Mitä ääniharava itse kertoo omista kyvyistään vaikuttaa asioihin?

Anonyymi-ap

Edustaja Hakkarainen kertoo itse: " EU-vastaisella Suomen itsenäisyyttä kannattavalla mepillä on lähtökohtaisesti hyvin vähän mahdollisuuksia saada aikaan suomalaisten etujen kannalta suotuisia tuloksia."

Avainsanat: Eu-vastaisuus, Suomen itsenäisyys, suomalaisten edut, hyvin vähän mahdollisuuksia. Edustaja siis toteaa, että hän on asiassaan ihan yksin ilman mitään vaikutusmahdollisuuksia!

MITÄ IHMETTÄ - MITÄ TÄSSÄ NYT ON JÄÄNYT ITSE KULLAKIN YMMÄRTÄMÄTTÄ?

Olisiko edustaja H. sittenkin vain tiettyjen Brysselin tarjoamien etujen perässä?

Nyt on kyseessä EU-parlamentti-vaalit. EU-parlamentti käyttää yhdessä EU-neuvoston kanssa lainsäädäntövaltaa eli hyväksyy ja muuttaa säädösehdotuksia ja päättää EU:n talousarviosta. Se myös valvoo komission ja muiden EU:n elinten työtä ja tekee yhteistyötä EU-maiden kansallisten parlamenttien kanssa.

Edustaja H. ajaa Suomen itsenäisyyttä toimielimessä, joka yrittää yhdistää Eurooppaa. Edustajalla ei ole omien puheidensa mukaan asiassaan juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia menestyä. Miksi siis pitäisi äänestää henkilöä, joka on täysin yksin ja joka itse myöntää, että hänen vaikutusmahdolisuutensa asiassa on puhtaan nollan ja surkean sekä onnettoman välimaastossa? Eikö kannattaisi äänestää henkilöä, joka on yhteistyökykyinen ja kielitaitoinen, henkilöä joka ei ole täysin yksin ja henkilöä, jolla on vaikutusmahdollisuuksia edes johonkin asiaan?

Kun äänestää edustaja Hakkaraisen uudelleenvalinnan puolesta, saa äänellään aikaan lopputulokseksi tasan pyöreän nollan. Näin edustaja kertoo ihan itse, joten tyhjän saa pyytämättäkin. Suomessa itse kullakin on toki täysi valinnanvapaus äänioikeutensa suhteen; saman lopputuloksen saa aikaan piirtämällä äänestyslipukkeeseen Akun Ankan tai Orbanin kuvan tai kirjoittamalla lipukkeeseen "markka takaisin".

37

441

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lainaus: "Teukka Eu-mepiksi jatkamaan hyvin käynnistyneitä Suomen mettäasioita! Se on harmillista jos hyvä työ jää kesken..... Annetaan teukalle valtakirja, niin saadaa yhteitä hyvää aikaiseksi!"

      Mikä hyvä työ jää kesken? No ei mikään! Hyvin käynnistyneitä? Korkeintaan hyvin on käynyttä.

      Teukka itse sanoo omista tekemisistään, että EU-vastaisella Suomen itsenäisyyttä kannattavalla mepillä on hyvin vähän mahdollisuuksia saada aikaan suotuisia tuloksia.

      Teukka ei ole saanut Brysselissä mitään suotuisaa aikaiseksi. Kehui vain todella huonolla hetkellä Orbania ja sait potkut puolueesta. Se tosin oli suotuisa asia.

    • Anonyymi

      Purra kommentoi hieman eilisessä tentissä, miksi Teuvoa ei hyväksytty enää persujen listoille ehdokkaaksi. Johtui ihan siitä, kun Teuvo ei ole hoitanut hommaansa siellä mitenkään. Eli ei ole kykenevä siihen hommaan.

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kommentoi keskiviikkona Ylen eurovaalitentissä europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen potkuja perussuomalaisista.

      Purra: – Mikäli perussuomalainen edustaja ei ole selviytynyt työstään kunnialla, niin ehkä hän ei siellä listalla jatkossa olekaan.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000010446492.html

      Teukka on siis ollut Purran mukaan passiivinen. Teukka itse kuvaa asiaa siten, että hänellä ei ole ollut mahdollisuuksia saada aikaan mitään.

      • Anonyymi

        Varmasti Teukka on oikeassa, koska kielitaidottomana, ei kykene kunnon kommunikointiin muiden kanssa, näin ollen mahdollisuudet hoitaa tuota hommaa ovat olemattomat.
        Eli niiin Purra, kuin Teukka ovat oikeassa, Teuvon paikka ei ole Brysselissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti Teukka on oikeassa, koska kielitaidottomana, ei kykene kunnon kommunikointiin muiden kanssa, näin ollen mahdollisuudet hoitaa tuota hommaa ovat olemattomat.
        Eli niiin Purra, kuin Teukka ovat oikeassa, Teuvon paikka ei ole Brysselissä.

        Ei varmaan olekaan, mutta ei siellä ole yhdenkään persun paikka!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmaan olekaan, mutta ei siellä ole yhdenkään persun paikka!

        No toivotaan että persut ja Teuvo jäävät rannalle, että sinne valitaan vain asioista ymmärtäviä ja aikaansaavia ehdokkaita.


    • Anonyymi

      Demarit viljelevät yhteistyötä äärivasemmiston ja anarkistien kanssa Brysselissä.

    • Anonyymi

      Teukan paikka ei siis ole Brysselissä, lähes kaikki ovat samaa mieltä asiasta. Potkut tuli puolueesta, mitään ei tullut tehty ja varsinkaan mitään ei tullut tehtyä oikein. Sen myöntää Teukka itse sekä PJ Purra. Kielitaidosta ja yhteistyökyvystä olisi ollut apua, kun tavoitteena on Suomen itsenäisyys ja irrottaminen EU:sta.

      Teukka voisi jatkossa olla Permoskylällä kylätoimikunnissa vetäjänä ja jos se ei riitä, kaupunki varmasti voi järjestää jonkin työpaikan tai vapaaehtoisviran, jopa luottamustehtävän. Teukka tuo Permosiin tuulahduksen manner-Euroopasta - Viitasaarella sahurin ja sahatavaran voimakas löyhkä vaihtuu vienoon pissaavan pojan tuoksuun (Manneken Pis). Teukka ehkä tuo myös mukanaan kuuluisaa belgialaista suklaata tai aina maistuvaa munkkien panemaa olutta. Kyllä siitä vielä kesäjuhlat järjestyy!

      Viitasaari ja Permoskylä voittaa, kun Teukka palaa rytinällä Suomeen. Bryssel ei ole enää valmis ja avoin uudelle komissaarille tai jatkokautta hakevalle edustajalle. Edut ja palkkaus olivat loistavat, mutta kaikkien pitäisi tehdä jotakin rahojensa eteen.

      Tervetuloa takaisin kotimaahan. Seuraavat kuntavaalit ovat jo ensi vuonna - siitä vaan kaupunginvaluuston puheenjohtajaksi, siellä pärjää suomeksi ja savoksi.

    • Anonyymi

      Don Hakkarainen e grande musculare on erittäin varteenotettava ehdokas mihin tahansa tehtävään. Ensisijaisesti donin on huolehdittava siitä, että hänen Etelä-Amerikkaan myymänsä sahalaitteistot toimivat asianmukaisesti ja tuottavat lisäarvoa käyttäjilleen.
      Viitasaarella, (kylä pohjoisessa Suomessa), don voi toki käydä naureskelemassa paikallisille lantasaappaille osuuskaupan baarissa, mutta visiot hänellä toki on globaalissa toiminnassa.

      • Anonyymi

        Ei Teukka myynyt sinne mitään, vaan opetti paikallisia teroittamaan sahojen teriä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Teukka myynyt sinne mitään, vaan opetti paikallisia teroittamaan sahojen teriä!

        Puhuu kuulemma portugalin kieltä sujuvasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhuu kuulemma portugalin kieltä sujuvasti.

        Ei puhu vaan puhuu muutamia sanoja espanjaa.


    • Anonyymi

      Kyllä hän puhuu useita romaanisen filologian kieliä sujuvasti. Kirkkoslaaviakin Halla-Aho opetti Teuvolle aikanaan. Germaaninen filologia on ehkä jäänyt hieman vähemmälle.

      • Anonyymi

        > Kirkkoslaavia.

        Kirkoissa hänelle on kiinnostavaa kaikenlainen kiiltävä. Se ei paranna puhetaitoja millään kielellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        > Kirkkoslaavia.

        Kirkoissa hänelle on kiinnostavaa kaikenlainen kiiltävä. Se ei paranna puhetaitoja millään kielellä.

        Juu, mutta jos on aikomus omia niitä kippoja, niin pitää tietää mitä niissä lukee kirkkoslaaviksi. Sitähän voi varastaa peltikupin jos ei tiedä mikä on hopea slaaviksi.
        Merkinnät on yleensä kyseisellä kielellä.


    • Anonyymi

      Teuvo osaa myös olla hiljaa. Sekin on hyvä taito. Niin moni häpäisee itsensä avaamalla suunsa. Ajatellaan nyt vaikka Tytti Tuppuraista.

    • Anonyymi

      Tuppurainen kun avaa punareunaisen hehtaarisuunsa, niin orihevonenkin katsoo että liian väljä.

      • Anonyymi

        Tuppurainen kyllä puhuu asijaa.Orpo valehtelee ja Purra säestää..Orposta ei ole ministeriksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuppurainen kyllä puhuu asijaa.Orpo valehtelee ja Purra säestää..Orposta ei ole ministeriksi.

        Höpö höpö!!! Tuppuraisen tytönhupaako ei tajua yhtäkäs mittään varsinkaan Kehä kolomosen ulukopuolisista asioista. Tuppurainen pitäs laittaa osaltaan vastuuseen Marinin hallituksen omistajaohjausministerinä tekemistään Uniper virheistä.

        Orpon hallitus edes yrittää laittaa maan asioita kuntoon. Sdp:n tärkein tavoite lienee hallituksen kaataminen lakkoilemalla ja eripuraa lietsomalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö!!! Tuppuraisen tytönhupaako ei tajua yhtäkäs mittään varsinkaan Kehä kolomosen ulukopuolisista asioista. Tuppurainen pitäs laittaa osaltaan vastuuseen Marinin hallituksen omistajaohjausministerinä tekemistään Uniper virheistä.

        Orpon hallitus edes yrittää laittaa maan asioita kuntoon. Sdp:n tärkein tavoite lienee hallituksen kaataminen lakkoilemalla ja eripuraa lietsomalla.

        Taidat pitää rikkaidenpuoli.Orpo pitää myös pelkästään yritystenpuolia.Onneks orjatyötä ei ainakaan viellä hyväkshtä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat pitää rikkaidenpuoli.Orpo pitää myös pelkästään yritystenpuolia.Onneks orjatyötä ei ainakaan viellä hyväkshtä.

        Viellä isojen yritysten.Pienet yritykset polkee alas.


    • Anonyymi

      No joo, Teukka siis tulee takaisin Viitasaarelle, ollen Brysselin lähettiläs ja tapojen tuntija. Tosin hän jo aikaa sitten julisti, että simpukoita hän ei ainakaan tule Brysselissä syömään, nehän ovat belgialaisten arkiruokaa siellä, ja melkein jokaisen ravintolan listoilla. Teukka ei siis tuo mitään uusia tuulahduksia Brysselin ruokapöydistä, jos ei sitten ole ole ominut sikäläisiä sivistyneitä juomatapoja.
      Voi hän toki päästä vielä niitä sahanteriä teroittamaan, sehän oli hänen leipälajinsa.

    • Anonyymi

      Teuvon omaisuudella ja eläketuloilla voisi laitella kullattuja sahanteriä seinille, Tuntuu että paikkakunnan kurasaappailla on hieman katkeruutta helpolla hankittua rahaa kohtaan. Onko savimaa ollut kovaa kyntää?

      • Anonyymi

        > hieman katkeruutta helpolla hankittua rahaa kohtaan.

        Kansa on itse valinnut, että Teukka saa nuo helpot rahat. Kansa sai Brysseliin haluamansa kielitaidottoman ja yhteistyökyvyttömän edustajan, joka itse on myöntänyt että juuri mihinkään en Brysselissä yksin pystynyt.

        Viitasaarella on varmasti tarjota hänelle tehtäviä, jotka ovat Viitasaaren tasoisia. Viitasaari kun ei ole mikään Euroopan pääkaupunki, siis toisin kuin Bryssel. Viitasaari voittaa ja Suomi voittaa, kun Teukka palaa juurilleen Permosiin. Teukka panee Viitasaarella tuulemaan, ja jo ensi vuonna on kuntavaalit. On vain katsottava toimiiko Teukka itsenäisesti, vai pääseekö hän johonkin puolueeseen. Teukka ei ole kysytty yhteistyökumppani, koska metsäläisten puoluetta ei ole olemassa.


    • Anonyymi

      Hakkarainen paskat välittää takametsälä Viitasaaresta. Suurten linjojen miehellä on suuret kuviot mielessä. Sitä on kurasaappaiden vaikea ymmärtää, kun on samaa maatiaisämmää katsellut vuosikymmeniä maalaiskämpän nurkissa.
      Kurasaappaillehan pikkanen kahvi ABC kuppilan pallilla on jo ulkomaan keikka. Siinä joutuu jo Agrimarketin mainoslippiksen riisumaan kunnioituksesta, vaiika ei sen alla mitään olisikaan.

      • Anonyymi

        "Kansa on itse valinnut, että Teukka saa nuo helpot rahat. Kansa sai Brysseliin haluamansa kielitaidottoman ja yhteistyökyvyttömän edustajan, joka itse on myöntänyt että juuri mihinkään en Brysselissä yksin pystynyt."

        Hakkarainen palaa 100-varmasti Viitasaarelle, koska muualla häntä ei hyväksytä oman itsenään. Hakkarainen nauttii takametsälässä ihmisten suurta pelonsekaista kunnioitusta, hopeankiilto silmissään.

        Ellei ensi vuoden kuntavaaleissa valtuustopaikkaa irtoa, Permoskylän kylätoimikunnan puheenjohtajuus tai sihteerin paikka on ihan varma. Vaihtoehto C veisikin hänet jo takaisin Etelä-Amerikkaan, jossa 90-luvulla sinne roudatut sirkkelin terät kaipaavat jo uutta teroituskierrosta. Tyhmähän se sahaisi puutavaraa tylsällä kalustolla - pitäähän edustajienkin olla ajattelukyvyltään vertaansa vailla ja nauttia kansansuosiosta. Terävä kalusto tuottaa hyvän lopputuloksen.


    • Anonyymi

      Pitäis ihan kysyä Teuvolta itseltään, mitä hän tulevaisuudelta haluaa, ellei kansa sitten tee suurprotestia ja lähetä ukkoa takaisin Brysseliin.
      Ei siellä muuten kukaan muukaan lähettiläs ole saanut mitään aikaan, vai voiko joku kertoa jonkun saavutuksen. Onko Henna Virkkunen esim. saanut hevosen hännän pituutta standartoitua?
      Entä heinähattu Heinäluoma? Mies ei osaa edes ruotsia niin paljon että pääsisi kotimaassa valtion virkaan. Kansanedustajuushan ei ole virka.
      Kaikenlaista itsensäedustajaa siellä maleksii parin avustajan edellä.
      Valitettavasti Teuvo ei vastaa haastattelupyyntöihin.

      • Anonyymi

        Teukka haluaa Brysseliin koska on erään pikkupuolueen listoilla. Kansa taas ei halua Teukkaa Brysseliin, vaan kansa haluaa hänen takaisin Permoskylille.

        Permosissa on aktiivista kylätoimintaa, johon Teukka on omiaan tuomaan kansainvälistä lisää. Teukka ei osaa kieliä tai hallitse yhteistyötä, mutta hän voi näyttää tupaseuroissa valokuvia Euroopan pääkaupungista ja kertoa seikkailuistaan eduskunnassa, Helsingin klubeissa ja moottoripyöräkerhoilla. Kyllä tuolla tuvan saa täyteen useampaan otteeseen vuoden aikana, sponsorina voi toimia Seiska-lehti.


      • Anonyymi

        Sellaisii vanhoi, kielitaidottomii miehii niinkun demareiden "Heinäkuorma" ei tarvita EU-parlamentis. Hakkarainenkin osaa puhuu Espanjaa ja Englantii, mut bemareiden Heinäkuorma puhuu pahaseen Suomee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisii vanhoi, kielitaidottomii miehii niinkun demareiden "Heinäkuorma" ei tarvita EU-parlamentis. Hakkarainenkin osaa puhuu Espanjaa ja Englantii, mut bemareiden Heinäkuorma puhuu pahaseen Suomee.

        Mitä ihmettä yritit sanoa? Opettele aluksi kirjoittamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sellaisii vanhoi, kielitaidottomii miehii niinkun demareiden "Heinäkuorma" ei tarvita EU-parlamentis. Hakkarainenkin osaa puhuu Espanjaa ja Englantii, mut bemareiden Heinäkuorma puhuu pahaseen Suomee.

        Kovin huono oli Hakkaraisen ulosanti.Timo Soinin haastattelussa.Elikkä ei osaa tuottaa puhetta.


    • Anonyymi

      Hyvinhän tuosta sai selvän. Panetteli heinäseivästä joka ei pysyisi enää edes pystyssä, ellei pitäisi 48:n numeron patiineja. Kärsivä ääni tulee siitä, että ne ovat kaksi numeroa liian pienet. Veljeilee äärivasemmiston kanssa Brysselissä.

      • Anonyymi

        Osasit suomentaa, kun kirjoitit tekstin aluksi itse.


    • Anonyymi

      Miksi Antti Lindmanilla on kaikissa tilaisuuksissa aina äiti vieressään? Onko poikamies?

    • Anonyymi

      Antti ajatteli että nuoret naiset vaativat miehekästä toimintaa, joten valitsi mummon.

      • Anonyymi

        Onko Antti käynyt mitään kouluja vai onko hän myös sahuri?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Antti käynyt mitään kouluja vai onko hän myös sahuri?

        Eu-edustajan palkka, palkkiot ja edut vastaavat verohyöty huomioiden 250 000 - 350 000 euroa vuodessa.

        Kyllä se panee kiinnostamaan sellainen työpaikka myös sahureita.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe