Se ei käy meille, joilla ei ole iso eläke. Eläkkeistä on olemassa laki.
Purra ei kunnioita lakeja eikä ihmisiä. Ei ihme, että hänen ja PS:n
kannatus laskee jatkuvasti.
Purra halusi leikata eläkkeitä
44
319
Vastaukset
- Anonyymi
Persuministeri Kaisa Juuso on vastuussa vanhushoivasta, jota persut haluavat
heikentää koko ajan. Vanhuksia yritetään laittaa muun muassa "yhteisölliseen
asumiseen", jossa heidän näyttäisi olevan tarkoitus huolehtia toinen
toisistaan. Eikö sitä varten kuulu olla hoitajat ?
Miten moni- ja muistisairaat voisivat toisistaan huolehtia ?
Kotihoitaja kävisi vain lämmittämässä ruuan ja veisi vessaan jos ehtii. - Anonyymi
Aatella, että kokoomuksestakin tuli persupuolue. Muutamia vuosia sitten
Orpo ja Sipilä totesivat, että hallitusyhteistyö persujen kanssa ei tule kysymykseenkään ylittämättömien näkemyserojen takia. - Anonyymi
Perussuomalaisten tuen voi spekuloida kutistuvan jatkossakin, sillä perussuomalaisten tekemät veronkorotukset ja säästöt alkavat vasta vähitellen purra äänestäjiin.
Tulevina kuukausina säästöpäätökset muuttuvat konkretiaksi ja istahtavat kutsumattomina vieraina suomalaisten ruokapöytiin.
Aktiivisimpia äänestäjiä ovat eläkeläiset, ja heidän voi olla vaikea unohtaa sitä intoa, jolla perussuomalaiset halusivat käydä kiinni myös eläkeläisten etuuksiin.- Anonyymi
Mitä sellaisia etuuksia eläkeläisille osoitetaan,joita muut eivät saa?
Kysyn, koska olen ollut 30 v. eläkkeellä, jolla olen tullut toimeen apuja anomatta.
- Anonyymi
Purra onkin palannut "juurilleen", kun kannatus romahti. Rasistiset puheet on palanneet. Niillä saa rasistien kannatusta.
- Anonyymi
Orpo uskotteli itselleen tehneensä persuista "salonkikelpoisia", mutta Purra
alkoikin taas peitellysti mustamaalata maahanmuuttajia, kun PS:n kannatus romahti. - Anonyymi
Mitä hyötyä olisi leikata eläkkeitä, sillä etu menisi eläkevakuutusyhtiöiden taskuun.
Taidat haukkua väärää puuta. - Anonyymi
Purra tekee kait sitä ilkeyttään! Eläkeläisviha !
- Anonyymi
Pienituloisena eläkeläisenä voin sanoa, että elintasoni on noussut tämän hallituksen aikana.
- Anonyymi
Samoin on käynyt minullekin.
Mitä ihmeen sakkia nämä valittajat ovat? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin on käynyt minullekin.
Mitä ihmeen sakkia nämä valittajat ovat?Juu, eläkettä tulee 100 euroa enemmän, kuin Marinin hallituksen aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, eläkettä tulee 100 euroa enemmän, kuin Marinin hallituksen aikaan.
Se johtuu korkeasta inflaatiosta, ei se ole persuhallituksen "ansiota".
Talous on hoidettu huonosti jos inflaatio on korkea.
Sitä korvaa vuosittainen lakiin kirjattu indeksikorotus, joka nostaa eläkkeitä,
koska elinkustannukset ovat nousseet. - Anonyymi
Olet vanhuuden höperö ,tai valehtelija. Lukuja pöytään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin on käynyt minullekin.
Mitä ihmeen sakkia nämä valittajat ovat?Oletko törkeesti valehteleva persuloinen? Miten,kerro?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se johtuu korkeasta inflaatiosta, ei se ole persuhallituksen "ansiota".
Talous on hoidettu huonosti jos inflaatio on korkea.
Sitä korvaa vuosittainen lakiin kirjattu indeksikorotus, joka nostaa eläkkeitä,
koska elinkustannukset ovat nousseet.Kyllä hinat nousi enemmän,ei vastaa toi indekdikorotus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, eläkettä tulee 100 euroa enemmän, kuin Marinin hallituksen aikaan.
Ja eläkkesi ostovoima laski enemmän,nuija!
- Anonyymi
Valtio on suuri eläkkeiden maksaja ja eläkeverojen kerääjä
siksi asia on nyt tasapainoitettava- Anonyymi
Hourit persuluuseri. Mitään järkisyitä ei ole eläkeleikaukseen?
- Anonyymi
En edes mieti eläkettäni, se on mikä on ja siihen tyytyminen. Eläkkeellä tulee toimeen pienimmälläkin eläkkeellä kun alunperin sopettanut elämisensä sen mukaan.
- Anonyymi
Miten huomioit lääke - ja muut nousevat terveysmenot,persuloinen?
- Anonyymi
Sinä,mut ei muut!
- Anonyymi
nigerialaismiehellä on noin 100-henkinen perhe joten
sen elättäminen lapsilisillä ja kela-korvauksilla ja asumisstuella - asunnoksi
riittää vain buckinhamin palatsin kokoinen linna yhteiskunnan laskuun - ja terveydenhoidolla
maksaa niin, että muutamasta nigeriaukosta saadaan perheineen koko Helsingin kokoinen kaupunki
silloin on selvää että eläkkeitä ei enää voida maksa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18489598/hihhih--alkaa-olla-pinna-kirealla-seka-purralla-etta-orpolla#comment-129335151 - Anonyymi
Tommoset purran pitäs polkassa suohon.
- Anonyymi
Oletko hyvä polkassa?
- Anonyymi
Asia on nyt niin ettäj jokaisen eläkeläisen, niin myös pienempää eläkettä nauttivan, on oltava mukana yhteisissä talkoisssa.
Kun eläke pienenee, on paras vähentää oluiden ostamista- Anonyymi
Siirrytään niihin vahvempiin.
- Anonyymi
Miksi niiden? Ei varakkaiden???
- Anonyymi
Millainen laki eläkkeistä on?
Miksei Purra leikannut, vaan eläkkeet nousivat tammikuun alussa?- Anonyymi
Indeksi korotus,nuija. Mikä ei vastannut edes hintojen nousua. Ei eläkkeet itseasiassa noussut,ostovoima jäi jälkeen?
- Anonyymi
kyllä Veikko Vennamo on kääntynyt haudassaan
- Anonyymi
Veikkoko se eläkelain on säätänyt?
- Anonyymi
Voi herranjestas-Purra sitä ja Orpo tätä,Putin kolmatta sekä Truph neljättä saa aikaan.
Ettekö te tajua,että nykyisin on selkeät asiantuntijatyöryhmät ,jotka tutkii ,miten saataisiin Suomen asiat paremmalle mallille. Tutkitaan kuukausitolkulla ja tehdään parhaita mahdollisia päätöksiä näiden tietojen valossa.
Nämä pääministerit, ministerit, kansanedustajat ja presidentit kertovat sitten selkeästi kansalle mitä tehdään.
KAIKILLE EI KOSKAAN ,voi olla mieliksi.
Se on todella tyhmää moittia aina vain yhtä tiedonantajaa. Ymmärrättekö?EI SOTA YHTÄ MIESTÄ KAIPAA on viisas vanha sananlasku.- Anonyymi
Mutta ei Suomi kaipaa nykyisiä typeriä johtajia,tyrimään!
- Anonyymi
Persut nyt mustalalistalla,ei ääntä!
- Anonyymi
Samat säästöt pitäisi tehdä vaikka olisi minkä puolueen valtiovarainministeri.
Kun on opittu liian hyvälle, että rahaatulee aina enemmän ja saadaan elää kuin lomalla aina,
siiloin tulee kumminkin totuus esiin, ei aina voi ottaa ja velkaa tehdä, ei.
Riikka Purra on vastuullinen valtiovarain ministeri, hän koettaa pelastaa suomen talouden,
että hyvinvointipalvelut säilyisi! kiitollisia saisimme olla hänelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat säästöt pitäisi tehdä vaikka olisi minkä puolueen valtiovarainministeri.
Kun on opittu liian hyvälle, että rahaatulee aina enemmän ja saadaan elää kuin lomalla aina,
siiloin tulee kumminkin totuus esiin, ei aina voi ottaa ja velkaa tehdä, ei.
Riikka Purra on vastuullinen valtiovarain ministeri, hän koettaa pelastaa suomen talouden,
että hyvinvointipalvelut säilyisi! kiitollisia saisimme olla hänelle.Kun tämän palstan kirjoittajat ovat eläneet ruuhkavuotensa ilman mitään avustuksia usein kahta työtä tehden, on aika vaikea sopeutua siihen asenteeseen, että yhteiskunnan on avustettava kansalaisiaan elämään yli varojensa.
Kaikenlaisia tukia haetaan ja saadaan, ja esimerkiksi omien jälkeläisten hoiva, kasvatus ja koulutus on siirretty yhteiskunnan maksettavaksi Valtion velan hoito vie verotuloista miljardeja, joten rahat eivät enää riitä.
Ikäihminen kummastelee ja oppii jopa hyväksymään ministerin, joka on peräisin puolueesta, jonka vastustaminen on ollut aikaisemmin varma. - Anonyymi
halonen ajoi mustaliastalisten asemaa ei suomalaisten
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat säästöt pitäisi tehdä vaikka olisi minkä puolueen valtiovarainministeri.
Kun on opittu liian hyvälle, että rahaatulee aina enemmän ja saadaan elää kuin lomalla aina,
siiloin tulee kumminkin totuus esiin, ei aina voi ottaa ja velkaa tehdä, ei.
Riikka Purra on vastuullinen valtiovarain ministeri, hän koettaa pelastaa suomen talouden,
että hyvinvointipalvelut säilyisi! kiitollisia saisimme olla hänelle.Saman voi säästä eritavalla,persunuija!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saman voi säästä eritavalla,persunuija!
Niin voi! Lisää velkaa vaan, ei sitä tarvitse takaisin maksaa, Rahaa on!
Lapset ja lapsenlapset voivat sitten opetella useampia ammatteja ja maksaa lainankorkoja veroissaan. Yrittäjiä aina tarvitaan. Kun oppivat nuoresta pitäen, että on itse maksettava koulukirjat ja omat asumiset, niin helpompaahan heillä on kuin tämän päivän ihmisillä, joilta annettuja etuja ollaan nyhtämässä pois. Traumat siitä tulee.
Ei säästöt meitä koske.
- Anonyymi
Voi tehdä oikein,tai päin persettä,Purra ja Orpo!
- Anonyymi
Vuodet vierivät turhan hitaasti että pääsemme eroon Purrasta, kansan pidettävä huoli ettei Orpo pääse keljuilemaan uudestaan.
Seuraava hallitus joutuu korjaamaan nyt istuvan vääryydet.- Anonyymi
Odota vähän aikaa, sillä kuten sanotaan, ei hulluille ja herroille kannata keskeneräistä työtä näyttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Odota vähän aikaa, sillä kuten sanotaan, ei hulluille ja herroille kannata keskeneräistä työtä näyttää.
Orpon uhoaminen hiljentynyt huh huh on vaikeat ajat. Purra tänään kyllä talous nousee ensi vuonna ja pääsemme tavoitteisiin kauden loppuun mennessä.
Pääsemme pois nolla kasvusta, ei täysin varma.
- Anonyymi
Niinhän se on, että jokaista hallitusta aina moititaan. On se kummaa? Tähän ikään olen todennut ,että kyllä se istuva hallitus on aina joidenkin mielestä se pahis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1273227
- 1091311
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671275Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651086Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr131043IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku54972- 30966
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42934- 44839