Onko joku saanut jo tarjousta ko. uudiskohteesta ? Olisi kiva kuulla minkälaisella Ara-numerolla siellä mennään.
Gustav Pauliginkatu 2
9
573
Vastaukset
- Anonyymi
Kohteessa on useita asuntoja haettavana eli niihin ei tullut yhtään hakemusta ensihaussa. Siispä uudellakin numerolla saa tuolta asunnon.
Suurin osa tämän kohteen asunnoista oli alkuhaussa hakemalla saatavissa ihan millä vaan numerolla - hakijoita kun ei juurikaan ilmaantunut. Ainoastaan ylimmän kerroksen pienen kaksion kohdalle oli hakuajan päättyessä laitettu huoneistojen listauksessa merkintä "paljon hakijoita". Myöskään "jonkin verran hakijoita" - merkintää ei ollut kuin vain pienessä osassa muita asuntoja. Eli valtaosaan asunnoista oli täällä vain "vähän hakijoita" - joka useimmissa tapauksissa tarkoitti kyllä sitä että hakijoita ei ollut lainkaan, mikä ilmeni nyt siinä että samantien hakuajan päätyttyä 36 asuntoa merkittiin vapaaksi. Ja kuten Saariseläntiellä niin myös täälläkin vapaiden asuntojen määrä tulee lähiviikkoina vielä jokseenkin varmasti ja jopa aika paljonkin kasvamaan - sitä mukaa kun kohteen asuntojen vähäiset hakijat on käyty ATT:llä läpi ja hyvin monet kuitenkin hylkäävät saamansa tarjouksen. Niinpä jos tästä kohteesta on syksyyn mennessä kymmenenkin asumisoikeutta myyty, niin se olisi nykyisissä kustannusoloissa ja kohteen alkuhaun hakijamäärään nähden jo ihan hyvä saavutus.
- Anonyymi
Kyllä hakuajan juuri päättyessä kun katsoin niin kaikki ylimmän kerroksen asunnot yhtä kaksiota lukuunottamatta oli punaisella eli paljon hakijoita. Ja samaa punaista oli aika monessa muussakin vaikka tyhjiäkin asuntoja jäi varsinkin alakerroksista. Eli ainaski ylimpiin etelänpuoleisiin oli tunkua ja pientä numeroa taidettiin tarvita. Taitaa olla melkeinpä viimeinen uudis Hason kohde, joten onnea niille ketkä sinne pääsee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Näyttäis tällä hetkellä olevan 41 varattu merkinnällä, joten joitain tuo taitaa kiinnostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hakuajan juuri päättyessä kun katsoin niin kaikki ylimmän kerroksen asunnot yhtä kaksiota lukuunottamatta oli punaisella eli paljon hakijoita. Ja samaa punaista oli aika monessa muussakin vaikka tyhjiäkin asuntoja jäi varsinkin alakerroksista. Eli ainaski ylimpiin etelänpuoleisiin oli tunkua ja pientä numeroa taidettiin tarvita. Taitaa olla melkeinpä viimeinen uudis Hason kohde, joten onnea niille ketkä sinne pääsee!
Sähköpostiin olikin jo tullut tarjous eli nopsaa toimintaa. Nro ei 1. toiveeseen riittänyt mutta tarjottukin asunto kyllä kelpaa.
- Anonyymi
Vähän vaikee uskoa ettei menis kaupaksi kun sijainti on mitä parhain, toki alempien kerrosten asunnot jäänevät odottamaan ostajaansa niinkuin monessa muussakin kohteissa tuppaa käymään. Saariseläntien sijainti on pikkasen eri juttu kuin Aurinkolahti.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hakuajan juuri päättyessä kun katsoin niin kaikki ylimmän kerroksen asunnot yhtä kaksiota lukuunottamatta oli punaisella eli paljon hakijoita. Ja samaa punaista oli aika monessa muussakin vaikka tyhjiäkin asuntoja jäi varsinkin alakerroksista. Eli ainaski ylimpiin etelänpuoleisiin oli tunkua ja pientä numeroa taidettiin tarvita. Taitaa olla melkeinpä viimeinen uudis Hason kohde, joten onnea niille ketkä sinne pääsee!
Ihan viime tingassa oli tullut nähtävästi koko joukko lisää hakemuksia, kun vielä hauan päättymispäivänä oliko nyt joskus puolelta päivän hakijatilanne oli tuollainen minkä edellä kuvasin. Sinänsä ymmärrettävää että varsinkin tällaisessa hyvin korkeassa kohteessa monet mahdollisimman korkealta asunnon haluavat seuraavat viime hetkille asti hakijatilanteen kehittymistä ja päättävät vasta aivan hakuajan lopulla sen kuinka monia ja mitä nimenomaisia asuntoja hakevat. Mutta oli miten oli , nyt tätä kirjoitettaessa vapaiksi on merkitty jo 39 tämän kohteen asunnoista - osa hyvin ylhäältäkin. Pitkä häntä jäämässä tästä kohteesta siis ATT:lle joka tapauksessa jälkimyyntiin, vaikka yläkerroksissa kauppa nyt myös oikeasti kävisikin ainakin kohtalaisen hyvin - joka sekin jää vielä nähtäväksi.
Asuntotyypeittäin tarkastellen erityisen vähäistä kiinnostusta ylemmissäkin kerroksissa näyttäisi olleen 55m2 saunallisiin kaksioihin - mitä en kyllä yhtään ihmettele, koska edes ylimpien kerroksien näissä niin vastikkeiltaan kuin kynnysrahoiltaan Hason aiempiin skaaloihin verrattuna hyvin kalliissa kaksioissa ei niiden vain lännen puoleisista ikkunoista ole avointa näkymää vaan edessä tönöttää kadun toisella puolella samanlainen tornitalo. Aika erikoinen ratkaisu, että sen sijaan pienemmissä saunattomissa kaksioissa on ikkunat kahteen suuntaan - vieläpä niin että alakerroksiin asti keittiön ikkunasta on avoin näkymä Vuotien ja Omenamäen yli pohjoiseen. Tosin varsinkin alimmissa kerroksissa liikennemelu voi kesäaikoina kun ikkunat ovat auki olla aika ajoin häiritsevää - ja näin tietty myös pohjoispuolen pienten kolmioidenkin kohdalla.
Ja mitä vielä tämän kohteen yleiseen houkuttelevuuteen tulee, niin joo, hieno uimaranta on ihan lähellä ja Hekan talojen puolelle kivijalkaan tuleva Alepakin on kiva lähipalvelu - eikä Columbukseenkaan ole kovin pitkä matka. Mutta jos ajatellaan sitten julkisella liikenteellä liikkumista, niin mitään päivisin säännöllisesti liikkuvia bussejahan tuolla ei pysähdy lähimaillakaan, ja Colkan bussiterminaalille ja metroasemalle tuolta on kyllä päivittäisliikkumisia ajatellen jo ikävän pitkä kävelymatka. Innokkaille pyöräilijöillehän tuo ei toki ole matka eikä mikään. Ja mitä taas autopaikkohin tulee, niin niitähän tulee tuonne vain 47 - jonka kun yhdistää vielä siihenkin että vain jo melko hyvätuloisilla on mitään asiaa tähän perushasolaisittain tarkastellen jo aikamoiseen "ökykohteeseen", niin aika ilmeistä on että autopaikkojen kysyntä tulee täällä selvästikin ylittämään tuon niiden tarjonnan. Ja autopaikathan arvotaan vasta kun kohde on valmistunut, joten pulmallinen tilanne varsinkin niiden kannalta, joille auto on päivittäisliikkumisissa aivan välttämätön.
Ja vaikka tämä on (näillä näkymin) viimeinen Vuosaareen tuleva Hason uudiskohde, niin koko joukko muitakin Hason kohteita on vielä tulossa: Oulunkylään kaksi kohdetta (joista jo pitkällä rakenteilla oleva Maapadontien kohde tulossa hakuun ihan milloin hyvänsä), Myllypuroon Myllymatkantielle kaksi kohdetta (joista toinen on lähtenyt jo rakenteille), Kruunuvuorenrantaan niin ikään vielä kaksi kohdetta sekä Kalasatamaan ja Sompasaareen kumpaankin vielä yksi kohde. Lisäksi on vielä viisi sellaista Hason yhä mahdollista kohdetta, jotka Hason hallitus haluaisi peruuttaa (kaksi Honkasuon kohdetta sekä Kuninkaantammen, Maunulan ja Vesalan kohteet), mutta ainakin osan kohdalla se ei ehkä kaupungille suinkaan käy, koska niiden peruuntuminen sotkisi niin pahasti myös niihin kytkeytyviä ATT:n Hekan ja Hitas-hankkeita. Eli saa nyt sitten nähdä mitä niiden osalta kunkin hankkeen kohdalla lopulta tapahtuu.- Anonyymi
ptjp kirjoitti:
Ihan viime tingassa oli tullut nähtävästi koko joukko lisää hakemuksia, kun vielä hauan päättymispäivänä oliko nyt joskus puolelta päivän hakijatilanne oli tuollainen minkä edellä kuvasin. Sinänsä ymmärrettävää että varsinkin tällaisessa hyvin korkeassa kohteessa monet mahdollisimman korkealta asunnon haluavat seuraavat viime hetkille asti hakijatilanteen kehittymistä ja päättävät vasta aivan hakuajan lopulla sen kuinka monia ja mitä nimenomaisia asuntoja hakevat. Mutta oli miten oli , nyt tätä kirjoitettaessa vapaiksi on merkitty jo 39 tämän kohteen asunnoista - osa hyvin ylhäältäkin. Pitkä häntä jäämässä tästä kohteesta siis ATT:lle joka tapauksessa jälkimyyntiin, vaikka yläkerroksissa kauppa nyt myös oikeasti kävisikin ainakin kohtalaisen hyvin - joka sekin jää vielä nähtäväksi.
Asuntotyypeittäin tarkastellen erityisen vähäistä kiinnostusta ylemmissäkin kerroksissa näyttäisi olleen 55m2 saunallisiin kaksioihin - mitä en kyllä yhtään ihmettele, koska edes ylimpien kerroksien näissä niin vastikkeiltaan kuin kynnysrahoiltaan Hason aiempiin skaaloihin verrattuna hyvin kalliissa kaksioissa ei niiden vain lännen puoleisista ikkunoista ole avointa näkymää vaan edessä tönöttää kadun toisella puolella samanlainen tornitalo. Aika erikoinen ratkaisu, että sen sijaan pienemmissä saunattomissa kaksioissa on ikkunat kahteen suuntaan - vieläpä niin että alakerroksiin asti keittiön ikkunasta on avoin näkymä Vuotien ja Omenamäen yli pohjoiseen. Tosin varsinkin alimmissa kerroksissa liikennemelu voi kesäaikoina kun ikkunat ovat auki olla aika ajoin häiritsevää - ja näin tietty myös pohjoispuolen pienten kolmioidenkin kohdalla.
Ja mitä vielä tämän kohteen yleiseen houkuttelevuuteen tulee, niin joo, hieno uimaranta on ihan lähellä ja Hekan talojen puolelle kivijalkaan tuleva Alepakin on kiva lähipalvelu - eikä Columbukseenkaan ole kovin pitkä matka. Mutta jos ajatellaan sitten julkisella liikenteellä liikkumista, niin mitään päivisin säännöllisesti liikkuvia bussejahan tuolla ei pysähdy lähimaillakaan, ja Colkan bussiterminaalille ja metroasemalle tuolta on kyllä päivittäisliikkumisia ajatellen jo ikävän pitkä kävelymatka. Innokkaille pyöräilijöillehän tuo ei toki ole matka eikä mikään. Ja mitä taas autopaikkohin tulee, niin niitähän tulee tuonne vain 47 - jonka kun yhdistää vielä siihenkin että vain jo melko hyvätuloisilla on mitään asiaa tähän perushasolaisittain tarkastellen jo aikamoiseen "ökykohteeseen", niin aika ilmeistä on että autopaikkojen kysyntä tulee täällä selvästikin ylittämään tuon niiden tarjonnan. Ja autopaikathan arvotaan vasta kun kohde on valmistunut, joten pulmallinen tilanne varsinkin niiden kannalta, joille auto on päivittäisliikkumisissa aivan välttämätön.
Ja vaikka tämä on (näillä näkymin) viimeinen Vuosaareen tuleva Hason uudiskohde, niin koko joukko muitakin Hason kohteita on vielä tulossa: Oulunkylään kaksi kohdetta (joista jo pitkällä rakenteilla oleva Maapadontien kohde tulossa hakuun ihan milloin hyvänsä), Myllypuroon Myllymatkantielle kaksi kohdetta (joista toinen on lähtenyt jo rakenteille), Kruunuvuorenrantaan niin ikään vielä kaksi kohdetta sekä Kalasatamaan ja Sompasaareen kumpaankin vielä yksi kohde. Lisäksi on vielä viisi sellaista Hason yhä mahdollista kohdetta, jotka Hason hallitus haluaisi peruuttaa (kaksi Honkasuon kohdetta sekä Kuninkaantammen, Maunulan ja Vesalan kohteet), mutta ainakin osan kohdalla se ei ehkä kaupungille suinkaan käy, koska niiden peruuntuminen sotkisi niin pahasti myös niihin kytkeytyviä ATT:n Hekan ja Hitas-hankkeita. Eli saa nyt sitten nähdä mitä niiden osalta kunkin hankkeen kohdalla lopulta tapahtuu.Kohteesta on peräti 9 minuutin kävelymatka Kauppakeskus Columbukseen ja samalla myös metrolle ja liityntälinjojen pysäkeille- n. 600 metriä. Lisäksi Vuosaaressa on paljon muutakin hyvää jota meidän onneksi vain siellä jo asuvat osaavat arvostaa.
Tilannetieto: Tällä hetkellä kun tämän kohteen asunnoista on kaupaksi mennyt vasta kolme, niin varatuiksi on merkitty enää 17 asuntoa. 59 asuntoa siis jo jäänyt vapaiksi. Eli hyvinkin korkealta tuolta on nyt napattavissa monenlaisia asuntoja vaikka ihan vasta haetullakin järjestysnumerolla. Epäilen kuitenkin että jälkihakijoita ei vielä ainakaan nyt kesän aikana tälle(kään) Hason uudiskohteelle montaakaan ilmaannu. Jengin odotukset Hekan talojen kanssa samalle (tai naapuri-)tontille rakennettavien Hason talojen kämpille siedettävistä vastikkeista kun eivät taida enää kohdata sitä, kuinka koviksi nykyiset (yhä) korkeat rakennuskustannukset ja Hason vastikkeiden tasausjärjestelmän vaikutus nostavat Hason uudiskohteiden asuntojen vastikkeet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k16410639Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t897510Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067387Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37356Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t227331Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit427279Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1136687Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296516Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa885733Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485515