Kerrotaan kaduilla ja aitovierillä, että Outokummusta oli yksi naisehdokas mukana EU-vaaleissa. Liekö tuo pelkkä huhu, kun ei minkään sortin kokovartalokuvia ehdokkaasta ole ilmoille ihailtavaksi lingottu, puhumattakaan otoksista enkelikasvoistaan! Kyllä äänestäjän on hyvissä ajoin saatava tietoonsa ainakin nimi ja numero. Numero on sikäli tärkeä, ettei punainen viiva enää riitä, vaikka se olisi vedetty jokatalonpuumerkin halkaisijaksi eli keskelle piirakkaa puolittajaksi. Toivon hartaasti, että joltakin taholta saisin tajuntaani tuon ehdokkaan numeron, ettei minun sitten äänestyskopissa tarvisisi koko , noin 250, ehdokkaan nimiluetteloa käydä läpi. Tietysti sekin on mahdollista, että pyydän heikkonäköisenä vaaliavustajalta apua ja ilmoitan suureenääneen, mikä sen Suussu Sutturan numero olikaan. Näin tietysti vaalisalaisuus häipyy, mutta pirujako sen on väliä enää siinä vaiheessa? Olen jo etukäteen tehnyt itselleni selväksi ja varustautunut siihen hetkeen, kun palaan viivan vedosta eli numeron pyöräytyksestä, että otan pitkän ryypyn Wishyä, tarkoitan tietysti Wihskyä, irvistän ja alan taas elää niin kuin olen tähänkin asti elänyt vaalien välisen ajan! Siitäpä ei sitten olekaan kenellekään kertomista tällä kertaa?
Kohoavaa vaalijännitystä ja kihelmöivää numeroiden kaivelua!
Kohoavaa vaalijännitystä ja kihelmöivää numeroiden kaivelua!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pöö
Ylös
Ylös