Poliisi selvittää Kiteenjärvestä löytyneen vainajan henkilöllisyyttä
Tiistaina kello 17 aikoihin pelastuslaitos sai vesipelastushälytyksen Kiteen Kytänniemensillalle. Tehtävään osallistui myös poliisi.
Poliisin Koti-Karjalalle antaman tiedon mukaan hälytyksen syynä oli vedestä löytynyt vainaja. Poliisista kerrotaan, että alustavan tutkimuksen perusteella henkilön hukkuminen on tapahtunut tiistaita aiemmin.
Poliisi ei epäile rikosta. Ketään ei myöskään ole ilmoitettu Kiteellä kadonneeksi.
Poliisi selvittää parhaillaan vainajan henkilöllisyyttä.
Koti-Karjala
Poliisi selvittää Kiteenjärvestä löytyneen vainajan henkilöllisyyttä
10
1235
Vastaukset
- Anonyymi
Ettei vaan olisi lisäaineistuksella osuutta. Sellainenkin mahdollisuus kun on aina olemassa.
Pari viikkoa sitten noutaja tuli henkilöautoilijalle kuivalla maalla ja suoralla 6-tiellä rekkaan törmätessä. Aika outoa. Olikohan suunnilleen Hason kohdalla kynttilöitä tienlaidassa. - Anonyymi
Onko tietoa kuka kyseessä?
- Anonyymi
On tietoa mutta kaikkea tietoa ei ole tarkoitettu kaikkien tiedettäväksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tietoa mutta kaikkea tietoa ei ole tarkoitettu kaikkien tiedettäväksi.
Eikö edes kaikkitietävien? Niitä on ainakin oman kokemuksen mukaan Kiteellä aika monta..🤣
- Anonyymi
Liekkönä ollu se yksi huuligani
- Anonyymi
Kylil huhutaan jotta Pot. ois?
- Anonyymi
Potilas?🙄
- Anonyymi
Ai juniormuiluttaja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai juniormuiluttaja
Kyllä, pittääköhä paikkoosa?
- Anonyymi
Taitaa olla tiilenpäitä lukemassa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2057054
- 594652
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s404353- 733292
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161955Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗271716- 171680
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹401583- 341469
- 1431247