Telian puhelinmyyntii huijaa asiakkaita röyhkeästi. Tammikuussa vaihdoin omani ja vaimoni puhelinliittymät Teliaan.
Puhelinmyyjä sai houkuteltua liittymän vaihtoon mm.lupaamalla 40 euron lahjakortin Telian liikkeeseen. En ole vieläkään saanut lahjakorttia, vaikka olen kysellyt sen
perään ainakin viisi kertaa. On luvattu lähettää lahjakortti sähköpostiin. Viimeksi puhelinpalvelusta kerrottiin, että näin on käynyt useille muillekin. Mutta Telia ei näköjään ota ko.laiminlyönneistä mitään vastuuta.
Minun kohdallani ei ole kovin isosta summasta.Mutta useiden asiakkaidenjoutuessa ko.huijauksen uhriksi on kyse isosta summasta.
Telian puhelinmyynti
9
846
Vastaukset
- Anonyymi
Tarkista sähköpostin roskaposti (trash). Joskus voi viesti mennä sinne. Kokeile antaa heille toinen käytössäsi oleva sähköposti, jos se auttaisi.
- Anonyymi
Vähällä olet päässyt, minua ne on huijanneet jo yli 30 vuotta. Lupauksia ja lupauksia saa aina kuulla, siihen se sitten on jäänytkin. 90-luvun lopulla huijasivat n.1000mk, silloin se taisi olla Tele nimeltään? Viimeksi on toissaviikolla selvitelty laskutus asioita, ei vaan tunnu toimivan edelleenkään.
- Anonyymi
Kaikki operaattorit huijaavat, minkä kykenevät. Itselleni DNA tarjosi käytössäni ollutta DNA:n omaa liittymää "edullisempaa" liittymää, jonka hinta tosin olisi noussut lähes kaksinkertaiseksi vuoden kuluttua.
Onneksi tuli luettua sähköpostissa lähetetyt sopimusehdot, peruttua koko homma ja vaihdettua Elisalle. Sitäkin on monissa ketjuissa haukuttu, mutta itse pysyn siellä niin kauan kuin se yrittää huijata minua. - Anonyymi
Emäntä ei päässyt eroon Teliasta kahteen vuoteen aikoinaan sen takia kun oli irtisanominen lyhyen aikaa vain vuodesta.
Eli ei koskaan Teliasta mitään. Oletko muuten nähnyt koskaan asiakasta telian myymälässä kun DNA.n myymälässä on ruuhkat siihen nähden. - Anonyymi
Onko muilla käynyt niin, että liittymän tilauslahjana luvattuja kuulokkeita ei lähetetä. Asiakaspalvelu kertoo, että asiaa tutkitaan. Nyt jo kohta 4 kk tilauksesta on mennyt.
- Anonyymi
Telialla ainakin asiakaspalvelu sakkaa todella pahasti.
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/fac434e5-4f54-4142-9d27-ddd48f7c94f1
Itse asioin viimeksi eilen viiden (5) eri asiak.palvelijan kanssa kun heiltä ostettu koti reititin / laajakaista netti lopetti toimimasta....vajaan kuukauden vanha laite.
Jokainen vuorollaan ehdotti, kokeile tuota, kokeile tätä ja jos ei se niin sitten noin.
Pyysin jotta joku asiasta oikeasti tietävä soittaisi...ottaisi yhteyttä niin tekivät vika / häiriöilmoituksen että he ottavat yhteyttä. No eikös tullut samat ohjeet puhelimeen viestinä, tee sitä, tee tuota ja jos ei toimi niin ota yhteyttä TELIA "apujelppiin"....
HINNAT SINNE OVAT AIVAN ÄLYTTÖMÄT, YLI 2 € min + jotain.
PALVELUA SIIS SAA JOS MASSI ON KUNNOSSA....Vuosi kymmenien asiakkuus takana.
OPERAATTORIN VAIHTOON SIIS !- Anonyymi
Pahempaa kusetusta vielä muualla.
- Anonyymi
Puhelinmyynti pitäsi kieltää lailla.
- Anonyymi
Jotkut operaattorit osaavat pumpata asiakkailta rahaa ihan laillisestikin. Muutama päivä sitten Helsingin Sanomissa oli mielipidesivulla kirjoitus, jossa joku kertoi "erään kotimaisen operaattorin" laskuttaneen häntä 60 euroa likaa.
Pitkän odottelun jälkeen hänen puheluunsa vastattiin, asiaa tutkittiin, ja operaattori myönsi laskutusvirheen tapahtuneen. Operaattori lupasi hyvittää 60 euroa seuraavassa laskussa. Näin myös tapahtui, mutta operaattorille soitettu puhelu maksoi 68 euroa.
Valittaja jäi siis 68 euroa tappiolle valitettuaan operaattorin virheestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata471604Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3151424Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1001417- 1091155
- 201135
- 681113
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva171087- 711032
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f179934Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois40866