Terveystalo

Terveystalo "potilaan" asialla, Mutta älä missään nimessä saa kohtausta terveystalon kohdalla, apua saa vain rahalla! Kauheaa toimintaa!
3498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eivätkö halua että sosiaalitoimisto joutuisi maksamaan.

Äänestä
  • Kunnia mikaelille.

    Äänestä

Harvinaisen onneton aloitus. Tapaus, johon viittaat, oli Turussa, ei Iisalmessa. Tiedän, huom TIEDÄN tapauksia Terveystaloilta, joissa on autettu ja myös elvytetty juuri talon ulkopuolella kohtauksen saaneita henkilöitä. Eivätkä nämä henkilöt ole olleet asioimassa Terveystalolla. Olen nimittäin ollut todistamassa näitä tapauksia. On autettu pyyteettömästi ja resursseja säästelemättä. Kukaan auttajista ei ole ollut vailla mitään korvausta auttamisestaan, eikä työnantaja ole harmitellut "menetettyä työaikaa ja -panosta". Sen sijaan työnantaja on kiitellyt työntekijöitä heidän toiminnastaan ja palkinnutkin heitä. Kuten on yleensä autetutkin myöhemmin tehneet.

Jokainen täysijärkinen ymmärtää, että nuo e.m. henkilöt olisivat toimineet tilanteissa samalla tavalla, olipa heidän työnantajansa ollut mikä tahansa, yksityinen tai julkinen taho. Auttamisen halu ja vastuun kanto kun lähtee jokaisesta itsestään. Miten lienee aloittajan laita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Terveystalo "potilaan" asialla, Mutta älä missään nimessä saa kohtausta terveystalon kohdalla, apua saa vain rahalla! Kauheaa toimintaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu