Kevyt välipala.

Anonyymi-ap

Lihaliemikuutio puoleen litraan vettä ja riisiä noin 0,75 desiä.
Anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia.
Vehnäjauhoja muutama ruokalusikallinen, suolaa hyppysellinen ja vettä pieni loraus.
Sekoita ja lisää joko jauhoja tai vettä kunnes voit vaivata käsin taikinan sen tarttumatta astiaan tai sormiin.
Kauli 2 mm vahvuiseksi ja leikkaa mieleisen muotoisiksi.
Laita valurautapannu liedelle ja tosi kuumaksi.
Paahda leipiäsi ilman rasvaa molemmin puolin koko ajan käännellen niiden saaden väriä noin minuutin tai kaksi.
Hieman voita jäähtyneelle pannulle ja kananmuna paistumaan mieleiselläsi tavalla.
Kylmää voita toki myös lämpimien “rieskojen” päälle.

Reseptit ei ole suunnattu henkilöille joille ei ole relevanttia että ruoka on lämmintä, eikä henkilöille joille aina ruokailuun liittyy ajatus sen hinnasta.

21

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sensukka saanut leipäjonossa Pelastusarmeijalta kaikkein köyhimmille suunnattuja reseptejä sisältävän vihkosen. Katso löytyykö sieltä tietoa mitä kaikkea voi tehdä voikukista ja männynkävyistä.

      • Anonyymi

        Pasasen ruoanlaittotaidoista kertoo kaiken oleellisen se että hän kertoi sitkeän (ylikypsän) pihvin muuttuvan mureaksi, kun sitä paistaa lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä paremmaksi Pasaskainen laittoi kun ei tiennyt mikä on tartar-pihvi, kun oli puhetta pihvin valmistustavoista ja lämpötiloista. Kehui syöneensä "maailman parhaan tartar-pihvin" Ranskassa. Tartar-pihvi kun ei liity siihen keskusteluun laisinkaan, sillä se on raaka pihvi joka yleensä veitsellä silputaan aivan hienoksi, sörsseli maustetaan maun mukaan ja syödään raakana. Tarjoillaam 14-16 asteisena.
        https://kulinaari.com/2023/08/perinteinen-tartarpihvi.html

        Olen 1000% varma ettei Pasanen ole nähnyt tartar-pihviä edes elokuvissa.

      • Anonyymi

        Impulssi, aktivointi, oireilu.

        Junttilassa keväällä nokkosen pienet pehmeät lehdet sopii sellaisenaan salaatteihin.

        Thaimaalaisen ruokakulttuurin juurilta on lähtöisin runsaasti ruoka-aineksia nimenomaan sellaisia jotka ei ole hinnakkaita ja on edelleenkin.

        Viitaten riisin keittämiseen lihaliemessä, on muitakin mausteita joilla riisiin saa makua keittäessä, esimerkiksi chiliä ripaus, ei tarvitse olla kuin puoli teelusikallista, paprikalla saa väriä, nokare voita lämpimän riisin päälle on myös ok.

        Käpyjä voi käyttää grilleissä hiilten sijaan tai niiden kanssa yhdessä.

        Mureaa pihviä, siis ei sellaista sitkeää ja jänteikästä jota rakas on syönyt, kun tahtoo, niin perusasia on lihalaadun valinta.
        Sisäfilee ei tarvitse pitkää kypsennysaikaa grillissä, eikä paistaessa, ihan minuutin verran molemmin puolin riittää.
        Ulkofileet ja muut pihvilihat hieman pidempään.
        Jos ei itse osaa valmistaa, niin on hyvä turvautua Triptrappiin.

        Kasviksia voi wokkaamisen sijaan höyryttää kotoisasti kotona bambukoreissa.

        Savustaminen onkin sitten jo aivan toinen asia, mutta ei siitä tässä tämän enempää.

        Paistelepas sinä poika niitä rieskojasi vaan ja jätä liharuoat niille joilla on siihen varaa ja jotka niitä arvostaa. Liha ei siirry googlaamalla sinun pannullesi. Pasanenhan kertoi että sitkeää pihviä pitää paistaa lisää. Mitä mieltä olet siitä vinkistä? Entä siitä ettet tiennyt mikä on tartar-pihvi? Se vaan kuulosti sinusta hienolta.

        Kyllä lihaa rakkaille riittää vaikka muutkin lihaa syövät.

        Rieska on junttilalaista perinneruokaa, eli ruokakulttuuria.
        Valmistetaan eri jauhoista valinnan mukaan.
        Oulussa omansa ja Etelä-Karajalassa omansa.

        Pasanen kertoi ..... Minulle on jäänyt mieleen Tyttö2010Neitisen99,9% kertomukset että ei ole relevanttia pihvin olevan lämpöinen ja että pihvejä tulee pöytään pilkkomaan ja viipaleita lisägrillaamaan kokki, juhlaseurueen huutaen stop kun palanen on kärvistynyt grillissä riittävästi.

        Mitä tulee tartariin, niin voithan sinä sellaisen tehdä itsellesi helpoiten jauhelihasta, jos pidät tartarista, minä en.

        Kyrvånsyylå näyttää taas matkailevan suomi24 thaimaassa kuten jo vuosikaudet on tehnyt.

        Suosittelen kokeilemaan, voi maustaa muullakin kuin vain suolalla.

        https://www.soppa365.fi/reseptit/aamiaiset-valipalat-suolainen-leivonta/pannuleivat

        Olen lukenut että Tyttö2010Neitinen99,9% opiskelee kotikokkausta, leipoo jopa viikoittain, tosin suomalaista ruokakulttuuria hän ei lapsilleen opeta, kuten ei mitään muutakaan isukin kotikonnuille kuuluvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Impulssi, aktivointi, oireilu.

        Junttilassa keväällä nokkosen pienet pehmeät lehdet sopii sellaisenaan salaatteihin.

        Thaimaalaisen ruokakulttuurin juurilta on lähtöisin runsaasti ruoka-aineksia nimenomaan sellaisia jotka ei ole hinnakkaita ja on edelleenkin.

        Viitaten riisin keittämiseen lihaliemessä, on muitakin mausteita joilla riisiin saa makua keittäessä, esimerkiksi chiliä ripaus, ei tarvitse olla kuin puoli teelusikallista, paprikalla saa väriä, nokare voita lämpimän riisin päälle on myös ok.

        Käpyjä voi käyttää grilleissä hiilten sijaan tai niiden kanssa yhdessä.

        Mureaa pihviä, siis ei sellaista sitkeää ja jänteikästä jota rakas on syönyt, kun tahtoo, niin perusasia on lihalaadun valinta.
        Sisäfilee ei tarvitse pitkää kypsennysaikaa grillissä, eikä paistaessa, ihan minuutin verran molemmin puolin riittää.
        Ulkofileet ja muut pihvilihat hieman pidempään.
        Jos ei itse osaa valmistaa, niin on hyvä turvautua Triptrappiin.

        Kasviksia voi wokkaamisen sijaan höyryttää kotoisasti kotona bambukoreissa.

        Savustaminen onkin sitten jo aivan toinen asia, mutta ei siitä tässä tämän enempää.

        "Junttilassa keväällä nokkosen pienet pehmeät lehdet sopii sellaisenaan salaatteihin."

        Onko näin, laittaisitko reseptisi tällaiseen salattiin?

        Itse olen ryöpännyt lehdet, eli kiehauttanut nopeasti, noin puoliminuuttia vedessä.

        Tuossa eilinen possufilepihvi, 180 bahtia, alkoi sataa aivan hemmetisti, vaimoni ruoka currykastike, kanaa... usein syönyt, huomaa erittäin hyvää sirachan tulista chilikastiketta, pidän siitä kovasti vien suomeen mukanani, ranskikset on parhaita mitä löytyy huahinistä, juuri oikein tehtyjä, pinta rapea sisus pehmeä, vaimo haluaa aina omansa...
        https://ibb.co/SmKpLPq
        ps. naapurissa on kanariisi mössö ravintola, jossa riisi keitetään kananluiden kanssa, se on hyvin maukasta, lisäksi vielä "keitto" kuten maassa on tapana, se on hyvää.. ateria 55 bahtia.. keitetyllä ja friteeratulla kanalla.

        Jospa malttaisit nukkua välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Junttilassa keväällä nokkosen pienet pehmeät lehdet sopii sellaisenaan salaatteihin."

        Onko näin, laittaisitko reseptisi tällaiseen salattiin?

        Itse olen ryöpännyt lehdet, eli kiehauttanut nopeasti, noin puoliminuuttia vedessä.

        Voi toki herkkähipiäinen ryöpätä joka joutuu tiputukseen myös jos syö salaattia paratiisissaan, mutta nokkosen babylehdet voi syödä sellaisenaan, ei pistele kieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Impulssi, aktivointi, oireilu.

        Junttilassa keväällä nokkosen pienet pehmeät lehdet sopii sellaisenaan salaatteihin.

        Thaimaalaisen ruokakulttuurin juurilta on lähtöisin runsaasti ruoka-aineksia nimenomaan sellaisia jotka ei ole hinnakkaita ja on edelleenkin.

        Viitaten riisin keittämiseen lihaliemessä, on muitakin mausteita joilla riisiin saa makua keittäessä, esimerkiksi chiliä ripaus, ei tarvitse olla kuin puoli teelusikallista, paprikalla saa väriä, nokare voita lämpimän riisin päälle on myös ok.

        Käpyjä voi käyttää grilleissä hiilten sijaan tai niiden kanssa yhdessä.

        Mureaa pihviä, siis ei sellaista sitkeää ja jänteikästä jota rakas on syönyt, kun tahtoo, niin perusasia on lihalaadun valinta.
        Sisäfilee ei tarvitse pitkää kypsennysaikaa grillissä, eikä paistaessa, ihan minuutin verran molemmin puolin riittää.
        Ulkofileet ja muut pihvilihat hieman pidempään.
        Jos ei itse osaa valmistaa, niin on hyvä turvautua Triptrappiin.

        Kasviksia voi wokkaamisen sijaan höyryttää kotoisasti kotona bambukoreissa.

        Savustaminen onkin sitten jo aivan toinen asia, mutta ei siitä tässä tämän enempää.

        Huomenta Numba.

        Itse vaimoni banjonmuotoisen siskon naapurin mummon salaisen reseptimme mukaan täällä Chlang Maissa keittelen omasta puutarhastamme tulevat riisit sirachan tulisessa chilikastikkeessa.

        Junttilan kävyt ovat omalla tasollaan ulkokeittiössä kokkaillessani. Ne savustavat hienon aromin hunajalla bruuttailtuihin sisäfileisiin. Lopussa kun vielä liekittää fileet sumuttamalla käpyjä laatujuomalla, niin luulenpa että aika lähelle päästään Pariisin tartarkyljyksen tasoa.

        Junttilan vajakit kun piipahtelevat täällä kylässä... niin tuovat meille aina tulijaisina käpyjä, mutta jos ne pääsevät loppumaan, niin minulla on vielä tallessa salaisessa vuoriston jemmat nimisessä paikassa puolikas merisuolakontillinen kreosootti soosilla, eli kivihiilitervan laatutisleellä kyllästettyjä ratapölkkyjä. Tilasin täyden kontillisen netistä vuosi sitten halvalla Vee Ärrä nimiseltä firmalta, jonka osakas ollen, voin vakuuttaa.

        Minä tyydyn suolan osalta hieman vähäisempää, ostin muutama viikko sitten vaaleanpunaista suolaa, himalayalta... ainakin näin purkissa lukee, aamupuuroa kun keittelen käytän sitä suolaamiseen...

        Olisin laittanut osan irtaimistosta suomeen kontissa, mutta vuokrat on aivan helvetin kovat, 16.000 euroa suomesta nurmiselta ja thaimaasta tilattuna, 12.000 euroa, liian kallis meidän hilut ei maksa niin paljon... pikkukontti, kysyn 10 paikasta hintaa... vaimon oleskelulupa tuli lähetystöön käymme hakemassa ensiviikolla.
        By NumBall HHN 63v.
        ps. suunnitelmat muuttuivat taas, perhesyistä johtuen taidan joutua viettää reissuni pääosin hesassa, mutta menen käymään kotkassa ja jyväskylässä...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sunnuntaiaamuset, eli hyvää huomenta.

        Helsinkiin majoittumisesi helpottaa ainakin tehtaan Hukkapalan tapaamista, ei hänen tarvitse ajaa yötä myöden joku kaunis kesäyö sinun luoksesi.
        On kertonut että Hesaan hänellä matka-aika noin 20 minuuttia.

        Varmaankin hän on kovin halukas tapaamaan sinut ja sehän onnistuupi simppelisti.
        Voitte vaikka pitää ryhmätapaamisen hänellä ollen mukana turva-aikuisina pohkeinen ja silkkinen, jopa Tyttökin jos piipahtamassa kerrostaloaan katsahtamaan.

        Meidänkin perhe toki piipahtaa vaimon miljoonasaaren mammuttimökillä ja Paraisten osoitteessamme jossain vaiheessa ennen junttilan syksyä, joten olisi mukava hörpätä kanssasi Hesan parhaat kaffit.

        Joo tuo tavaroiden roudaamisen sijaan on edullisempaa ostaa uudet tarpeet.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Luulenpa että kaskisaaressa olisi olisi melkoinen omituisten otusten kerho koolla, ei niillä ei mitään uskallusta tavata ketään, paljon juttuja vähän villoja niiden juttujen vakuudeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huomenta Numba.

        Itse vaimoni banjonmuotoisen siskon naapurin mummon salaisen reseptimme mukaan täällä Chlang Maissa keittelen omasta puutarhastamme tulevat riisit sirachan tulisessa chilikastikkeessa.

        Junttilan kävyt ovat omalla tasollaan ulkokeittiössä kokkaillessani. Ne savustavat hienon aromin hunajalla bruuttailtuihin sisäfileisiin. Lopussa kun vielä liekittää fileet sumuttamalla käpyjä laatujuomalla, niin luulenpa että aika lähelle päästään Pariisin tartarkyljyksen tasoa.

        Junttilan vajakit kun piipahtelevat täällä kylässä... niin tuovat meille aina tulijaisina käpyjä, mutta jos ne pääsevät loppumaan, niin minulla on vielä tallessa salaisessa vuoriston jemmat nimisessä paikassa puolikas merisuolakontillinen kreosootti soosilla, eli kivihiilitervan laatutisleellä kyllästettyjä ratapölkkyjä. Tilasin täyden kontillisen netistä vuosi sitten halvalla Vee Ärrä nimiseltä firmalta, jonka osakas ollen, voin vakuuttaa.

        Ai VR alkanut myymään pölkkyjä? Meille ei myynyt eikä antanut, piti siis varastaa. Tämä oli niitä aikoja, kun käännyttivät ongelmajätteen polttolaitokselta VR:n pölkkykuorman, kun oli liian ongelmajätettä. Hyvin kestänyt terassin runkona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Junttilassa keväällä nokkosen pienet pehmeät lehdet sopii sellaisenaan salaatteihin."

        Onko näin, laittaisitko reseptisi tällaiseen salattiin?

        Itse olen ryöpännyt lehdet, eli kiehauttanut nopeasti, noin puoliminuuttia vedessä.

        Olet toiminut oikein.

        Nokkosen lehtiä ei voi syödä sellaisenaan, sillä niissä on polttavia piikkejä. Nämä piikit voivat aiheuttaa epämiellyttävää pistelyä ja ärsytystä suussa ja iholla. On tärkeää ryöpätä nokkonen ennen käyttöä, jotta poltinkarvojen pistävyys poistuu. Ryöppääminen myös säilyttää nokkosen ravintoaineet ja maun mahdollisimman hyvin esimerkiksi lehtiä kuivatessa.

        Nokkosen lehtien keräämiseen ja viljelemiseen liittyy myös muutama muu asia mitkä on hyvä tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä tyydyn suolan osalta hieman vähäisempää, ostin muutama viikko sitten vaaleanpunaista suolaa, himalayalta... ainakin näin purkissa lukee, aamupuuroa kun keittelen käytän sitä suolaamiseen...

        Olisin laittanut osan irtaimistosta suomeen kontissa, mutta vuokrat on aivan helvetin kovat, 16.000 euroa suomesta nurmiselta ja thaimaasta tilattuna, 12.000 euroa, liian kallis meidän hilut ei maksa niin paljon... pikkukontti, kysyn 10 paikasta hintaa... vaimon oleskelulupa tuli lähetystöön käymme hakemassa ensiviikolla.
        By NumBall HHN 63v.
        ps. suunnitelmat muuttuivat taas, perhesyistä johtuen taidan joutua viettää reissuni pääosin hesassa, mutta menen käymään kotkassa ja jyväskylässä...

        Siis nyt sitä ollaan tyhjentämässä asuntoa irtaimistosta ja suunniteltu konttirahtia? Hesan piipahduksen takia? Siis mitä ihmeen irtaimistoa siellä vuokrakopissa on?
        50 euron telkkari, 10 euron fan-puhallin, 5 euron pöytä, muoviämpäreitä, pilalle röhnötetty, hikoiltu ja piereskelty runkopatja, vanerinen puhvelipatsas, 10 euron mikroaaltouuni (todennäköisesti vuokranantajan), muutama vanha ja haljennut saviruukku ja arvoton TV-taso ikeasta ja siinäpä se "irtaimisto" on sitten lueteltukin.

    • Anonyymi

      Tupla rottaburgeri on maistuva välipala. Hullu miekkamies tekee kunnon burgereita.

    • Anonyymi

      Päivän parasta hupia lukea Bumbaalin yksinpuheluita itsensä kanssa, satutarinoita ja kokkiseikkailuita. Päiväämätön vanha kuva possupihveistä ja tietenkin ranskalaiset ovat Hua Hinin parhaita, onhan Pasanen sentään vertaillut vähintään kaksi, jopa kolme lähiravintolaa!

      By NumBall HHN 63v:
      "ps. suunnitelmat muuttuivat taas, perhesyistä johtuen taidan joutua viettää reissuni pääosin hesassa, mutta menen käymään kotkassa ja jyväskylässä.
      Olisin laittanut osan irtaimistosta suomeen kontissa, mutta vuokrat on aivan helvetin kovat, 16.000 euroa suomesta nurmiselta ja thaimaasta tilattuna, 12.000 euroa, liian kallis meidän hilut ei maksa niin paljon... pikkukontti, kysyn 10 paikasta hintaa... vaimon oleskelulupa tuli lähetystöön käymme hakemassa ensiviikolla"

      Siis nyt sitä ollaan tyhjentämässä asuntoa irtaimistosta ja suunniteltu konttirahtia? Hesan piipahduksen takia? Siis mitä ihmeen irtaimistoa siellä vuokrakopissa on?
      50 euron telkkari, 10 euron fan-puhallin, 5 euron pöytä, muoviämpäreitä, pilalle röhnötetty, hikoiltu ja piereskelty runkopatja, vanerinen puhvelipatsas, 10 euron mikroaaltouuni (todennäköisesti vuokranantajan), muutama vanha ja haljennut saviruukku ja arvoton TV-taso ikeasta ja siinäpä se "irtaimisto" on sitten lueteltukin.

      Piipahduksista puhuu koko ajan yksikössä ja vaimo unohtuu neljä kertaa viidestä kyydistä. "Perhesyistä hesassa", heheheheheh he eh eh...!!! Vain yksi umpijuntti puhuu "hesasta" ja syynä tuohon ideaan on ettei sisko halua ilmaiseksi majoittaa ja ruokkia pulleaa piereskelevää broidiaan, joka päissään pauhaa ja soittaa suutaan.
      Onko Stadin Kela luvannut jo järjestää majoituksen, vai luuletko pääseväsi suoraan sairaalaan? Ei tule onnistumaan. Jonot on pitkät jo pelkästään tutkimuksiin.

      Se on kuules sellainen juttu että sinä vietät loppuelämäsi Suomessa jossakin kunnan sosiaaliluukussa. Palvelutaloissa tuskin on tilaa. Ei ole mitään järkeä vaimosi kalliilla matkustaa mukana kurjiin olosuhteisiin seuraamaa kamppailuasi Kelan ja terveyspalveluiden kanssa. Vaimosi ainoat kaveritkin on Jyväskylässä niin mitä kummaa hän tekisi "hesassa"?

      Sitäpaitsi koska postittelet vanhoja kuvia, se tarkoittaa että olet jo Suomessa. Pakottaako siskosi sinut lähtemään nurkistaan ja etsit majapaikkaa "hesasta"?
      Ne alkaa aina ne Senssun organisoimat tapaamisehdotukset vilahdella teksteissä, kun Suomi on osoitteena.

      Tuosta irtaimistosta vielä sen verran, niin kiitoksia Sotkan, Maskun, Ikean ja Suomisoffien, että vanhalla perusirtaimistolla ei ole minkäänlaista arvoa. Ne on vain läjä lastulevyä ja melamiinia. Edes viilutetuilla käytetyillä kalusteilla ei ole mitään arvoa. Hyvä jos joku vaivautuu ilmaiseksi hakemaan pois.
      Arvotaidetta, antiikkia tai massiivipuuta ei sinunkaltaisillasi resupekoilla ole, ei arvokkaita valaisimia, ei mitään. Kokko pihaan on järkevin ratkaisu. Jippo-kaukoputkesta saat kirpparilla 2,5 euroa.

      Vanhasta 40 tuumaisesta kiinalaisesta taulutelkkarista voi joku maksaa 1000 bahtia, jos tuuri käy. Mattojakaan sinulla ei näytä olevan. Meillä on kaksi arvomattoa, olkkarissa ja takkahuoneessa. Niiden peseminen maksaa enemmän kuin sinun koko irtaimisto yhteensä.

      laiffila, tienaamassa ja maksamassa veroja joilla kustannetaan sairaalakulusi.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      136
      2283
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      393
      1833
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      29
      1810
    4. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1240
    5. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      119
      1119
    6. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      101
      1109
    7. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1043
    8. Koen, että minua tavallaan vainotaan

      Kyllä minä vain satun tietämään, että täälläkin on joitain serkun kaiman kummeja jotka kiusaavat minua. Lisäksi sairas n
      Ikävä
      125
      1034
    9. Jos et kaipaakaan minua täällä

      Niin miksi sinua ehkä häiritsee se, että minä kaipaan sinua? Miehelle.
      Ikävä
      11
      987
    10. Herätänkö minä sinut itkullani nainen

      Kysyn tässä kun kaipuun aallot lyövät ylitseni ja ihmettelen missä olet toivoessani, että olisit tässä vierelläni. On va
      Ikävä
      25
      898
    Aihe