Pieleen meni

tässä talossa ei tule koskaan olemaan valoa näkyvissä! Viime syksynä päätin että jos seuraavassa työpaikassa on ns. esitystä niin se varmistaa sen ettemme koskaan voi olla missään tekemsissä toistemme kanssa. Se oli nimittäin viimeinen niitti siihen ettei töitä saanut tehdä rauhassa. Sen jälkeen olen ihan lonkalta heitellyt vuoroin etten halua olla parisuhteessa jossa on seksiä ja että etsin vain kaveria. Olen katsonut että mitä tapahtuu sen jälkeisinä päivinä, kun olen ne lauseet kirjoittanut ja naureskellut sitä shouta mikä sen jälkeen on esitetty! Olen ollut täysin ja totaalisesti kyllästynyt siihen että elämääni on häiritty jatkuvasti! Ja tosiasiassa sen on niin että haluan parisuhteen ja seksiä. Se mikä on paljon vaikuttanut mielialaan jopa niin, että kaikki on tuntunut yhden tekevältä, on juuri se että olen ollut hyvin ahdistunut niistä monista yllättävistä lähestymistä, joita on ollut aika kauan! Yhdenkään ns. lähelle tunkijan kanssa en halua koskaan olla missään tekemisissä! Ainoa tärkeä asia on se, että haluan rakastua ja olla parisuhteessa yhden ja saman miehen kanssa loppuelämäni ajan. Ikäeroa voi olla vain muutama vuosi!
0169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tässä talossa ei tule koskaan olemaan valoa näkyvissä! Viime syksynä päätin että jos seuraavassa työpaikassa on ns. esitystä niin se varmistaa sen ettemme koskaan voi olla missään tekemsissä toistemme kanssa. Se oli nimittäin viimeinen niitti siihen ettei töitä saanut tehdä rauhassa. Sen jälkeen olen ihan lonkalta heitellyt vuoroin etten halua olla parisuhteessa jossa on seksiä ja että etsin vain kaveria. Olen katsonut että mitä tapahtuu sen jälkeisinä päivinä, kun olen ne lauseet kirjoittanut ja naureskellut sitä shouta mikä sen jälkeen on esitetty! Olen ollut täysin ja totaalisesti kyllästynyt siihen että elämääni on häiritty jatkuvasti! Ja tosiasiassa sen on niin että haluan parisuhteen ja seksiä. Se mikä on paljon vaikuttanut mielialaan jopa niin, että kaikki on tuntunut yhden tekevältä, on juuri se että olen ollut hyvin ahdistunut niistä monista yllättävistä lähestymistä, joita on ollut aika kauan! Yhdenkään ns. lähelle tunkijan kanssa en halua koskaan olla missään tekemisissä! Ainoa tärkeä asia on se, että haluan rakastua ja olla parisuhteessa yhden ja saman miehen kanssa loppuelämäni ajan. Ikäeroa voi olla vain muutama vuosi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu