Päätoiminen opiskelu ja päiväraha

Olen ollut työelämässä muutaman vuoden ja työttömyyskassan vaatima 10 kk työssäoloehto on siis tullut täyteen jo ajat sitten. Aloitin syksyllä opiskelut yliopistossa. Tarkoitus oli hoitaa opiskeluja sivutoimisesti ja sillon kun on aikaa. Nyt kasassa on 10 opintoviikkoa, eli tahti on ollut varsin verkkaista.

Selvitin ennen opintojen alkue sen verran asioita, että mikäli jään työttömäksi, joudun keskeyttämään yliopisto-opinnot (poissaolevaksi en voi vielä ilmoittautua) saadakseni ansiosidonnaista päivärahaa. Tämä siksi että korkeakouluopiskelu määritellään automaattisesti päätoimiseksi, vaikka opintoviikkoja ei kerrykään. Ansiosidonnaista päivärahaa ei siis makseta päätoimiselle opiskelijalle. Opintotukia en ole nostanut missään välissä.

Nyt aloin miettimään onko 10 kk työssäoloehto sittenkään täyttynyt koska olen väkisinkin ollut päätoiminen opiskelija? Mikäli työssäoloehto ei ole täyttynyt, täytyy kyllä ihmetellä miten yhteiskunta voi potkia päähän työelämän ohessa opiskelevia korkeakouluopiskelijoita. Tai siis opiskelun ohessa työskenteleviä.

Toivottavasti joku voi vastata kysymykseen kokemuksen syvällä rintaäänellä.
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kokemuksen syvää rintaääntä et siis ainakaan näin ensimmäiseltä vastaajalta saa, mutta olettaisin, että työssäolo täyttyy työssä olemalla, muusta toiminnasta viis.

Oma työssäoloni täyttyi ainakin aikoinaan lukion ohessa tehdystä osa-aikaisesta siivoustyöstä ja sain siis opiskelun jälkeisestä työpaikasta työttömäksi jäätyäni ansiosidonnaista päivärahaa liitolta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


qwerty kirjoitti:

Olen ollut työelämässä muutaman vuoden ja työttömyyskassan vaatima 10 kk työssäoloehto on siis tullut täyteen jo ajat sitten. Aloitin syksyllä opiskelut yliopistossa. Tarkoitus oli hoitaa opiskeluja sivutoimisesti ja sillon kun on aikaa. Nyt kasassa on 10 opintoviikkoa, eli tahti on ollut varsin verkkaista.

Selvitin ennen opintojen alkue sen verran asioita, että mikäli jään työttömäksi, joudun keskeyttämään yliopisto-opinnot (poissaolevaksi en voi vielä ilmoittautua) saadakseni ansiosidonnaista päivärahaa. Tämä siksi että korkeakouluopiskelu määritellään automaattisesti päätoimiseksi, vaikka opintoviikkoja ei kerrykään. Ansiosidonnaista päivärahaa ei siis makseta päätoimiselle opiskelijalle. Opintotukia en ole nostanut missään välissä.

Nyt aloin miettimään onko 10 kk työssäoloehto sittenkään täyttynyt koska olen väkisinkin ollut päätoiminen opiskelija? Mikäli työssäoloehto ei ole täyttynyt, täytyy kyllä ihmetellä miten yhteiskunta voi potkia päähän työelämän ohessa opiskelevia korkeakouluopiskelijoita. Tai siis opiskelun ohessa työskenteleviä.

Toivottavasti joku voi vastata kysymykseen kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu