merkityksestä, tunteesta ja turhuudestakin

Mulle on alun alkaenkin ollut ihan selvää tunteet eikä niissä ole ollut mitään erityisen pohdittavaa ja olen suhtautunut varmoin ja avoimin mielin. Kyllä, olen tuntenut aika voimakkaastikin ja suuria tunteita niin fyysisesti kuin tunnepitoisesti, eikä ole ollut epäröitävää missään vaiheessa. Olen ottanut tunteet niin kun ne olen tuntenut ja minusta on ollut mukava saada tuntea sellaisia tunteita koska ei tuollaisia tunteita elämän varrella usein tule vastaan. Harmi tietysti vain etteivät ne ole olleet aikaisemminkaan molemminpuolisia eikä siihen ole vastattu millään positiivisella tavalla eikä halua tutustua.

Näin se vain on ja olen sitä mieltä että tietysti aikakin alkaa tai on alkanut suuresti nakertaa osaansa ja laannuttaa, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää. Itseänihän tässä pitää vain syyttää että on antanut jatkua tälläisen tunteen vaikka sillä ei ole mitään päämäärää, tulevaisuutta eikä todellisuutta.
4239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihan hyvin kirjoitettu. Otat hienosti vastuuta asiasta. Se on aikuisen ihmisen merkki.

Äänestä
  • Ja lisään; olisin itse voinut kirjoittaa noin. Eikä hävetä yhtään sanoa se.

    Äänestä

Mistä tiedät, etteivät ole molemminpuolisia? Oletteko puhuneet asian selväksi?

Äänestä

Miksi aloitteen pitää olla miehen aloite? Ja miksi naisen asuntoon muuttaminen on tuulen tupa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mulle on alun alkaenkin ollut ihan selvää tunteet eikä niissä ole ollut mitään erityisen pohdittavaa ja olen suhtautunut varmoin ja avoimin mielin. Kyllä, olen tuntenut aika voimakkaastikin ja suuria tunteita niin fyysisesti kuin tunnepitoisesti, eikä ole ollut epäröitävää missään vaiheessa. Olen ottanut tunteet niin kun ne olen tuntenut ja minusta on ollut mukava saada tuntea sellaisia tunteita koska ei tuollaisia tunteita elämän varrella usein tule vastaan. Harmi tietysti vain etteivät ne ole olleet aikaisemminkaan molemminpuolisia eikä siihen ole vastattu millään positiivisella tavalla eikä halua tutustua.

Näin se vain on ja olen sitä mieltä että tietysti aikakin alkaa tai on alkanut suuresti nakertaa osaansa ja laannuttaa, mikä on tietysti ihan ymmärrettävää. Itseänihän tässä pitää vain syyttää että on antanut jatkua tälläisen tunteen vaikka sillä ei ole mitään päämäärää, tulevaisuutta eikä todellisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu