Stefun tuomio

40 päiväsakkoa rapsahti ja hänen tuloillaan määräytyi alin mahdollinen päiväsakko, 6 euroa per päivä.

Luulenpa että Stefu lähtee vaikka Marbellaan näitä nuolemaan.
62749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Miksi piti isänsä ikivanhoja aseita ja kerta ei ollut niihin lupia kerta ? Voi olla et lähtekin taas etelän aurinkoon 🌴🌅.

Äänestä

Miksi on uutisoitu kaikenmaailman huumekoirista Hangossa kun kyse on kuitenkin vain tuosta että on säilyttänyt vanhoja aseita eikä hakenut niihin lupaa. Mutta talous meni kuralle on Sofiaan sekaantui ja se nähdään jokaisessa uutisessa nyt. Firman talousrikoksiakin tutkitaan vuodesta 2020 lähtien, oli aikaisemmin uutisoitu.

Äänestä
  • Joku oli kai tehnyt piruttaa vaan tietenkin valheelisen rikosilmoituksen ja näitähän taukkia on riittävästi Suomessa. Poliisit muuten ovat ylityälistetty ja joutuvat sitten tällaisiin turhiin keikkoihin ja isoin voimin vielä .

    Äänestä

  • Naurettavia nuo Sofian syytökset. Mies käyttää rahansa mihin haluaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Naurettavia nuo Sofian syytökset. Mies käyttää rahansa mihin haluaa.

    Stefu juhli ja ryyppäsi Sofian kanssa ensimmäisen vuoden ja bisnekset kärsi. Itse kertoi instassa kun istui työpöydän ääreen että ensimmäisen kerran vuoteen, ainakin Tinden mielestä. Se oli kai se Stefun kaveri joka on myös hylännyt Stefun. Stefun kaverit eivät tykänneet yleensäkään että meni mukaan tuohon Katiska-porukkaan ja menetti maineensa. Mutta jatkuva päihteidenkäyttö esti tottakai työnteon ja on sen itsekin sanonut. Toki vika on Stefussa ja kirjoittikin instaansa että Sofian oli elämänsä suurin virhe ja vielä pyysi anteeksi lähimmiltään. Mutta tehty mikä tehty ja loppuelämän kärsimys.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Nehän ollut Stefun asioita eikä kenenkään muun. Sofialta on pyytänyt julkisesti anteeksi jos on mustasukkaisuuksissaan loukannut ja Sofia antanut anteeksi. Olisiko sinunkin aika jo jatkaa eteenpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Nehän ollut Stefun asioita eikä kenenkään muun. Sofialta on pyytänyt julkisesti anteeksi jos on mustasukkaisuuksissaan loukannut ja Sofia antanut anteeksi. Olisiko sinunkin aika jo jatkaa eteenpäin.

    Ei pyytänyt Stefan anteeksi ainakaan sitä, kun haukkui mediassa Sofiaa h*****i .

    Äänestä

  • Pientä tarkkuutta:
    Median mukaan Stefan Thiermania epäillään törkeästä kirjanpitorikoksesta, joka ajoittuu 2015-2023 ja velallisen epärehellisyydestä 2022-2023.
    Niin mukavaa kuin se olisikin laittaa kaikki Sofian syyksi ja mainita vain vuosi 2020
    IS 12.1.24
    MTV 12.1.24

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Pientä tarkkuutta:
    Median mukaan Stefan Thiermania epäillään törkeästä kirjanpitorikoksesta, joka ajoittuu 2015-2023 ja velallisen epärehellisyydestä 2022-2023.
    Niin mukavaa kuin se olisikin laittaa kaikki Sofian syyksi ja mainita vain vuosi 2020
    IS 12.1.24
    MTV 12.1.24

    Sofia ja Stefan alkoivat seurustella 2020 ja kirjanpitoa tutkitaan alkaen 2015.
    Velallisen epärehellisyyskin ajoittuu alkaen 2022.
    Mutta eiköhän poliisi tutki mitä on tapahtunut.
    Palstamammoille tietysti kauheaa, kun rahaa paloi, mutta aikuinen mies vastaa ihan itse taloudestaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Therman ei ole toimittanut tilinpäätöstietoja vuodesta 2020 lähtien.

    Viimeisin uutinen on kuitenkin että epälty rikos on tapahtunut Hangossa 2020 - 2023 välisenä aikana. Ja lisäksi uutisoidaan että vuonna 2020 firma tuotti voittoa yli 300 tuhatta ja vuotta aiemmin vain hieman vähemmän. Mutta että parina viimeisenä vuotena eli 2021 - 2002 firma on ollut konkurssin partaalla. Ja onhan Hangon talli jo konkurssissa ja Stefun oma firma konkurssiuhan alla.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Therman ei ole toimittanut tilinpäätöstietoja vuodesta 2020 lähtien.

    Eiköhän se tilinpäätöstietojen toimittaminen ole ollut herra Thermanin vastuulla, ei kenenkään muun. Jos ei ole toimittanut, se on voi voi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Sofia ja Stefan alkoivat seurustella 2020 ja kirjanpitoa tutkitaan alkaen 2015.
    Velallisen epärehellisyyskin ajoittuu alkaen 2022.
    Mutta eiköhän poliisi tutki mitä on tapahtunut.
    Palstamammoille tietysti kauheaa, kun rahaa paloi, mutta aikuinen mies vastaa ihan itse taloudestaan.

    Ei ole epäilystäkään että Stefu on se suurin tomppeli jota golddiggeri on vienyt kuin vierasta sikaa. Samaa voi sanoa myös Ranta-ahosta ja kyseessä sama goldiggeri. Molempia kaverit varoittivat jo etukäteen naisesta. Ja aivan samanlainen tomppeli on tämä kauramaitomiljonääri. Tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa, pätee taas näihinkin tomppeleihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Therman ei ole toimittanut tilinpäätöstietoja vuodesta 2020 lähtien.

    Täydellinen luuseri koko hemmo !

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei ole epäilystäkään että Stefu on se suurin tomppeli jota golddiggeri on vienyt kuin vierasta sikaa. Samaa voi sanoa myös Ranta-ahosta ja kyseessä sama goldiggeri. Molempia kaverit varoittivat jo etukäteen naisesta. Ja aivan samanlainen tomppeli on tämä kauramaitomiljonääri. Tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa, pätee taas näihinkin tomppeleihin.

    Kun kaikki tällä power kaverilla on alapäässä ja yläpää tyhjyyttä täynnä, niin näin käy.

    Äänestä

  • Poliisi löysi kotietsinnän yhteydessä Hangosta myös huumeita, miksi vähättelet asiaa?
    Stefun firman asioita talousrikosepäilyyn liittyen syynätään vuodesta 2015 alkaen, muistaakseni Martina oli Stefun avokki vuoteen 2020 asti. Törkeä kirjanpitorikos ajoittuu vuosille 2015–2023, kun taas velallisen epärehellisyys on tapahtunut vuosien 2022 ja 2023 aikana. Kerrotko meille, miksi valehtelet kaikissa asioissa, kun faktat voi meistä jokainen tarkistaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei pyytänyt Stefan anteeksi ainakaan sitä, kun haukkui mediassa Sofiaa h*****i .

    Kyllä vaan pyysi, eikö olekin harmillista, yhyyy

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Stefu juhli ja ryyppäsi Sofian kanssa ensimmäisen vuoden ja bisnekset kärsi. Itse kertoi instassa kun istui työpöydän ääreen että ensimmäisen kerran vuoteen, ainakin Tinden mielestä. Se oli kai se Stefun kaveri joka on myös hylännyt Stefun. Stefun kaverit eivät tykänneet yleensäkään että meni mukaan tuohon Katiska-porukkaan ja menetti maineensa. Mutta jatkuva päihteidenkäyttö esti tottakai työnteon ja on sen itsekin sanonut. Toki vika on Stefussa ja kirjoittikin instaansa että Sofian oli elämänsä suurin virhe ja vielä pyysi anteeksi lähimmiltään. Mutta tehty mikä tehty ja loppuelämän kärsimys.

    Stefanin omia asioita, miten liittyy sinuun? Oletatko että Stefan on yhteistä omaisuutta, vai mitä sekoilet?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Stefanin omia asioita, miten liittyy sinuun? Oletatko että Stefan on yhteistä omaisuutta, vai mitä sekoilet?

    Jostain syystä Stefanin rahat on vähän niinkuin "mummelin" rahat tai ainakin niitä pitää seurata. Syy ei ole vaikea arvata.

    Äänestä

Hörkkö on tehnyt 30.8.2023 isolla otsikolla jutun että Poliisi teki huumekoiran kanssa ratsian Stefun Hangon tiluksille. Paino sanalla huumekoira koska piti otsikkoon laittaa.

Äänestä
  • Siksipä, koskaan ei pidä uskoa Seiskan uutisointiin, ellei ole täyttä faktaa asiasta!

    Äänestä

  • Mistä tieto tuostakin meni taas heti Seiskalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mistä tieto tuostakin meni taas heti Seiskalle?

    Mahdoitko itse supista?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mahdoitko itse supista?

    Jostain kumman syystä Hangon tiluksilta menee herkästi tietoa Seiskalle. Yksi esimerkki se kun siellä oli sähköt poikki jonkin aikaa, mikä on kai normaalia että jossain on aina joskus sähköt poikki jonkun aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Jostain kumman syystä Hangon tiluksilta menee herkästi tietoa Seiskalle. Yksi esimerkki se kun siellä oli sähköt poikki jonkin aikaa, mikä on kai normaalia että jossain on aina joskus sähköt poikki jonkun aikaa.

    Ei ole normaalia, että talviaikaan menee sähköt pitkäksi aikaa kiinteistössä, jossa on eläimiä
    Jos on äkillinen vahinko, esim. myrsky, sähköyhtiö korjaa vian nopeasti. Jos vahinko sattui itse kiinteistössä (sähkövika), päivystäviä sähköliikkeitä löytyy. Tilanne voi olla eri, jos kiinteistö sijaisee kaukana haja-asutusalueella.
    Itselle tulee aina Elenialta ilmoitus, milloin mökillä on sähköt poikki.
    Jos sinulla ei ole tietoa sähköistä ja sähkökatkoista, älä kirjoittele mitään.

    Äänestä

  • Hangon tilalta löytyi 8.3.2023 tehdyssä kotietsinnässä amfetamiinia, joten ihan ymmärrettävää, että kun poliisi tuolla asioi, niin mukana on nykyään huumekoirat.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei ole normaalia, että talviaikaan menee sähköt pitkäksi aikaa kiinteistössä, jossa on eläimiä
    Jos on äkillinen vahinko, esim. myrsky, sähköyhtiö korjaa vian nopeasti. Jos vahinko sattui itse kiinteistössä (sähkövika), päivystäviä sähköliikkeitä löytyy. Tilanne voi olla eri, jos kiinteistö sijaisee kaukana haja-asutusalueella.
    Itselle tulee aina Elenialta ilmoitus, milloin mökillä on sähköt poikki.
    Jos sinulla ei ole tietoa sähköistä ja sähkökatkoista, älä kirjoittele mitään.

    Sähköt katkaistaan, jos laskua ei ole ajallaan maksettu. Ennen tuota tulee pari huomautusta.
    Sähköyhtiö ei kysele, onko kohteessa lapsia, vanhuksia, eläimiä tmv, vaan sähköt katkeaa ilmoitettuna päivänä, mikäli erääntyneitä laskuja ei ole hoidettu.
    Miksi liikemies ei hoida laskujaan ja miksi sillä on ollut tuolla eläimiä, kun on noin holtiton?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Hangon tilalta löytyi 8.3.2023 tehdyssä kotietsinnässä amfetamiinia, joten ihan ymmärrettävää, että kun poliisi tuolla asioi, niin mukana on nykyään huumekoirat.

    Edelleen, että kuka siellä Hangon tilalla pusikoissa vahti ja ilmoitti Seiskalle että mukana oli huumekoira?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Edelleen, että kuka siellä Hangon tilalla pusikoissa vahti ja ilmoitti Seiskalle että mukana oli huumekoira?

    Tuostahan ei ole mitään muuta todistetta kuin Seiskan juttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Hangon tilalta löytyi 8.3.2023 tehdyssä kotietsinnässä amfetamiinia, joten ihan ymmärrettävää, että kun poliisi tuolla asioi, niin mukana on nykyään huumekoirat.

    Tarkoitatko että tuolla perusteella Seiska oletti että myös sitten tuolla kerralla on ollut huumekoira mukana, vai mitä tarkoitat? Eli Seiska kirjoittelee sitten mutu-tuntumalla juttuja? Mutta kuka yleensäkin ilmoitti Seiskalle tuosta Hangon jutusta?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Varmasti sama joka ilmoitti Seiskalle siitä hevostallin sähkökatkoksesta?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tarkoitatko että tuolla perusteella Seiska oletti että myös sitten tuolla kerralla on ollut huumekoira mukana, vai mitä tarkoitat? Eli Seiska kirjoittelee sitten mutu-tuntumalla juttuja? Mutta kuka yleensäkin ilmoitti Seiskalle tuosta Hangon jutusta?

    Veikkasin Martinaa kun Stefulla oli uusi emäntä siellä. Niinhän Martina ennenkin toiminut kostaessaan Stefulle milloin mitäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Mistä tieto tuostakin meni taas heti Seiskalle?

    Mitä sillä on sulle merkitystä?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Veikkasin Martinaa kun Stefulla oli uusi emäntä siellä. Niinhän Martina ennenkin toiminut kostaessaan Stefulle milloin mitäkin.

    Veikkaisin että Sofia ja lähipiirinsä ja jotkut Hangon kaverit kostaa Stefulle Sofian kohtelun. Joku Hangosta ilmoittelee Seiskalle. Tuollakin joku kirjoittelee että maaliskuussa 2023 olisi löydetty huumeita Hangosta mutta ei ole Stefu kyllä ollut syytteessä mistään sellaisesta. Pelkkä Seiskan juttu asiasta jossa kerrotaan että joku oli Seiskalle vinkannut. Pöyristyttävää väittää että Martinan veljeilisi mitenkään Seiskan kanssa mutta Sofia veljeilee. Ja jos sama henkilö on myös vinkannut Seiskalle sähkökatkosta niin siinäkin jutussa yritettiin mustamalaata Martinaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Martinalla on ainakin vihollinen hevospiireissä, se on tullut selväksi monesti, mutta onko sama sitten myös Stefun vihollinen, onhan Stefun porukoilla ollut hevostalli.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Martinalla on ainakin vihollinen hevospiireissä, se on tullut selväksi monesti, mutta onko sama sitten myös Stefun vihollinen, onhan Stefun porukoilla ollut hevostalli.

    Martinan pahin vainoaja on aivan sikakateellinen ollut nimenomaan Hangosta Martinalle. Se tulee selville jo tämän vainoajan vanhoistakin kirjoituksista, joita on tännekin ajoittain linkitetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Jossain vanhoissa kommenteissa tiedettiin että olisi ollut siihen aikaan parikymppinen tyttönen, joka olisi halunnut Stefun itselleen. Eli nyt sitten olisi jotain suurinpiirtein kolmekymppinen ja vähän yli. Yksi vainoja tuntuu olevan kyllä tosi lapsellinen kuten kolmekymppiset naiset vielä näyttävät olevankin. Sama puolustaa raivokkaasti Pikkaraista. Jossain vanhoissa kirjoituksissa tämä kirjoitti että "vanhemmillani oli vene Hangossa" mutta tiedä noista.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Martinan pahin vainoaja on aivan sikakateellinen ollut nimenomaan Hangosta Martinalle. Se tulee selville jo tämän vainoajan vanhoistakin kirjoituksista, joita on tännekin ajoittain linkitetty.

    Kuka voi olla kade Martinalle Hangon kaupungista. Ei Martinakaan niin iso stara ole, että Hangon kaupunki on hänelle korvamerkitty.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Kuka voi olla kade Martinalle Hangon kaupungista. Ei Martinakaan niin iso stara ole, että Hangon kaupunki on hänelle korvamerkitty.

    Kyllä vain Martina on ajoittain aina kutsuttu mainostamaan Hankoa ja myös erästä hotellia siellä. Nämä tunnetut somevaikuttajat ovat niin kysyttyjä eri paikkoihin että eivät mitenkään voi kaikkialle ehtiäkään. Tosi monet somevaikuttajat käyvät esim. Järvisydämessä ja mainostavat sitä. Myös ulkomaille heitä kutsutaa. Rosanna käy ahkerasti eri paikoissa koska on sinkku. Nanna oli hiljattain Apollomatkoja mainostamassa Kreikassa ja monet kutsutaan myös pohjoiseen eri paikkoihin. Aina kun tunnettu julkisuuden henkilö, jolla on paljon seuraajia menee jonnekin, niin tuohan se positiivista näkyvyyttä. Siksi heitä halutaan vieraaksi ja samalla mainostamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Martinan instassa on tosiaan ollut tägättynä "visithanko" ja tottakai sitten se hotelli missä aina yöpyi. "visithanko" on Hangon matkailuun liittyvä sivusto.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Tarkoitatko että tuolla perusteella Seiska oletti että myös sitten tuolla kerralla on ollut huumekoira mukana, vai mitä tarkoitat? Eli Seiska kirjoittelee sitten mutu-tuntumalla juttuja? Mutta kuka yleensäkin ilmoitti Seiskalle tuosta Hangon jutusta?

    Martina oli tuolloin käynyt Hangon tiluksilla. Outo yhteensattuma.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Veikkasin Martinaa kun Stefulla oli uusi emäntä siellä. Niinhän Martina ennenkin toiminut kostaessaan Stefulle milloin mitäkin.

    Martina sai tilaisuuden kostaa Stefulle. Vanhoja kaunoja on paljon !

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Martina sai tilaisuuden kostaa Stefulle. Vanhoja kaunoja on paljon !

    Kyllä se teidän Sofia on todellakin kostanut Stefulle kun vain katsoo Sofian salaisuuksia. Tehnyt tämän yhteistyössä Seiskan entisten ja nykyisten toimittajien kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Kyllä se teidän Sofia on todellakin kostanut Stefulle kun vain katsoo Sofian salaisuuksia. Tehnyt tämän yhteistyössä Seiskan entisten ja nykyisten toimittajien kanssa.

    Kostoksi siitä että Stefu jätti ja lakkasi maksamasta kulisseja Sofian sarjaan on laitettu tämä Sofian feikkimuutto johon paikalle osui sattumalta Seiskan toimittaja ja seuraavana päivänä Stefun riehuminen jonne taas sattumalta paikalle osui Seiskan toimittaja. Ja Seiskan entisen päätoimittajan tuontantoyhtiö oli kuvaamassa noita tapahtumia ja ne laitettiin Sofian sarjaan. Siinä näkyy on veristä Stefua monen poliisin voimin niputetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Veikkaisin että Sofia ja lähipiirinsä ja jotkut Hangon kaverit kostaa Stefulle Sofian kohtelun. Joku Hangosta ilmoittelee Seiskalle. Tuollakin joku kirjoittelee että maaliskuussa 2023 olisi löydetty huumeita Hangosta mutta ei ole Stefu kyllä ollut syytteessä mistään sellaisesta. Pelkkä Seiskan juttu asiasta jossa kerrotaan että joku oli Seiskalle vinkannut. Pöyristyttävää väittää että Martinan veljeilisi mitenkään Seiskan kanssa mutta Sofia veljeilee. Ja jos sama henkilö on myös vinkannut Seiskalle sähkökatkosta niin siinäkin jutussa yritettiin mustamalaata Martinaa.

    Voi sinua. Kerropa, kuka Sofian lähipiiristä asuu Hangossa? Mielessäsi ei käy lainkaan se, että liikemies Therman on Hangossa ihan tunnettu sekoilija ja hänestä on Seiskassa ollut useinkin videoita, kun kaveri sikailee kotikaupungissaan. Sofia on ollut Dubaissa marraskuun alusta lähtien.
    Seiskan jutut Stefun tallin sähkökatkoista on julkaistu marraskuun lopussa ja joulukuun alussa, eli mielestäsi Sofia näkee yli kuuden tuhannen kilometrin päästä eksänsä kotiin ja lähettelee vinkkejä Seiskalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Stefu on mitä on mutta kuka Hangossa vihaa Martinaa vai Seiskako oli itse tehnyt asiasta sellaisen inhottavan kirjoituksen jossa oli mm. että Martina on vain ulkomailla ostamassa uutta hevosta vaikka Hangon hevostallilla on sähköt poikki. Tyyli aivan sama kuin Martinan pahimmalla stakkerilla.
    Tuosta Sofian asiasta että nykyään on puhelimetkin ja muut viestintätavat keksitty eikä tuossa lähipiiriläisistä puhuttaessa nyt tarkoitettu välttämättä sukulaista, ettei tarvitse hermostua.

    Äänestä

Eli velkasi niin kuin nämä muutkin "julkkikset". Ostohousut jalkaan.... Bubahahaaa

Äänestä

6 euroa/päivä...?
Kyllä on liikemiehellä mahtavat tulot sitten!

Muah muah muah muahahhaahaaaaahhhaaaaaaaaa!

Miten noin mitättömät tulot edes voi olla....?

Bruah bruah bruahahhhaaahhhaahhhhhahaaaaaaaa!
Kuolen nauruun, happi loppuuu----uuuu---uuuuuu---uuu-u-u-u-uuu-uäääääääööööyyyyoooo........

Äänestä
  • Saako edes pultsarit ja kodittomat noin pieniä sakkoja...?

    Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjähähhääähhäähähähähääähhhäää!

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Saako edes pultsarit ja kodittomat noin pieniä sakkoja...?

    Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjäh Kjähähhääähhäähähähähääähhhäää!

    Niin mahdatko saada edes tuota? "Bruah bruah bruahahhhaaahhhaahhhhhahaaaaaaaa!
    Kuolen nauruun, happi loppuuu----uuuu---uuuuuu---uuu-u-u-u-uuu-uäääääääööööyyyyoooo........" Aika sairasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Niin mahdatko saada edes tuota? "Bruah bruah bruahahhhaaahhhaahhhhhahaaaaaaaa!
    Kuolen nauruun, happi loppuuu----uuuu---uuuuuu---uuu-u-u-u-uuu-uäääääääööööyyyyoooo........" Aika sairasta.

    Voi eikä mikä tämäkin hullu sekopää oikein on ?Huuuhaaa æäääööööoooo 👁️👁️.

    Äänestä

Joku nyt esittää täällä todella tyhmää jonkun 6 euron/päivän takia.

Ei taida ihan ymmärtää asiaa....

Äänestä
  • Kyllä ymmärrän, ja se juuri niin pirun hauskaa on! Sakko = 6 eur/päivä
    Ja kaveri vetää liikemiehen roolia, vaikka pultsaritkin tienaa paremmin....

    Happi loppuu taas, naurattaa niin perhanasti.....bruah bruah bruahahhhahaahahahhahahhahahahhahhahaaaaa-----aaa---aa--aaa-aa-aa-a-a-a-a-a-aaa-aa!

    Oikeat liikemiehet saa OIKEITA sakkoja.....!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kyllä ymmärrän, ja se juuri niin pirun hauskaa on! Sakko = 6 eur/päivä
    Ja kaveri vetää liikemiehen roolia, vaikka pultsaritkin tienaa paremmin....

    Happi loppuu taas, naurattaa niin perhanasti.....bruah bruah bruahahhhahaahahahhahahhahahahhahhahaaaaa-----aaa---aa--aaa-aa-aa-a-a-a-a-a-aaa-aa!

    Oikeat liikemiehet saa OIKEITA sakkoja.....!

    22:09 Olet siis pultsari ja aika pimee sellainen.🤣😂🤣

    Äänestä

Samaan sankoon menee kun jeti yms

Äänestä
  • Roskaa näyttää löytyvän sieltä Hangon suunnaltakin !

    Äänestä

  • Jeti ON sentään jonkilainen liikemies, kun steppuli on taasen viinaanmenevä pelle, taitaa suurimmat onnistumiset olla rattiksia.....heh heh heh, hih hih hih!

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jeti ON sentään jonkilainen liikemies, kun steppuli on taasen viinaanmenevä pelle, taitaa suurimmat onnistumiset olla rattiksia.....heh heh heh, hih hih hih!

    Kannattaisiko tilata jo piip piip auto ja suoraan suljetulle osastolle!🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Jeti ON sentään jonkilainen liikemies, kun steppuli on taasen viinaanmenevä pelle, taitaa suurimmat onnistumiset olla rattiksia.....heh heh heh, hih hih hih!

    Jeti vasta viinan menevä onkin, tollo!

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Jeti vasta viinan menevä onkin, tollo!

    Taitaisi kuitenkin näiden kumminkin miehen molo kelvata teille kaikille haukkuja pirkoille kuitenkin ? Eiks totuus ole kuitenkin näin 😋

    Äänestä

Salonoja Jussi pisti 100 miljoonaa menee huumeisiin, kun sai perinnön käyttöönsä. Sama tilanne kuin Stefan ja alkoi juomaan kaksin käsin,kun rahaa tuli ikkunoista ja ovista kun hänen isä kuoli. Liika raha perinnöt ei ole ollenkaan hyvä asia, ainakaan jos henkilö ei ymmärrä miten toimia oikein rahojen käytössä.

Äänestä
  • Kyllä Stefukin siitä vähitellen sitten kehittyi ja vuonna 2019-2020 oli suurimmat tulot kuin koskaan. Vuosi 2020 meni ilmeisesti vielä omalla painolla mutta sitten tuli romahdus kun vuoteen ei tehnyt töitä, kuten itsekin kertoi. Mutta heikko luonne vei voiton ja nyt on persaukinen ja konkurssissa. Mutta niin makaa kuin petaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

40 päiväsakkoa rapsahti ja hänen tuloillaan määräytyi alin mahdollinen päiväsakko, 6 euroa per päivä.

Luulenpa että Stefu lähtee vaikka Marbellaan näitä nuolemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu