Maaninka-soppa

Kalevan uutisoi Rauno Maaningan ja Muhoksen kunnan välisestä monitahoisesta oikeuden käynnistä.

Maaninka on irtisanottu aikoinaan luottamuspulaan vedoten mutta mitä on tehty tai jätetty tekemättä. Eli miten tämä tapaus on saanut alkunsa?
42403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hakee joka paikkaan ja sit valittaa ku ei saa virkaa.

Äänestä

Eilisen Kalevan jutun mukaan Maaninka puolustaa käräjillä itseään. Syytteen mukaan hän ei ole hakenut sivutoimilupaa, sekä että hän on erehdyttänyt työnantajiaan tavoittelemalla taloudellista hyötyä hoitamalla kahta virkaa yhtä aikaa. Kuopiossa ja Muhoksella. Jopa niin, että on ollut sairaslomalla toisesta virasta ja tehnyt täysillä töitä toisessa virassa. Hän on oikeassa siinä, että mikään laki ei sitä kiellä. Se on vain moraalitonta. Minäkin kysyn, että missä laissa moraali on tuomion peruste?

Tuntuu aika oudolta, että kumpikaan työnantaja ei ole huomannut riittävän ajoissa kaverin hommailua. Molempien kontrolli, valvonta henkilöstöhallinnossa on pettänyt peruuttamattomasti. Maine on mennyt. Jos Maaninka sai kenkää, kyllä siellä olisi saanut ovi käydä samalla juksulla myös molempien työnantajien johdossa, useankin henkilön osalta.

Äänestä

Muistuupa mieleeni erään kainuulaisen hiihtokeskuksen tapahtumat vuosikymmenten takaa. Kainuulaisen olemattoman pienen, muutaman tuhannen asukkaan nimismiespiirin virassa oleva nimismies toimi 80-90 luvun taitteessa sivutöinään hiihtokeskuksen toimitusjohtajana. Eittämättä hän nosti keskuksen tyhjästä, pilvenpainamia kuusenraatoja kasvavaan vaaranrinteeseen, syvän järven rannalle. Mutta nimismiehen hommat olivat sen verran vähän työllistäviä, että ajokortteihin ja aselupiin tarvittavat allekirjoitukset hoituivat ennen aamukahveja ja päivittäin nimismies käänsi autonsa keulan kohti bisneksiä. Kännyköitä ei ollut, joten virka-asiat saivat odottaa seuraavaa aamuesittelyä. Kukaan ei uskaltanut ehdollistaa hommapaikkaa, varsinkaan valtionhallinnossa. Kunta- ja kuntalaiset olivat ylpeitä nimismiehestään ja hänen saavutuksistaan kunnan eduksi.

Pian kävi kuitenkin niin, että yhtenä yönä nimismies katosi, perheineen ja asuntoautoineen, kesken kaiken pöhinän. Aamuvuoroon tullut hiihtokeskuksen reskontran hoitaja huomasi kassakaapin avatessaan, että kaikki rahat, käteinen 8 000 000 milj. mk olivat poissa. Pois oli myös virkapaikaltaan nimismieskin ja hiihtokeskus oli ilman toimitusjohtajaa. Muutaman päivän kaikki olivat ihmeissään, kunnes totuus alkoi paljastua ja niin toimitusjohtajan, kuin nimismiehenkin jälkiä alkoi seurata jopa Interpol.

Äänestä
  • Nyt on kyllä summassa nollia liikaa🤣 kainuulaisella hiihtokeskuksella ole ikikuuna päivänä ollut semmisia rahoja. Ehkä 8000mk voinut kassakaapissa olla😂

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kalevan uutisoi Rauno Maaningan ja Muhoksen kunnan välisestä monitahoisesta oikeuden käynnistä.

Maaninka on irtisanottu aikoinaan luottamuspulaan vedoten mutta mitä on tehty tai jätetty tekemättä. Eli miten tämä tapaus on saanut alkunsa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu