Kuntavaalit 2025

Anonyymi-ap

Seuraavista kuntavaaleista tulee kyllä jännittävimmät kautta aikojen. Puolueista toiseen loikkauksia tullaan näkemään ja uusia puolueita ilmestyy ehdolle. Vanhat ei pysty millään pitämään paikkojaa. Kuka tippuu ja ketkä nousee.? Vihreät ja Vapauden liittotto tuntuvat olevan kovia katukeskustuissa.
Teuvo Hakkarainen voi olla että vetää Vapauden liittoon peruspersuja enemmän kuin uskovatkaan kun Perussuomalaiset yrittävät Kokoomuksen rinnalla siivota rivejään salonkikelpoisiksi. Vihreät saattaa yllättää jos saavat yhdenkin ehdokkaan ehdolle kun hiljaiset rivit äänestävät ensi kertaa heidän omaa ehdokasta.
Oma veikkaus on että istuvista kaikilta muilta lähtee 2-4 paikkaa paitsi KD tuplaa paikkansa. Eli poliittinen kenttä menee ihan uusiksi. Enää ei Keskustaa voi syyttää kaikesta.
On niin kutkuttava tilanne että tekisi itelläkin mieli lähteä ehdolle.

20

702

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eu vaalit nyt pian. Olisi kiva jos suomalaiset heräisi ja alkaisi raha kiinnostamaan. Oma raha.
      EUssa on ollut sellaisia jotka ovat Suomea vastaan. Ei meidän kuulu rahoittaa muita. Vain itseämme.
      Siksi on tärkeää että äänestetään sinne porukka jolla on myös kova taustatuki. Mitään vihreitä tai vasemmistoa ei kannata ajatellakaan. Sdp jopa kertoi vievänsä suomalaisten rahat afrikkaan ja muualle.
      Olen optimisti siinä että suomi herää vihdoin.
      Äänestän Vilhelm Junnilaa sinne. On sopivasti potkittu kaveri nyt joten taistelutahtoa pitäisi löytyä. Suomeen kunnon tuet tai Suomi eroaa.

    • Anonyymi

      Vaalipaikalla soinee vanha 60-luvun iskelmä:
      "Katso kengurun loikkaa...."

    • Anonyymi

      Ensin eu vaalit jaänestetään Hakkarainen jatkokaudelle ja Vapauden liitolle hyvä alku kuntavaaleihin. Seuraavissa eduskuntavaaleissa hennoo olla persujen paremmalla väellä tiukat paikat kun nyt kokoomuksen aisankannattajana potkivat juuri ne tyypit pihalle jotka nimenomaan on olleet persujen identiteetti. Hennoo Soini naureskella miten puolue syöksyy tuhoon.

    • Anonyymi

      Isoa muutosta ei tule takuulla tapahtumaan kuntavaaleissa. Keskusta, Vasemmistoliitto, LiikeNyt menettävät yksittäisiä paikkoja.

      persut, kokoomus ja kd saavat kenties lisäpaikan tai kaksi. Ei isoja muutoksia.

    • Anonyymi

      Istuvat menettävät. Veikkaan runsaslukuista poisjääntiä ja mahdollisesti loikkia suuntaan jos toiseenkin.
      Poisjäävien tilalle haastetta löytää uusia vetovoimaisia ehdokkaita että paikat säilyisi. Uusia tuulia voi myös tulla kuten Nyt viime vaaleissa. Ei ole enää itsestään selvää että Keskusta ja Vasemmisto olisi jatkossa isot. Veikkaan että pienten määrä lisäöntyy ja ne syö valtaapitäviltä paikkoja mikä varmasti hirvittää niitä ketkä olleet kiikunkaakun valittuna.

    • Anonyymi

      Valtaapitäviä on lapsellisen helppo arvostella, jolla nytjäkkeet viime vaaleissa harhauttivat äänestäjiä. Ovatko nytkyt saaneet mitään hyvää aikaiseksi?

    • Anonyymi

      Synnitön elämä

    • Anonyymi

      No kertokaapa mitä mikään puolue on saanut konkreettisesti aikaan valtuustossa minkä voi kirjata selvästi omaksi ansioksi? Nytkyille tais tulla totuus vastaan aika nopeasti että kyllä Kiuruvedellä tehdään niin kuin aina ennenkin on tehty tekipä mitä tahansa. Siksipä äänestä aina Aku Ankkaa.

    • Anonyymi

      Turhalan mies on ainakin pitänyt puheensa mutta kun jääpi oppositioon omienkin joukossa. Järjen ääntä ei kuunnella.
      Niin ja liehuletin vaalilupaus että yrittäjäbarometrin viimeiseltä sijalta toisiksi viimeiseksi. Tosin ei tainnut ihan sattua siihen mutta parempi tuo 11. sija kuitenkin on. Muuta se ei sitten tainnut luvatakkaan.
      Mitenkäs muut, mitään ei ole saatu aikaan 3 vuoteen ja viimenen vuosi aletaan terhistelemään ja lipomaan äänestäjiä että voi taas seuraavat 3 vuotta pyllistellä ja sama kierre jatkuu. 3 hiljaa ja 1 kieli ruskeana. Seuratkaapa miten kesällä jo ollaan kaikkien kaveria. Sitä se politiikka vaan on.
      Katotaan vaan niin kaiken purkavat ja tuulimyllyjä joka mäkeen niin paljon että tuntuu. Kohta täällä ei muuta olekkaan.

      • Anonyymi

        Nämä suurisuiset itsekehua harrastavat henkilöt kannattaa jättää omaan arvoonsa.. itsekehu haisee.... äänestän edelleen Ranea. Ainut selkärankainen valtuutettu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä suurisuiset itsekehua harrastavat henkilöt kannattaa jättää omaan arvoonsa.. itsekehu haisee.... äänestän edelleen Ranea. Ainut selkärankainen valtuutettu

        Eihän Rane aio lähteä ehdolle!!! Näin Teboililla kerrotaan. On aluevaltuustossakin ilmoittanut olevansa sitoutumaton.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän Rane aio lähteä ehdolle!!! Näin Teboililla kerrotaan. On aluevaltuustossakin ilmoittanut olevansa sitoutumaton.

        teboilin ja ideatorin juttuihin ei kannata uskoa. Ihan hupikerhoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        teboilin ja ideatorin juttuihin ei kannata uskoa. Ihan hupikerhoja.

        tämä niin totta. kannattaa kiertää nämä juorupaikat kaukaa. täynnä katkeruutta ja kaunaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tämä niin totta. kannattaa kiertää nämä juorupaikat kaukaa. täynnä katkeruutta ja kaunaa.

        Näyttää kirjoitusten perusteella, että Teboilia ja Ideatoria kohtaan ovat muut täynnä kaunaa ja katkeruutta. Mistähän Teboil ja Ideatori mukamas on täynnä katkeruutta ja kaunaa muita kohtaan? Kyllä se on toisin. Sekä Teboililla ja Ideatorilla on oma paikkansa Kiuruveden yrityskuvassa. Eivät vain ole kepujohtoisia, siksi niitä mollataan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää kirjoitusten perusteella, että Teboilia ja Ideatoria kohtaan ovat muut täynnä kaunaa ja katkeruutta. Mistähän Teboil ja Ideatori mukamas on täynnä katkeruutta ja kaunaa muita kohtaan? Kyllä se on toisin. Sekä Teboililla ja Ideatorilla on oma paikkansa Kiuruveden yrityskuvassa. Eivät vain ole kepujohtoisia, siksi niitä mollataan.

        Tulihan se sieltä. Vahvistus. Ideatori ja Teboil täynnä kepukaunaisia ihmisiä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulihan se sieltä. Vahvistus. Ideatori ja Teboil täynnä kepukaunaisia ihmisiä!

        Äly hoi! Älä jätä. Opeta hänelle luetun ymmärrystä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äly hoi! Älä jätä. Opeta hänelle luetun ymmärrystä.

        kenelle?


    • Anonyymi

      pitää kait se perustaa Yhtä Köyttä yhdistys ja alkaa nimiä keräämään ehdokaslistalle.

      • Anonyymi

        Yhtä Köyttä yhdistykselle tai sen kaltaiselle kotiseudun ja -kunnan etua ajavalle toimijalle olisi nyt kysyntää. Viimeksi muutos kanavoitui Liike Nytille, mutta hukkaan meni odotukset muutoksesta. Samaan kastiin vajosivat nytjäkkeet kuin muutkin puolueet.


    • Anonyymi

      Nyt olisi tilausta Yhtäköyttå Yhdistykselle. Maakunnallisiin virkoihin ei olisi pääsyä mutta kuntapolitiikassa olisi semmonen vaalivoitto ettei ole ennen Kiuruveellä nähty. Niin ja sama näkyy olevan onko siellä ketään kun nyt taitaa olla 4 omalta kylältä ja mitä ovat saaneet aikaiseksi?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      339
      11836
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7986
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3173
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2268
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2229
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1666
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1271
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1113
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      803
    Aihe