Valehtelu

Monet näköjään pitävät valehtelua sallittavampana kuin totuuden kertomista tuossa tv-asiassa. Minkälaisen mallin siirrätte lapsillenne te vl:t, jotka television omistatte ja kuitenkin joudutte valehtelemaan muille ettei teillä ole tv:tä. Eikö tuossa mene jo ihan solmuun psyyke, kun pitää koko ajan pelätä että "jää kiinni" siitä että OMISTAA TELEVISION? Pysähtykääs nyt vähäksi aikaa miettimään, että onko tuossa hommassa mitään järkeä!
9774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Aikoinani ollessani vl, tiesin useita vl-perheitä, joissa oli pieni tv, videot tv-virittimellä monitori, tai tietokoneessa tv-viritin. Kaikilla oli laitteet siten, että ne saatin helposti näkyvistä esim. vanhempien vl-ihmisten vierailujen ajaksi.

VL:nä ollessa perustelin itselleni omaa tv-hankintaani sillä, että tämä on hyväksytty useimmilla nuoremman sukupolven vl:llä, mutta sitten kun tajusin, että käsitys asiasta vaihtelee niin paljon eri vl:ien välillä, niin aloin ensin maksamaan tv-luvan lain mukaan, pidin laitteen kaikkien nähtävänä ja jos asiasta tuli puhetta, niin annoin oman rehellisen mielipiteeni asiasta.
Sen jälkeen ei yleensä tarvinnut asiasta ihmetellä.

Mielipiteeni oli ja on edelleen se, että minkä voi puhtaalla omallatunnolla katsoa luonnossa, lukea kirjasta, iltalehdestä, aikakausilehdestä, internetistä, videoilta jne. samat asiat pystyn katsomaan televisiosta kokematta sitä sellaiseksi asiaksi mitä Jumala ei hyväksyisi minun tekevän.

Satuin vain ry:llä olemaan silloin, kun siellä tehtiin selväksi näillä sanoin "televisiossa ei laitteena ole mitään pahaa, mutta edelleen katsomme, että televisio ei ole uskovaisen kodin huonekalu"

Viimeistään sen jälkeen en tuntenut enää kuuluvani vl-liikkeeseen, vaikka tästä menikin monta vuotta vielä ennen, kuin uskalsin tämän kertoa. Olisi pitänyt olla rohkeampi, koska nyt tiedän, että jokainen vuosi niistä oli liikaa.

Äänestä
  • Tuohon tv-asiaan minulla ei ole sinällään sanottavaa, mutta tuosta asioiden muuntelusta ja peittelystä tulee mieleen ne ajat, jolloin taistelin puhtaan uskon ja näiden sääntöjen ja määräysten välillä. Elettiin 1980-lukua. Olin henkisesti aika riekaleina. Tuntui, ettei edes hiljaa uskominen ollut oikein, etteikö joku olisi puuttunut.
    Totean samaa, jokainen vuosi oli liikaa.

    Äänestä

  • Jalali kirjoitti:

    Tuohon tv-asiaan minulla ei ole sinällään sanottavaa, mutta tuosta asioiden muuntelusta ja peittelystä tulee mieleen ne ajat, jolloin taistelin puhtaan uskon ja näiden sääntöjen ja määräysten välillä. Elettiin 1980-lukua. Olin henkisesti aika riekaleina. Tuntui, ettei edes hiljaa uskominen ollut oikein, etteikö joku olisi puuttunut.
    Totean samaa, jokainen vuosi oli liikaa.

    Eihän vl:llä ole sääntöjä, eikä määräyksiä. Niinhän täällä on sanottu monta kertaa.

    Äänestä

jos ei puhu television omistamisesta mitään.
Eihän ne ees osaa kysyä multa, onko mulla töllötintä. Ja jos joku kysyy, niin voin sanoo, et voin pelata sillä pleikkaria. Ja sehän on totta. Eihän se ole valehtelemista, ettei kerro omasta tahdosta kaikkee.
eihän salaisuudetkaan ole valehtelua.
Esim jos sul, ja ystävälläs on jotain, jota ette halua kaikkien tietävän.
Silloin kyllä viimeistään tunnustan töllökatselun jos oikeasti joudun hoitokokoukseen ja siellä erikseen kysytään, et etkö varmasti kato töllöä. Mutta sellaisia ei järjestetä nykyaikana. Hoitokokousjutut on historiaa.. Enkä usko että niitä koskaan otetaankaan enää käyttöön. Se olisi kuolin-isku tälle herätysliikkeelle.

Äänestä
  • Enpä osaa muuta sanoa...

    Äänestä

jotta sillee valehtelu olis syntiä. jotta jos jumal on sisimmissää kehottanu meitä valheeseen ja ei saata meitä silleen synteihin. Niinhän raamatuissa lukkee että jeesus sano: sillä kirjoitettu on.... en muista nyt enempää, mutta te voitte kotona lukea sen raamatuista. Sitä jaetta en muista, mutta kyll se löytyy kun selaa sitä. sela

Äänestä

en tiedä ovatko nämä kirjoittelijat oikeasti vl:iä, mutta jos ovat, hämmästyttää asioiden värittäminen (jota myös valehteluksi kutsutaan).

Viimepäivinä on muutenkin keskusteltu säännöistä. Nyt aika moni vl:ksi julistautuva kirjoittaa, että ei ole sääntöjä, kaikki on vain omantunnonkysymyksiä. Entisenä vl:nä en voi hyväksyä tällaisia kirjoituksia totuudeksi.

Äänestä
  • ..kun kielsit uskosi. siksi vieraannuitkin uskovaisista kun järkeilit;sääntöjä,sääntöjä ry täynnä...
    et jaksanut uskoa evankeliumia etkä saanut rauhaa sielullesi.siksi sinulle muuttui omantunnon asiat säännöiksi :)

    tervetuloa takaisin Jumaln valtakuntaan

    Äänestä

TV:n omistaa.. Ja kyllä sitä saa katsoa, mutta kannattaa miettiä, mitä katsoo.. Itse en TV:tä hanki sillä tiedän että olen niin heikko ihminen, että katsoisin kyllä kaiken mahdollisen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja vanhoillisuus kirjoitti:

Monet näköjään pitävät valehtelua sallittavampana kuin totuuden kertomista tuossa tv-asiassa. Minkälaisen mallin siirrätte lapsillenne te vl:t, jotka television omistatte ja kuitenkin joudutte valehtelemaan muille ettei teillä ole tv:tä. Eikö tuossa mene jo ihan solmuun psyyke, kun pitää koko ajan pelätä että "jää kiinni" siitä että OMISTAA TELEVISION? Pysähtykääs nyt vähäksi aikaa miettimään, että onko tuossa hommassa mitään järkeä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu