vaan pysyy uskossa nimellisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoo paljon muslimiyhteisöstä, kun nuori tai aikuinenkaan ei uskalla poistua uskosta, vaan pysyy uskossa nimellisesti.
Joillakin....valitettavasti...näin on....mutta ei saa yleistää..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillakin....valitettavasti...näin on....mutta ei saa yleistää..
Mutta yleisesti ottaen noin se silti on. Terveisin entinen muslimi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 863979
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.523295Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1603012Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,622951SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.772464Suomalainen lähti ilman takkia sotaan
Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.52296Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a251984Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s621961Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1651931- 931338