Portion Boys

Anonyymi-ap

Milläköhän ihmeen meriiteillä Jalotiina on bändiin päässyt? Ei ainakaan laulunäänen koska ei edes laula. Yhtään biisiä ei ole säveltänyt eikä sanoittanut. Tyhmältäkin se vaikuttaa. Ihmeellinen hössöttäjä.

21

2421

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täysin samaa mieltä.

    • Anonyymi

      en anna vielä tuomiota bändistä kun en ole tainnut kuulla kuin yhden tai kaks niije biisiä eli pithää tutkia niijen tuotantoa. Yleensä kaikilta löytyy kuitenkin muutamia&joitakin hyviä (tarkoitan nyt niitä jotka ei ole niin hyviä tekemään musaa).

    • Anonyymi

      Tuota oon minäki miettiny. Haastatteluissa esiintyy kuitenki niin ku olis yhtyeen perustaja, säveltäjä ja laulaja.

    • Anonyymi

      Bändijäsenen muija ei tosiaan osaa laulaa pätkääkään ja se heiluminenkin on semmoista kohellusta mutta niin on koko bändi yhden piisin kun on kuullut on kuullut ne kaikki

    • Anonyymi

      Tuo oman persoonansa mukaan bändiin. Ette tekään hänestä kirjoittaisi jos hän olisi mitäänsanomaton tai pelkkä statisti.

    • Anonyymi

      aika ärsyttävää kun joku jossain keskustelussa sanoi, että musiikin pitäisi aina olla syvällistä ja tunnelmallista niin olisi ok. pidän kyllä metallista yms muusta musasta missä voi miettiä syntyjä syviä, mutta aina ei jaksa. ilmeisesti on väärin jos joskus käy juhlimassa ja kuuntelemassa livemusaa aivot narikkaan meiningillä.

      • Anonyymi

        Metalli on mahtipontisen pinnallista öyhötystä. Samaa kaupallista genreä siis.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi kirjoitti:

        Metalli on mahtipontisen pinnallista öyhötystä. Samaa kaupallista genreä siis.

        Sanoo nuija


    • Anonyymi

      Ei se osaa laulaa, mutta heiluu mikki kädessä ja on laulavinaan.
      Tyrkyttää itseään joka paikkaan , tekohymy naamalla.

      • Anonyymi

        Hyvän näköinen mimmi jota hauska katsella kun häärää lavalla. Ei tartte laulaa jos muut hoitaa sen puolen. Vetonaulana ihan jees. Miettikääs hetken laulajaa joka kuvittelee osaavansa laulaa. Nimittäin eräs Tarja Turunen. Likkaraukka laulaa englanniksi itäsuomalaisella syvällä ralli-aksentilla. Laulanut 30 vuotta samalla englantia muistuttavalla aivan karmeall ääntämisellä. Hänen jos jonkun kannattaisi pomppia lavalla vetonaulana, koska ei todellakaan kykene englanniksi laulaa.


    • Anonyymi

      Portion Boy.

    • Anonyymi

      Nykyään kaikki avuttomat pääsee levyttämään...........

    • Anonyymi

      Miten minulla on täysin toisenlainen käsitys?

    • Anonyymi

      Onhan se vähän noloa teeskennellä laulavansa lavalla ja videoissa. Tai ehkä laulaa mutta ei ääni kuulu

    • Anonyymi

      Leuka

      • Anonyymi

        JaloT Tiina Forsby on mielestäni verrattoman kaunis nainen. Onnekas mies joka hänet on vaimokseen saanut. Joka muuta väittää Tiinasta voi katsella itseään peilistä. Ei ole hääppönen peilikuva ei. Tsemppiä bändille ja kauniillee Tiinalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JaloT Tiina Forsby on mielestäni verrattoman kaunis nainen. Onnekas mies joka hänet on vaimokseen saanut. Joka muuta väittää Tiinasta voi katsella itseään peilistä. Ei ole hääppönen peilikuva ei. Tsemppiä bändille ja kauniillee Tiinalle.

        Ei kylläkään yhtään ikäistään nuoremman näköinen vaikka kehuskelee olevansa.

        Petolliset sarjassa taitaa näkyä todellinen luonne, valehtelee sujuvasti ja tuo tekoitku on mitä inhoan naisissa eniten, aina esittämässä uhria vaikka olisivat murhaajia.


    • Anonyymi00018

      Tuon bändin musa on kopioitu E-Typeltä, milloinkahan ovat oikeudessa.

      • Anonyymi00021

        Minusta kyllä paremminkin Waldo Reijonen matki vähän eetyyppi Buu-Martti Erkki Buurinpoika Erkinpoikaa. Varsinkin sen huomaa vaikkapa laulussa https://youtu.be/pIzkZaO6AK4?t=80 kun se istuu tuola karkeloitsioiden keskellä letkeenä ja vahvalla naakku-äänellä tuuttaa tekstiä


    • Anonyymi00020

      muutama ihan asiallinen biisi mut suurin osa ei niin hyvää.

      • Anonyymi00022

        https://youtu.be/IbjJjgR4uSU?t=0 Tuo on kyllä hyvä piisi, varmaan eilen löysin tuon, vaikka lienee tekaistu piisi jo toissa vuonna. Varsinki kiinnityi huomioni tohon alaoikeella viuhkaa heiluttavaan rillipäiseen reppuselkänaiseen joka on aika liekeissä


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      367
      1405
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      63
      926
    3. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      83
      880
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      875
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      62
      825
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      701
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      49
      589
    9. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      584
    10. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      112
      534
    Aihe