Turhanveneily

Miten perustelette itsellenne veneilyharrastuksen ?

Oletteko koskaan purjehtineet hyötyliikuntana, esimerkiksi siirtäneet purjeen ja koneen voimin rakennustarvikkeita pysyvää asutusta varten vaikkapa kalastajalle ?

Tiedustelen asiaa siksi, että nykyisillä päätöksentekijöillä tuntuu olevan tavoitteena lopettaa purjehduskin kansanharrasteena vain luonnonvaroja haaskaavana ja ympäristöä likaavana turhana toimintana.
31981
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Se on työkykyä ylläpitävää toimintaa ja säästää valtion terveydenhuoltokustannuksia.

Äänestä
  • Minusta jokaiselle Suomeen tulevalle pakolaiselle tulisi lahjoittaa vene, että voivat kotouttaa itsensä suomalaiseen työelämään.

    Äänestä

  • Varmaan sukupuolien vaihteleminen on siihen nyt suositeltavampaa toimintaa.

    Äänestä

Älä vaivaa päätäsi turhanpäiväisillä asioilla

Äänestä

Kaikki toiminta, joka ei ylläpidä elintoimintoja, voidaan määritellä turhaksi.

Minä perustelen toimintaani henkisellä hyvinvoinnilla, yhteisöllisyydellä ja vähemmistökulttuurin ylläpidolla ja onhan sillä vaikutusta myös fyysiseen kuntoon koska veneessä käyttää ihan huomaamattaan lihaksia tasapainon ylläpitöön.

Äänestä
  • Piha, parveke,tai mikään ylimääräinen asuintila on ympäristöä kuormittavaa kiellettävää.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Piha, parveke,tai mikään ylimääräinen asuintila on ympäristöä kuormittavaa kiellettävää.

    Piereskely on turhana ympäristöä kuormittavana hupina kiellettävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Piereskely on turhana ympäristöä kuormittavana hupina kiellettävä.

    Niin ja aivan hirveät metanipäästöt. Täysin tarpeetonta ilmastonmuutoksen edistämistä!!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Niin ja aivan hirveät metanipäästöt. Täysin tarpeetonta ilmastonmuutoksen edistämistä!!

    Hengittäminen haittaverolle ja heti!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Hengittäminen haittaverolle ja heti!

    Takahengitys verrattuna hikoiluhaittoihin, ja läskivero.

    Äänestä

Ei ole tarvinnut perustella itselleni harrastuksiani.

Äänestä

Kun istun perjantai - iltana pihalla auringonpaisteessa ja mietin että mitähän sitä tekis? Silloin hyppään veneeseen ja ajelen sillä pikku lenkin ihan huvikseni. Ehkä laitan hetkeksi vieheen veteen ja nautin tällaisesta hetkestä. Ei kai sitä tarvi joka liikettään analysoida loppuun saakka . Toisen saa puolestani katsella netflixiä koko illan.

Äänestä
  • Minä istun ratikkakiskoilla ja syön kiinalaisia kemikaaleja ja töhrin seiniä.
    Se on minulle tarpeellista ja jonain päivänä saan pesää. Toivottavasti ennen kuin täytän 40.

    Äänestä

Kysehän on jo määritelmän mukaan huviveneilystä, kertoo kaiken oleellisen. Tyypillinen harrastus, kallista, epämukavaa ja täysin hyödytöntä.

Äänestä
  • Siis sinulle.

    Äänestä

  • Nyt kuuluu turhan sijasta keskittyä ylä- ja alapuolisen eri sukupuolensa sekä ulko- ja sisäpuolisen sukupuolensa näkemisiin.

    Äänestä

Mitenkähän edelliset liittyvät Aloittajan kysymykseen?

Äänestä

Outo sana tuo "hyötyliikunta", aivan kuin kaikesta harrastuksesta tulisi olla olemassa joikin mitattavissa oleva "hyöty".

Itselleni perustelen veneilyä mielenvirkistyksenä. Veneen kanssa puuhastelu on myös hyvää vastapainoa konttorissa istumiselle.
Joskus ystäväni tokaisi, lopeta tuo turha veneily se on vain rahan menoa ja vaivaa, Vastakommenttina tokaisin että mitenkä sitten pääsisin merelle.

Noin yleisesti ottaen yksinkertaisilla ihmisillä tuntuu olevan tarve kieltää kaikki, tarpeettomana ja turhana, mitä he eivät itse harrasta . Meriluonnosta nauttiminen on yksi näitä asioita, jotka eivät aukea jos ei koskaan ole silellä käynyt, Purjehdus on monelle täysin tuntematon harrastus, joka nähdään vain jonkinlaisena elvistelynä kun asiasta ei muuta ymmärretä.

Äänestä

Purjeveneet eivät sovellu esimerkiksi rakennustarvikkeiden kuljetukseen. Itse olen vienyt muutaman paketin keulapiikissä Kaunissaareen siellä kesää viettävien teltoille. Sen luen hyötykuljetukseksi.

Äänestä
  • Viinan kuskaus Jagikseen on suurempaa terveystoimintaa kuin mihin nykyhjallitus pystyy. Gran-Laasonen on katteellinen oikeasta lääkärin etiikan mukaisesta hoitotoimenpiteestä.

    Äänestä

Itse harrastan hyötyliikuntaa purjehdusretkillä onanoimalla useamman kerran ihanassa säässä aamuin illoin. Tervettä merimiesmeininkiä parhaimmillaan.

Äänestä

Veneily on vastapaino työelämälle. Mieluummin vesillä kuin lataamossa. Ihan sama millainen alus, mulla nyt sattuu olemaan purkkari.

Äänestä
  • Nimenomaan näin, varmasti 90 % tai enemmänkin, hienot tyynet illat auringon painuessa horisonttiin, muutama olut ja viini, onko ihanampaa. Sateessa satsataan sitten kirkkaisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Nimenomaan näin, varmasti 90 % tai enemmänkin, hienot tyynet illat auringon painuessa horisonttiin, muutama olut ja viini, onko ihanampaa. Sateessa satsataan sitten kirkkaisiin.

    Jaahas, siis rantojen miehet ovat siirtyneet veneisiin. Joko juotte korvikkeita ?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Jaahas, siis rantojen miehet ovat siirtyneet veneisiin. Joko juotte korvikkeita ?

    Eikös se veneisiin siirtyminen ole joka syksyinen ilmiö kun niitä pressuilla peitettyjä veneitä alkaa rannoille ilmestymään? Jos kippari on itse kitannut kaikki rantaryyppyihin varatut pakkasnesteet, niin korvikkeeksi kelpaa mitä mihinkin putkistoon on jäänestoksi laitettu.

    Äänestä

Millä tavalla päättäjät ovat lopettamassa purjehdusta harrastuksena?

nyt vähän perustetta kehiin pliide

Äänestä

Yhtä löillä voi miettiä mikä oikeus ihmisellä on lajina elää tällä planeetalla yleensäkään.

Veneily ei vaakaa juuri keikauta suuntaan tai toiseen, hyttysen pieruja tuuleen.

AP oletko pohtinut mikä olemassa olon peruste sinulla on tällä planeetalla?

Äänestä
  • Näin telakalla kölipultteja kiristellessä tulee mieleen, että tarkoitus on purjehtia ensi kesänä.

    Äänestä

Olen kuljettanut rakennuspuutavaraa omalle mökilleni vajaat 40 vuotta sitten purjeveneellä kansilastina. Silloin ei ollut vajaan 6 metrin puutavaran kuljettamiseen soveltuvaa peräkärryä itselläni eikä vuokraamoissakasn 150 km säteellä. Nykyisin on joka nurkalla, joten venekuljetukset ovat jääneet. Kuorma-autokuljetus olisi maksanut enemmän kuin kuljetettu puutavara, mikä toimi aikanaan motiivina purjeveneen käytölle.

Äänestä

Vielä 40-luvulla ajettiin hiekkaa Porvoosta kaksimastoisin kaljaasein.

Nykyään purjevene on vaan kaljaa, ei -si.

Äänestä
  • Voi se olla kaljaasi tai kaljaani, kaljaanne, kaljaamme. Purjehdus ilman vinoa on tylsää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miten perustelette itsellenne veneilyharrastuksen ?

Oletteko koskaan purjehtineet hyötyliikuntana, esimerkiksi siirtäneet purjeen ja koneen voimin rakennustarvikkeita pysyvää asutusta varten vaikkapa kalastajalle ?

Tiedustelen asiaa siksi, että nykyisillä päätöksentekijöillä tuntuu olevan tavoitteena lopettaa purjehduskin kansanharrasteena vain luonnonvaroja haaskaavana ja ympäristöä likaavana turhana toimintana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu