Kouvolassa vieraillut pelle Jani Mäkelä

Mäkelä: "Olisi ennenkuulomatonta, että Kouvolan mittaluokan kaupungissa ei olisi lääkäripäivystystä" Oma puolue päättämässä ja taas on takki kääntymässä persuilta.

– Mikäli käy ilmi, että säästötoimenpiteet ja osaamisen ja henkilöstön riittävyyden kannalta tehtävät muutosesitykset eivät toteuta tavoitettaan, niin järkevä hallitus on niitä valmis uudelleen tarkastelemaan, Purra sanoi Kouvolan Sanomille viime viikolla.
Lappeenrantalaisen Mäkelän mukaan asia on juuri niin kuin perussuomalaisten puheenjohtaja Purra sanoo.
ETTEKÖ TE "JÄRKEVÄ" HALLITUS EDES HÄPEÄ:. SIELLÄ VALE MISSÄ PERSU.
9312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kohta tulee Orpokin Kouvolaan puolustamaan päivystystä, siinä sitten Kouvolassa mietitään ketä äänestetään

Äänestä
  • Miksi ette häätänyt tätä tollopesu Mäkelää helvettiin valehtelemasta sieltä. Ukko on nii tyhmä,ettei itsekään tiedä mitä on päättänyt.

    Äänestä

Persut ja kokoomus on yhtä kuin kasa 💩

Äänestä

Oo tyytyväinen ettei o kokoomuslaiset tai niuden sukulaiset siellä hässäämäs

Äänestä

Politikkojen sukulaiset säheltää jokapaikassa, eli hyväveli toiminalla pääsee pitkälle. Kun isä , veli, äiti , sisko . O silmää tekevä

Äänestä
  • Terveisin? Keskusta,kokoomus, perus..

    Äänestä

Missä Purra siellä ongelma.

Äänestä
  • Juur näin

    Äänestä

Kouvolas ei oo mitää muutakaa, ni ette tarvi edes päivystystä..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mäkelä: "Olisi ennenkuulomatonta, että Kouvolan mittaluokan kaupungissa ei olisi lääkäripäivystystä" Oma puolue päättämässä ja taas on takki kääntymässä persuilta.

– Mikäli käy ilmi, että säästötoimenpiteet ja osaamisen ja henkilöstön riittävyyden kannalta tehtävät muutosesitykset eivät toteuta tavoitettaan, niin järkevä hallitus on niitä valmis uudelleen tarkastelemaan, Purra sanoi Kouvolan Sanomille viime viikolla.
Lappeenrantalaisen Mäkelän mukaan asia on juuri niin kuin perussuomalaisten puheenjohtaja Purra sanoo.
ETTEKÖ TE "JÄRKEVÄ" HALLITUS EDES HÄPEÄ:. SIELLÄ VALE MISSÄ PERSU.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu