Valtuutettujen lukumäärä suhteessa väkilukuun

Nykyiseen väkilukuun ja tulevaan suhteutettuna 15 olisi riittävä määrä.
6303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ensin täytyisi suhteuttaa kansanedustajien lukumäärä väkilukuun.
Vertailuna voisi käyttää vaikkapa hallituksen rakastamaa Ruotsia.

Äänestä
  • Joo ja samalla kiellettäisiin poliittinen kanta heiltä ja toimisivat virkavastuulla.
    Virkamies eduskunta ja virkamies hallitus.
    Ei tarvitse jappasta lakien kanssa vaan suorat päätökset ja niistä vastuu henkilökohtaisesti.

    Äänestä

Puolet riittäisi niin myös lautakunnissa, virkamiehistä, teknisen puolen herroista ja pikkujohtajista jotka on jo koko talven loikoilleet

Äänestä
  • Sinä kirjoitit tämänkin kommentin valtion tarjoamien tukien mahdollistamana kotisohvalta. Ei tarvitse muuta kuin päivät pötkötellä ja miettiä mitähän viisasta taas kirjoitteleisi suomi24 palstalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sinä kirjoitit tämänkin kommentin valtion tarjoamien tukien mahdollistamana kotisohvalta. Ei tarvitse muuta kuin päivät pötkötellä ja miettiä mitähän viisasta taas kirjoitteleisi suomi24 palstalle.

    Juuri näin, nämä "ajattelijat" sitten seuraavaksi moittisivat, että yksi ihminen tekee päätökset heidän puolestaan.
    Jo tämä viestin lähettämis aika kertoo siitä, että joko työtön, työssä oleva joka käyttää työaikaa väärin tai eläkeläinen jolla aika käy pitkäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Juuri näin, nämä "ajattelijat" sitten seuraavaksi moittisivat, että yksi ihminen tekee päätökset heidän puolestaan.
    Jo tämä viestin lähettämis aika kertoo siitä, että joko työtön, työssä oleva joka käyttää työaikaa väärin tai eläkeläinen jolla aika käy pitkäksi.

    Olen töissä ja paljon kulkenut virastotalolla ja useasti kunnqnvarikolla

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyiseen väkilukuun ja tulevaan suhteutettuna 15 olisi riittävä määrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu