Olipa hyvä kirjoitus Haapavesi-lehdessä

Vastaus jäähallissa käytyyn paneeli keskusteluun

Saameko elinvoimaisuutta ja hyvinvointia uusiutuvalla energialla
Haapavedellä ei haluta ymmärtää uusiutuvan energian haittapuolia, kun puhutan tuulivoimasta.

Haapavedelle on suunnitteella satoja tuulivoimaloita. Näitä hankkeita kunnan päättäjä koneisto tukee, tyyliin toiset tukee toisia hankkeita ja toiset toisia jotta mahdollisimman moni päättäjä tai lähisuku pääsee hyötymään suurista maanvuokra tuloista. Päättäjille on jopa tarjottu tuntuvaa korotusta vuokrasopimuksien tuomiin euromääriin, mikäli edistävät tuulivoimahankkeita kuntaan.

Tuulivoima ei tuo kuntaan elinvoimaisuutta eikä etenkään hyvinvointia, ainakaan siinä suuruudessa mitä siitä suurelle yleisölle kerrotaan, konsulttien ja kunnan valtapuolueen johdosta, työpaikkoja, verotuloja, uusia asukkaita jopa lisääntyvää turismia jne.

Tuulivoimaloista tulevat kiinteistöverotulot alentavat muita valtionosuuksia, joita kunta normaalisti on käyttänyt. Joten ei kunnan talous kasva suoraan niillä euromäärillä, mitä voimaloista tulevat kiinteistöverotulot osoittavat.

Elinvoimaisuutta ja hyvinvointia nauttivat vain pieni osa kuntalaisista.
Maansa vuokranneet maanomistajat jotka ovat tehneet maanvuokrasopimuksen tuulivoimayhtiön kanssa nauttivat näistä antimista, suurista vuokratuloista, jotka eivät välitä mitä, naapuri joutuu kärsimään.

Moni kuntalainen menettää arvokkaita maanosia pilkkahinnalla sähkönsiirtolinjojen alle jopa pakkolunastus keinoin.

Monilta voi mennä myös koti asuinkelvottomaksi ja arvottomaksi kun kiinteistöjen arvot alenee, joka vaihtelee 5-60% 2-8 km säteellä tuulivoimaloista ( Ruotsalainen vertaisarvioitu tutkimus 160 000 kiinteistön otannalla, verrannollinen myös Suomeen). Näihin vakaviin haitta tekijöihin vaikuttaa suuresti Luonnonsuojelulain muuttaminen, uusiutuvan energian rakentamisen edistämiseksi perusteella erittäin tärkeän yleisen edun mukaisia ja palvelevan kansanterveyttä ja turvallisuutta, kriteereillä tämä johtaa tuulivoiman rakentamisen pakkolunastus menettelyllä.

Saako kuntalaiset hyvinvointia.
Me muut kuntalaiset kärsimme tuulivoimaloiden aiheuttamista haitoista mm. terveyshaitoista, kiinteistöjen arvon romahtamisesta, viihtyisän terveellisen hiljaisen luonnon menettämisen, maisemahaitoista jne.

Monet kansainväliset tieteelliset vertaisarvioidut tutkimukset tuulivoimaloiden meluhaitoista on vaikuttanut myös Ranskan oikeuden päätökseen, että Ranskan valtiollinen johto on päättänyt perua kaikki jo myönnetyt tuulivoimaloiden rakentamisluvat ja mahdollisesti peruu myös jo rakennetut voimala-alueiden luvat, vedoten neljään todennettuihin syihin. Suurin yksittäinen syy on tuulivoimaloiden aiheuttamat terveyshaitat, lisäksi kiinteistöjen arvon aleneminen, luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen ja maisema haitat.

Myös Saksan korkein johto on tunnustanut tuulivoimaloiden aiheuttavan merkittävää terveydellistä haittaa.

Näistä syistä johtuen, mikäli kuntamme tuulivoima stratekia toteutetaan, on suuressa vaarassa esim. että Mieluskylä tulee autioitumaan sillä Mieluskylä jää useiden suurten tuulivoima-alueiden keskelle. Asuminen tällaisessa ympäristössä on mahdotonta.

Nevalanmäen ja Lehonsaaren asuinalueet tulevat autioitumaan, mikäli Piipsannevan laajettu tuulivoimahanke toteutuu.

Suomessakin on kuntia joissa on pahimmillaan yhdeksän vuotta käyty oikeustoimia tuulivoimaloiden aiheuttamien meluhaittojen takia, eikä edelleenkään ole ympäristölupia tuulivoimaloille saatu, eikä meluhaittoja korjattua. Ent. VTT melu tutkia infraääni tutkimuksen johtaja Panu Maijala itse on usein julkisesti eri tilaisuuksissa kertonut, että hän ei perheineen asuisi 2 km lähempänä tuulivoimaloita. Tieteellisen tutkimuksen perusteella infraäänestä johtuen suojaetäisyys täytyisi olla n. 10 km jotta ei ylitetä 65 dB rajaa.
Kuuluvan äänen osata suojaetäisyys tulisi olla 4 km. Tämän pitää herättää kuntapäättäjien ajattelemaan kunnan hyvinvointia.

Nyt ollaan tuulivoimaloita rakentamassa Haapavedellekin perusteilla, että meluhaittoja ei ylitetä tuulivoimaloista 500:n metrin etäisyydeltä asutuksiin.
WHO kertoo raportissaan, että melu on ihmisen terveyteen vaikuttava vakavin haittaava tekijä.

Me kaikki menetämme tuulivoimaloiden vuoksi elinvoimasuutta ja hyvinvointia luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisen myötä. Kahdeksan hehtaaria menetetään metsää jokaista tuulivoimalaa kohden. Ei ole hiljaisia suuria metsäisiä alueita, joissa usein ei kuulu ihmisten eikä koneiden aiheuttamaa häiritsevää tekijää, toisin kuin nykymuotoisen uusiutuvan energian rakentamisen myötä. Lisäksi kun tuulivoiman rakentamisesta johtuen on suuri pelko jopa varmuus, että kunnassamme muuttotappio vain kiihtyy!

Haapavedestä on tulossa Suomen pahin kunta, jossa nämä esille tuodut tuulivoimaloiden haittaavat haittatekijät kokonaisvaltaisesti realisoituvat.

Jatkuu kommentissa:
20524
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Onko yleistä etua tuulimylly energia rakentaminen ja saameko Haapavedelle elinvoimaisuutta huomioiden edellä mainittu esitelmä?

Saadaanko tuulivoimalla: kansanterveyttä, huomioiden edellä mainittu esitelmä?

Tuoko tuulivoima turvallisuutta: kun tuulivoimat yhtiöt varoittivat, että ei saa mennä joulukuusen hakuun tuulivoima-alueelta, 400 metriä suojaetäisyys, lisäksi tuulivoimaloiden tuottama sähkön saanti on hyvin epävarmaa. Menee viikkojakin, että sähköä tuulivoimalat eivät tuota lainkaan.
Sähkön saanti kansalaisille on yksi tärkeimmistä turvallisuutta tuova tehtävä. Mikä pahinta tuulivoimalat aiheuttaa terveys haittoja, tämäkö on turvallisuutta?

Uusiutuvaan energiaan perehtynyt .....

Äänestä

Nykyään tuulivoimayhtiöt maksavat siirtolinjoista lunastushinnan päälle hyvän korvauksen.

Äänestä
  • Tuo 400 metriä ei estä minkäänlaista toimintaa.

    Ainoa varma on, että sinä et mm. vuokratuloja myllyistä. Kateus rehottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuo 400 metriä ei estä minkäänlaista toimintaa.

    Ainoa varma on, että sinä et mm. vuokratuloja myllyistä. Kateus rehottaa.

    saa

    Äänestä

ei tämä aloittaja ole mehtänomistajia mutta kateus se rehottaa joka pukstaavin välistä

Äänestä

Kateusko? Entäpä jos täällä puolustajilla, maanomistajilla ja kuntapäättäjillä, rehottaakin AHNEUS ? Kallistun kyllä tuon ahneuden puolelle.

Äänestä

Kaikki, jotka puolustavat TUULIVOIMAA, ovat KATEELLISIA ja AHNEITA välittämättä siitä mitä tapahtuu ja mitä muut joutuvat KÄRSIMÄÄN heidän AHNEUTENSA TAKIA.

Äänestä
  • taitaa näillä vastustajilla olla suurin huoli se miestenvälisen kiintymyksen osoituspaikkojen häviäminen metistä?
    Kahtelee vaikka noiden autiotupien ja laavujen lähiseutuja niin selekiä paskahan se siellä lemahtelee...
    Soijen viitasammakkoja suojellaan intohimoisesti mutta että koko pitäjän metät pitäisi olla sitä miestenkeskeistä "eräjormailua" varten varattuina nii??

    Äänestä

Kanadassa Albertan provinssin hallitus määrää tuulivoimarakentamiselle 35 kilometrin puskurivyöhykkeen luonnonsuojelualueiden ja koskemattomien maisemien (esim. Kalliovuoret) ympärille ja laatii uusiutuvan energian hankkeiden kieltoalueen (no-go-alue) kartan. Maisemansuojelu säädetään yleisen edun piiriin kuuluvaksi. Albertan suurin tuulivoimakehittäjä pysäyttää ja lykkää hankkeitaan uusien määräysten vuoksi.
Albertan hallitus aikoo kieltää tai rajoittaa uusiutuvan energian hankkeiden rakentamisen 35 km säteellä suojelualueista ja tärkeistä maisema-alueista, kieltää sen kokonaan laajalla alueella provinssin länsiosassa, ja rajoittaa rakentamista maatalousmaalle.
Tuulivoimarakentaminen ei ole enää sallittua puskurivyöhykkeillä niiden ”korkealle nousevan jalanjäljen” vuoksi. Maatalousmaille rakentaminen sallitaan vain, jos toiminta ei haittaa karjataloutta ja viljanviljelyä. Laajoilla alueilla suojelualueiden ympäristössä toteutetaan ensin visuaalinen vaikutusarviointi.
Uusiutuvan energian teollisuus kritisoi sitä, että uudet määräykset koskevat ainoastaan uusiutuvaa energiaa. No-go-alueet ja maatalouden aiheuttamat rajoitukset vaikuttavat 57 suunnitteilla olevaan hankkeeseen, sanoo uusiutuvan energian analyytikko. Niillä alueilla ovat provinssin parhaat tuulivoimavarat. Tuulivoima-ala vaatii määräysten ulottamista muuhunkin energiantuotantoon. Linkki CBCnews maaliskuu: https://www.cbc.ca/…/alberta-viewscapes-buffer-zones…
Albertan hallitus ilmoitti helmikuussa 2024 uusista rajoituksista uusiutuvan energian laitoksille. Uusiutuvan energian tuotanto kasvaa liian nopeasti, ja toimintaa koskevaa sääntelyä on liian vähän. ”Uusiutuvalla energialla on paikkansa energiantuotannossa, mutta tosiasia on, että niiden tuotanto on vaihtelevaa ja epäluotettavaa”, sanoo pääministeri Danielle Smith.
Suojelualueiden ja koskemattomien maisema-alueiden ympärille säädetään 35 kilometrin puskurivyöhyke. Uudet tuulivoimahankkeet kielletään näillä alueilla kokonaan ja muille hankkeille tehdään visuaalinen vaikutusarviointi. Uusiutuvaa energiaa ei saa enää rakentaa parhaille viljelysalueille, ellei hankkeen suunnittelija pysty osoittamaan, että toiminta on mahdollista yhteensovittaa viljelyn ja karjatalouden kanssa. Määräys koskee noin 27 prosenttia Albertan maatalousmaasta. Uusiutuvan energian rakentajien tulee myös asettaa vakuus käytöstä poistettavien tuotantoalueiden puhdistus- ja ennallistamiskustannusten varalle. Linkki CBCnews helmikuu: https://www.cbc.ca/…/renewable-energy-developments-in…
Albertan suurin sähköntuottaja luopuu yhdestä hankkeestaan kokonaan ja lykkää kolmen muun suunnittelua uusien määräysten vuoksi. Hanketta vastaan taistelleet paikalliset asukkaat ovat iloisia yhtiön päätöksestä.
Ennen uusien määräysten antamista uusiutuvan energian lupakäsittely on ollut pysähdyksissä seitsemän kuukauden ajan sen jälkeen, kun hallitus päätti, että uusiutuvan energian teollisuus kasvaa niin nopeasti, että se uhkaa maataloutta ja aiheuttaa liian suuria maisemahaittoja. Maaliskuussa julkaistu puskurivyöhyke kattaa Kalliovuoret koko pituudeltaan. Linkki CBCnews toukokuu: https://www.cbc.ca/…/transalta-alberta-calgary-renewable…
TV-KY ry:n kommentti: Kanadan Albertassa katsotaan, että uusiutuvan energian no-go-alueiden määrittely ja tärkeiden maisema-alueiden suojelu on yleisen edun mukaista. EU:ssa sen sijaan on juuri REDIII-direktiivillä säädetty uusiutuvan energian kuulumisesta erittäin tärkeän yleisen edun piiriin ja Suomi on ottamassa käyttöön EU:ssa säädettyäkin jyrkemmät heikennykset suojelumääräyksiin parhaillaan eduskuntakäsittelyssä olevassa luonnonsuojelulain muutoksessa. Linkki: https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=pfbid0ireyRy8egTWrEJcHCnZ2FN5VWM5ZAW3MYP8PQsbsPBAy3Ks83FGQrggewYnTiY74l&id=100080395790841

Äänestä
  • Mistäs päin Haapavettä sitä liuskekiviöljyä löytyy ku Kanadan Albertaan tässä vertaat??

    Kerro samalla että millä syrjäkylällä asuu ne alkuperäisasukkaat että ihan kaikki tietää varoa investointeja heidän läänityksilleensä..

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mistäs päin Haapavettä sitä liuskekiviöljyä löytyy ku Kanadan Albertaan tässä vertaat??

    Kerro samalla että millä syrjäkylällä asuu ne alkuperäisasukkaat että ihan kaikki tietää varoa investointeja heidän läänityksilleensä..

    Eikös se ole sisäsiittoisia turaaneja täynnä koko haapavesi? Sukupolvia jatkuneen serkunnaimisen tulokset näkyvät katukuvassa ja älykkyyden poissaolossa.

    Äänestä

Vai 8 hehtaaria metsää tuhoutuu per mylly.kylläpä on asian tuntijan arvio aivan pielessä

Äänestä
  • Pitäähän myllyltä sähkö saada markkinoille eli siirtolinjat on rakennettava . Ne linjat ottaa metsää alleen ja siis hävittää enemmän kuin itse mylly. Kyllä metsää tuhoutuu liikaakin vaikka miten mittaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Pitäähän myllyltä sähkö saada markkinoille eli siirtolinjat on rakennettava . Ne linjat ottaa metsää alleen ja siis hävittää enemmän kuin itse mylly. Kyllä metsää tuhoutuu liikaakin vaikka miten mittaisi.

    Joo mut 8 ha.onko ylimitoitettu.ookko käyny kattoo tuulimylly puistoa.

    Haapaveellähän kasvaa toki niin hyvää mehtää pitkin pitäjää että sitä myydään Hasa:n kautta vain vajaasärmäisenä toisarvoisena puuna.
    Tätä käytetään betonimuottuksien ja muiden tilapäisrakenteiden väsäämiseen kun ei täytä C24 luokkaa..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Joo mut 8 ha.onko ylimitoitettu.ookko käyny kattoo tuulimylly puistoa.

    Kun huomioidaan tuulivoiman rakentaminen kokonaisuudessaan, myllyjen rakentamisalue ja siihen kuuluvat huoltoalueet, sähkönsiirtoalueet ja huoltotiet menee jokaista tuulivoima-alaa kohden 160 ha maa pinta-alaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kun huomioidaan tuulivoiman rakentaminen kokonaisuudessaan, myllyjen rakentamisalue ja siihen kuuluvat huoltoalueet, sähkönsiirtoalueet ja huoltotiet menee jokaista tuulivoima-alaa kohden 160 ha maa pinta-alaa.

    ...eli mitättömän vähän.

    Äänestä

Miksi muuten valehtelet? Tuulivoimasta tulevat kiinteistöverot eivät alenna muita valtionosuuksia.

Äänestä

Asiantuntijan lausunto: Petäjän elinkaari on noin 1000 vuotta.
Petäjä on kaikista pitkäikäisin ja tervein puu, joka ei lahoa.

Äänestä

Nyt kannattaa käydä lukemassa Haapavesilehden nettijulkaisusta uutinen! Nyt siellä on oikeasti aloitukseen liittyvä HYVÄ JUTTU!!!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Vastaus jäähallissa käytyyn paneeli keskusteluun

Saameko elinvoimaisuutta ja hyvinvointia uusiutuvalla energialla
Haapavedellä ei haluta ymmärtää uusiutuvan energian haittapuolia, kun puhutan tuulivoimasta.

Haapavedelle on suunnitteella satoja tuulivoimaloita. Näitä hankkeita kunnan päättäjä koneisto tukee, tyyliin toiset tukee toisia hankkeita ja toiset toisia jotta mahdollisimman moni päättäjä tai lähisuku pääsee hyötymään suurista maanvuokra tuloista. Päättäjille on jopa tarjottu tuntuvaa korotusta vuokrasopimuksien tuomiin euromääriin, mikäli edistävät tuulivoimahankkeita kuntaan.

Tuulivoima ei tuo kuntaan elinvoimaisuutta eikä etenkään hyvinvointia, ainakaan siinä suuruudessa mitä siitä suurelle yleisölle kerrotaan, konsulttien ja kunnan valtapuolueen johdosta, työpaikkoja, verotuloja, uusia asukkaita jopa lisääntyvää turismia jne.

Tuulivoimaloista tulevat kiinteistöverotulot alentavat muita valtionosuuksia, joita kunta normaalisti on käyttänyt. Joten ei kunnan talous kasva suoraan niillä euromäärillä, mitä voimaloista tulevat kiinteistöverotulot osoittavat.

Elinvoimaisuutta ja hyvinvointia nauttivat vain pieni osa kuntalaisista.
Maansa vuokranneet maanomistajat jotka ovat tehneet maanvuokrasopimuksen tuulivoimayhtiön kanssa nauttivat näistä antimista, suurista vuokratuloista, jotka eivät välitä mitä, naapuri joutuu kärsimään.

Moni kuntalainen menettää arvokkaita maanosia pilkkahinnalla sähkönsiirtolinjojen alle jopa pakkolunastus keinoin.

Monilta voi mennä myös koti asuinkelvottomaksi ja arvottomaksi kun kiinteistöjen arvot alenee, joka vaihtelee 5-60% 2-8 km säteellä tuulivoimaloista ( Ruotsalainen vertaisarvioitu tutkimus 160 000 kiinteistön otannalla, verrannollinen myös Suomeen). Näihin vakaviin haitta tekijöihin vaikuttaa suuresti Luonnonsuojelulain muuttaminen, uusiutuvan energian rakentamisen edistämiseksi perusteella erittäin tärkeän yleisen edun mukaisia ja palvelevan kansanterveyttä ja turvallisuutta, kriteereillä tämä johtaa tuulivoiman rakentamisen pakkolunastus menettelyllä.

Saako kuntalaiset hyvinvointia.
Me muut kuntalaiset kärsimme tuulivoimaloiden aiheuttamista haitoista mm. terveyshaitoista, kiinteistöjen arvon romahtamisesta, viihtyisän terveellisen hiljaisen luonnon menettämisen, maisemahaitoista jne.

Monet kansainväliset tieteelliset vertaisarvioidut tutkimukset tuulivoimaloiden meluhaitoista on vaikuttanut myös Ranskan oikeuden päätökseen, että Ranskan valtiollinen johto on päättänyt perua kaikki jo myönnetyt tuulivoimaloiden rakentamisluvat ja mahdollisesti peruu myös jo rakennetut voimala-alueiden luvat, vedoten neljään todennettuihin syihin. Suurin yksittäinen syy on tuulivoimaloiden aiheuttamat terveyshaitat, lisäksi kiinteistöjen arvon aleneminen, luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen ja maisema haitat.

Myös Saksan korkein johto on tunnustanut tuulivoimaloiden aiheuttavan merkittävää terveydellistä haittaa.

Näistä syistä johtuen, mikäli kuntamme tuulivoima stratekia toteutetaan, on suuressa vaarassa esim. että Mieluskylä tulee autioitumaan sillä Mieluskylä jää useiden suurten tuulivoima-alueiden keskelle. Asuminen tällaisessa ympäristössä on mahdotonta.

Nevalanmäen ja Lehonsaaren asuinalueet tulevat autioitumaan, mikäli Piipsannevan laajettu tuulivoimahanke toteutuu.

Suomessakin on kuntia joissa on pahimmillaan yhdeksän vuotta käyty oikeustoimia tuulivoimaloiden aiheuttamien meluhaittojen takia, eikä edelleenkään ole ympäristölupia tuulivoimaloille saatu, eikä meluhaittoja korjattua. Ent. VTT melu tutkia infraääni tutkimuksen johtaja Panu Maijala itse on usein julkisesti eri tilaisuuksissa kertonut, että hän ei perheineen asuisi 2 km lähempänä tuulivoimaloita. Tieteellisen tutkimuksen perusteella infraäänestä johtuen suojaetäisyys täytyisi olla n. 10 km jotta ei ylitetä 65 dB rajaa.
Kuuluvan äänen osata suojaetäisyys tulisi olla 4 km. Tämän pitää herättää kuntapäättäjien ajattelemaan kunnan hyvinvointia.

Nyt ollaan tuulivoimaloita rakentamassa Haapavedellekin perusteilla, että meluhaittoja ei ylitetä tuulivoimaloista 500:n metrin etäisyydeltä asutuksiin.
WHO kertoo raportissaan, että melu on ihmisen terveyteen vaikuttava vakavin haittaava tekijä.

Me kaikki menetämme tuulivoimaloiden vuoksi elinvoimasuutta ja hyvinvointia luonnon monimuotoisuuden tuhoutumisen myötä. Kahdeksan hehtaaria menetetään metsää jokaista tuulivoimalaa kohden. Ei ole hiljaisia suuria metsäisiä alueita, joissa usein ei kuulu ihmisten eikä koneiden aiheuttamaa häiritsevää tekijää, toisin kuin nykymuotoisen uusiutuvan energian rakentamisen myötä. Lisäksi kun tuulivoiman rakentamisesta johtuen on suuri pelko jopa varmuus, että kunnassamme muuttotappio vain kiihtyy!

Haapavedestä on tulossa Suomen pahin kunta, jossa nämä esille tuodut tuulivoimaloiden haittaavat haittatekijät kokonaisvaltaisesti realisoituvat.

Jatkuu kommentissa:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu