Sanotaan " Jumalan Sana ei muutu", vanhoilliset lestadiolainen erätysliike on muuttunut

Anonyymi-ap

Mihin vanhoillislestadiolaisuus on kadonnut. Aikoinaan on opetettu, raamattu on muuttumatonta Jumalan sanaa. Onko Vanhoillislestadiolaisten opissa muutos. Vanhoillislestsdiolainen herätysliike on iät ja ajat opettaneet, lapset ovat jumalan lahja ja ehkäisyä ei sallita. Missä ovat liikkeen nuoret isot perheet, puuttuvat yhteisöstä. Ei tarvitse kuin mennä Ouluun professorintielle Su illan seuroihin, ja todeta isojen lapsiperheiden määrän kadonneen olemattomiin. Ehkäisy on hiljaisuudessa sallittua, kaikkihan sen tietävät.
Herätysliikkeessä ei ole ollut suotavaa katsoa televisio, saati omistaa tv. Nykyisin ei tarvita telkkaria, kaiken näkee netistä. Onpa lestadiolaisperheissä nykyisin vallan ensiluokkaiset kotiteatteri järjestelmät isoineen vähintään 40 tuuman näyttöineen ja jytä kaiuttimineen.
Aikoinaan on opetettu älkää istuko siellä missä pilkkaajat istuvat, ei ole sopivaa käydä Kärppä peleissä yms. Nykyisin jokaisessa Kärppä pelissä on vanhoilliset lestadiolaisia. Mikä on muuttunut.
Musiikkiin suhtautuminen on muuttunut, herätysliikkeen musiikkiin on tullut ns maallisia vivahteita, käydäänpä iskelmämusiikin joulukonserteissakin. Ei ole ennen katsottu hyvällä.
Rakennusliikkeiden johtohenkilöissä on vanhoillis lestadiolaisia, saarnamoehiäkin. Taloudellisesti yrityksen heikossa tilanteessa, yrityksen lestadiolaiset johtohenkilöt, mukaan lukien saarnamiehet, yllyttävät henkilöstöä tekemään Epärehellistä, tarkoituksen mukaista petosta.
Vanhoillislestadiolainen herätysliike ei ole entisellään, raamatun tulkinta ja opetus on muuttunut.

33

699

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      raamatun sanan mukaan pitää mukautua aikaan ja käydä töissä eikä veljelle lainata pitää luopua uskosta ja lähteä maailman melskeeseen ja unohtaa koko uskominen "näin puhuja: emme ole henkipalloja arkisia asioita" melkein kuin houkutus jättää uskominen srkolle ja tilipussi

      • Anonyymi

        Et kehotti tekee epäsuorasti lepopäivän uskomisesta

      • Anonyymi

        ykski oulu puhuja: ei se jumala ketään paranna
        Jeesus: tulette tekemään vielä suurempia tekoja kun hän, antikristus ei herätä ketään kuolleista: kertokaa yksi esimerkki et voi vakuuttuu et srk ei joo antikristus

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lestadius ei kyllä mennyt taivaaseen se on varma kohteli vieraita happamesti ja edes auttoi saamelaisten kuolemaa kuten lutterkin saamelaiset oli tutkinut lestan saarnakarttoja jossa se väitti olevansa kristus

        et kyllä oppi on väärä jos lestat kuvittelee olevansa kristuksia oikee uskosilla on yksi kristus ei niin että se on siellä tai tuolla niinku puhujat väittää sanoo et se on korvessa tai kammiossa

        oulussa niullö on kuvitelma ihmisen olosta kristuksena maailman ihmiset ei kuvittele ne tulee suoraan sanoo et oot kristus ja olo paranee ja itsetunto

      • Anonyymi

        Ku ei joo jumalan pyhää henkeä ei voi tehdä ihmetekoja pitää vaan maalata taloja ja kiroilla ja noudattaa sääntöjä tullakseen autuaaksi arbrit macht frei lesta sen tietää kun tilipussiinn kolahtaa sielu naapuriin vilahtas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ykski oulu puhuja: ei se jumala ketään paranna
        Jeesus: tulette tekemään vielä suurempia tekoja kun hän, antikristus ei herätä ketään kuolleista: kertokaa yksi esimerkki et voi vakuuttuu et srk ei joo antikristus

        Kerro yksikin kristitty/seurakunta joka herättää ihmisiä kuolleista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        lestadius ei kyllä mennyt taivaaseen se on varma kohteli vieraita happamesti ja edes auttoi saamelaisten kuolemaa kuten lutterkin saamelaiset oli tutkinut lestan saarnakarttoja jossa se väitti olevansa kristus

        Herra Anonyymi !
        Kirjoitit että Lestadius ei mennyt taivaaseen ja auttoi Saamelaisten kuolemaa kuten Lutherkin
        Sinä taisit kirjoittaa valheita nimittäin Rovasti Lestadius saarnasi Pyhän Hengen voimassa ja hänellä oli elävä usko . Kun Rovastin kodin ohi käveli kulkijoita niin hän meni ulos ja pyysi kotiinsa syömään ja kahville . Kirjoitit että Luther sanoi olevansa Kristus mutta jos sinulle olisi kirkastunut elävä usko niin sinä kirjoittaisit toisin . Nimittäin kun Martti Luther sanoo : Minä olen Kristus niin se tarkoittaa itsensä kieltämistä ei itsensä jumaloimista . Senvuoksi luemma tohtorin saarnoja ja niiden saarnoja rinnalla tutkistelemme itseämme kuinka on minun kristillisyys . Meillä häätyy olla samanlainen kristillisyys kuin Lutherilla ja Lestadiuksella

    • Anonyymi

      Ainahan se vähän muuttuu aikojen saatossa, kun ajat ja tavat muuttuvat. Uskon ydin eli syntien anteeksianto ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään.

    • Anonyymi

      Saiski lestat kadota lestadiolaisuus on ihan sairas herätysliike joka pitäis laissa kieltää, lestadiolaisuus alun alkaen oli raittiusseura, eli ryhmä ihmisiä jotka eivät juoneet miten tämä on mennyt siihen että kulmakarvojakaan ei saa nyppiä. Lestadiolaisuus on todella naisvihainen yhteisö. Käytännössä lestanaiset on vaan seksinukkeja joita miehet panee ku huvittaa ja koska ei käytetä ehkäisyä joutuu naiset muutenkin ne lapset kasvattaa koska ”mies hankkii leivän pöytään” vitun sairasta. Muutenki ihmiset jota päättää lestojen asioista on + 50v miehiä joiden ajatusmalli on 1800-luvulta

      • Anonyymi

        Ei se mene niin lesta pukeutuu ku huora ja miehillä sairas kilpailu kuka pääsee panemaan sitä kenellä pisin muna ja suurin rahapussi kakaroita tehdään pelkurimaski päässä marttyyri ilme kasvoilla juutalaisten perinnäissädökset naamalla lisääntyvää ja täyttäkää maa ku vammaset ilman todellisuudentajua ja selkärankaa sitä lusäö marttyyri paskaa ku tulee avioerot ja käydään paneskelemassa naapurin eetua ja akat valittaa samassa veneessä että ne on synnytyskoneita ja ei kelpaa miehelle ku ovat pinnallisia paskoja

        joku sanoo vielä että ovat oikee uskosia joku mättää ja pahasti

    • Anonyymi

      Saiski vittu kadota koko sairas liike. Lestadiolaisuus on vaan elämän rajottamista. Ei mitään järkeä.

      • Anonyymi

        Anonyymi hyvä !
        Sinä saat kerran rajoittaa elämääsi iankaikkisuudessa ellei Jumala anna armoaan että minä käännyn ja palaan isäni tykö katuvaisena . Ei siis katuvana enkelinä vaan katuvana perkeleenä kun tuntee sydänmessään pahoja himoja ja haluja ahneutta kateutta juoppouden vaikutuksia vihaa maailman koreutta huoruuden vaikutuksia . Sydän ei siis tule koskaan synnittömäksi vaan ainoastaan armoitetuksi .

    • Anonyymi

      Kohtalokin on muuttunut.

    • Anonyymi

      Monet eivät saa lapsia vaikka ne olisivat tervetulleita.
      Tuon asian on todettu olevan monen kohdalla suuri suru.

      • Anonyymi

        synnissä siittää synnissä kuolee huorakakaroita maailma täyteen maailma olisi synnyttömäpi paikka jos tänne ei tungettas jokasta lestankorvakorupelleä

    • Anonyymi

      Kyllä sana näyttää muuttuvan, jos olen oikein ymmärtänyt? Nyt voi tehdä sen mitä lähipiiri sanoo oikeaksi ja siten miten on seuroissa kuullut. Eli jos ei ole sattunut kuulemaan että joku on syntiä niin sitä voi tehdä. Tämä on vauva-palstalla luettavissa oleva useamman vln kuvaus.

      • Anonyymi

        Mitä vain voi tehdä mitä Raamattu ei kiellä. Isien perinne säännöt eivät kiinnosta Jumalaa eivätkä siten velvoita ihmistä mihinkään. Päinvastoin Jeesus vihasi niitä itse keksittyjä sääntöjä.

        Vapauteen Kristus vapautti

        ainut on vaan se "heikon" veljenja siskon "loukkaantuminen".....

        käytännössä taitavat olla kylläkin loukkaantujat sieltä vahvimmasta päästä ja aina muita vahtimassa jopa kyyläämässä

        entisvanhaan ne "heikot" väijyi kirkon ulosmeno-ovella kuka olikaan käynyt kirkkokonsertissa - saati uskottoman papin messussa

        Gal.
        4 Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. [Gal. 2:21]

        SRK on asettanut sääntöjä, että niiden kautta olisi kelvollinen Jumalalle.
        Paavali sanoo niistä, että näiden sääntöjen noudattamisen vuoksi, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.

        EErittäin hyvin sanottu. Myös se, että SRK on sääntöjen ylläpitäjä.

        Sitä se on aivan julkeasti. Huiskii luudallaan Päivämies-lehdessä.

        Aina silloin tällöin tulee muistutuskirjoituksia esimerkiksi tyttöjen meikkauskiellosta. Että kuinka emme halua....sitäsuntätätälläkertaa.

        Joitakin vuosia sitten oli kirjoitus että "TV kielto ei ole kuulkaa muuttunut yhtään mihinkään" - - - Muistutus kirjoitettiin ilmeisesti h'ädissään ajassa jossa internetin Yle areenat sun muut suoratoistopalvelut olivat hurjaa vauhtia yleistymässä.

        Niin kävi kuin kävi : TV tuli uskovaisiin koteihin humauksessa. Kukaan ei yhtäkkiäö enää ollutkaan että "emme halua". Kollektiivinen itsepetoshan se sieltä samassa rytäkässä paljastui.

        Niin on ollut SRK hiljaa (ainakin onneksi)sen TV-sääntönsä suhteen.

        oi kuulkaa te ystävät rakkaat soi kodissamme huljaa emmehän me halua että kallisi uskon lahja sydämmessämme hiipuisi olemattomiin ja haaks rikkoon joutuisi jolloin maailman myrskyt puhaltaisivat haaksemme nurin emmehän halua tehkäämme niin kuin hyvä on ja luopuisimme kaikesta jonka näemme ehdottomasti aiheuttavan hätää ympäristössä jossa kaiken maailman vaikuttimet nakertavat mieli siosiota jossa emme viihdy vaan haluamme aina olla uskollinen äänille joista emme ole tili velvollisia aiheuttamaan suuria hässäköitä paremmuutta tavoitteleville ihmisille jonka lain kuuliaisuus häiritsee kovalla metelillä aiheuttaen rikkumattomaan hiljaisuuteen häiriöitä jotka tulevat entisiksi unohtamalla kaiken maailman lörpötykset joita hekumoitsijat mainitsevat olevan ohi kulku matkalla vainoten kunnia kansalaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ainut on vaan se "heikon" veljenja siskon "loukkaantuminen".....

        käytännössä taitavat olla kylläkin loukkaantujat sieltä vahvimmasta päästä ja aina muita vahtimassa jopa kyyläämässä

        entisvanhaan ne "heikot" väijyi kirkon ulosmeno-ovella kuka olikaan käynyt kirkkokonsertissa - saati uskottoman papin messussa

        "käytännössä taitavat olla kylläkin loukkaantujat sieltä vahvimmasta päästä ja aina muita vahtimassa jopa kyyläämässä"

        Tämä on totta! Pitäisi mennä aina sen heikoimman / todellisuudessa sen röyhkrimmän kadehtijan mielipiteiden mukaan. Heikointa esittävät pahentuvat vilplllisesti melkein kaikesta, mitä lahjakkaampi tekee, vain parantaakseen omaa asemaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EErittäin hyvin sanottu. Myös se, että SRK on sääntöjen ylläpitäjä.

        Sitä se on aivan julkeasti. Huiskii luudallaan Päivämies-lehdessä.

        Aina silloin tällöin tulee muistutuskirjoituksia esimerkiksi tyttöjen meikkauskiellosta. Että kuinka emme halua....sitäsuntätätälläkertaa.

        Joitakin vuosia sitten oli kirjoitus että "TV kielto ei ole kuulkaa muuttunut yhtään mihinkään" - - - Muistutus kirjoitettiin ilmeisesti h'ädissään ajassa jossa internetin Yle areenat sun muut suoratoistopalvelut olivat hurjaa vauhtia yleistymässä.

        Niin kävi kuin kävi : TV tuli uskovaisiin koteihin humauksessa. Kukaan ei yhtäkkiäö enää ollutkaan että "emme halua". Kollektiivinen itsepetoshan se sieltä samassa rytäkässä paljastui.

        Niin on ollut SRK hiljaa (ainakin onneksi)sen TV-sääntönsä suhteen.

        TV tuli vl- ihmisten kotiin internetin kautta, eipä SRK voi enää sanoa TV:tä synniksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        TV tuli vl- ihmisten kotiin internetin kautta, eipä SRK voi enää sanoa TV:tä synniksi.

        kovasti ne aikoinaan yritti mutta kynnet ei pitänyt enää

        vapaus koitti liikkuvan kuvan katsomisen suhteen

        vapauteen Kristus meidät vapautti

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Gal.
        4 Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle. [Gal. 2:21]

        SRK on asettanut sääntöjä, että niiden kautta olisi kelvollinen Jumalalle.
        Paavali sanoo niistä, että näiden sääntöjen noudattamisen vuoksi, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.

        Gal.2
        21 Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan. [Hepr. 7:11]

    • Anonyymi

      Poliittinen liike joka edistää lestatiolaista rahanvaltaa.

    • Anonyymi

      Nosto

    • Anonyymi
      UUSI

      Naispappeus ja siihen liittyvä nainen ry:n puhujana ovat tietääkseni edelleenkin kielletty.

    • Anonyymi
      UUSI

      Asia muuttuu synniksi jos se ei edistä lestatiolaisen liikkeen valtaa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      153
      11488
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8122
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5974
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      166
      4957
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      17
      4724
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      37
      4381
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      101
      4265
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      90
      3565
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3280
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1781
    Aihe