Tässä nähdään mitä

Maanselkä edusti puoluettaan hallitusneuvottelujen sosiaaliturvakirjaukset sorvanneessa työryhmässä. Maanselän kädenjälki kirjauksissa on vahva, kertovat useat hallituslähteet.

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn- Laasonen (kok) kertoi HS:n haastattelussa perjantaina, että uusi "yleistuki" tarkoittaa ensimmäisessä vaiheessa työttömien työmarkkinatuen ja peruspäivärahan yhdistämistä vuonna 2026.

Maanselän mukaan niin pieni muutos sosiaalitukiin ei riitä. Todellinen tavoite on yhdistää asumistuki ja ennen kaikkea perustoimeentulotuki osaksi uutta

yleistukea, hän sanoo.

Tämä on myös hallitusohjelmassa linjattu sosiaaliturvan uudistamisen tavoitteeksi. Maanselkä pelkää, että Grahn-Laasosen kuvaamalla tahdilla aika loppuu kesken.

Väpelöitä kokoomus ja perussuomalaiset ovat hallituksessa
Minä tein Kelan ex johtajalle Elli Aaltoselle aloitteen että kaikki Kelan tuet yhdellä hakemuksella
Ei vaan mene jakeluun kokoomus ja perussuomalaiset 🤣
3169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mikä oli abo se kuminaamari homma

Äänestä

entä abo se 40 euroo

Äänestä

hyvää juhananusta auviselle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maanselkä edusti puoluettaan hallitusneuvottelujen sosiaaliturvakirjaukset sorvanneessa työryhmässä. Maanselän kädenjälki kirjauksissa on vahva, kertovat useat hallituslähteet.

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn- Laasonen (kok) kertoi HS:n haastattelussa perjantaina, että uusi "yleistuki" tarkoittaa ensimmäisessä vaiheessa työttömien työmarkkinatuen ja peruspäivärahan yhdistämistä vuonna 2026.

Maanselän mukaan niin pieni muutos sosiaalitukiin ei riitä. Todellinen tavoite on yhdistää asumistuki ja ennen kaikkea perustoimeentulotuki osaksi uutta

yleistukea, hän sanoo.

Tämä on myös hallitusohjelmassa linjattu sosiaaliturvan uudistamisen tavoitteeksi. Maanselkä pelkää, että Grahn-Laasosen kuvaamalla tahdilla aika loppuu kesken.

Väpelöitä kokoomus ja perussuomalaiset ovat hallituksessa
Minä tein Kelan ex johtajalle Elli Aaltoselle aloitteen että kaikki Kelan tuet yhdellä hakemuksella
Ei vaan mene jakeluun kokoomus ja perussuomalaiset 🤣

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu