Näin unta kodistani Seinäjoella päin, jossa asun vielä vähän aikaa.
Katsoin pimeästä huoneestani ikkunasta pihalle kohti taivasta. Taivaan pilvet olivat auringonlaskusta vaaleanpunaiset ja koko taivas oli täynnä salamoiden siksakkia.
En kuullut salamoiden jylinää vaan aseiden pauketta. Sen jälkeen katsoin Ilmatieteenlaitoksen sääsovelluksesta varoituksia.
Kartta oli sovelluksesta poiketen valkoinen ja näytti poikkeuksellisesti ilmanpainetta. Kartasta näkee kuinka tuulee 45 asteen kulmassa pohjois-idästä kolmen suuren punaisen nuolen voimalla lähes Seinäjoelle saakka.
Etelästä vastakkaisesta suunnasta tuulee kolme suurta sinistä nuolta ja kohdatessaan nämä suuret liikkuvat nuolet saavat uuden suunnan kohti pohjois-länttä kohti Pohjois-Norjaa, jossa käydään Klimenkon Sinetti-kirjan mukaan suuri sota.
Unessa en pelännyt mitään, mutta vähän jännitti. Seinäjokea ei tulla evakoimaan, mutta läheltä liippaa
MYRSKYTUULET PUHALTAA - UNINÄKY
Anonyymi-ap
0
85
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tapio Suominen on kuollut
Urheilutoimittaja Tapio Suominen on kuollut. Suominen oli kuollessaan 60-vuotias. Selostajalegendan kuolemasta kertoo Y25218515Tapio Suominen oli sairauden uhri
Urheiluselostaja Tapio Suominen kuoli eilen keskiviikkona aamulla tapaturmaisesti Hattulassa. Toisen uutisen mukaan van833175- 1232171
- 1911860
Sydämeni on
varattu sinulle. Et ole minun, en ole sinun. Me on mahdottomuus. Mutta olet se joka on mielessäni ensimmäisenä kun herää1341735Rannalle! Uimaan!! Rinnat paljaiksi!!!
Järki kadonnut sekä niiltä feministeiltä, jotka vaativat saada esiintyä rinnat paljaina julkisilla uimarannoilla, kuten2721426Minä itkin kotona kun tajusin että
Pelkuruuteni takia kun en lähestynyt vaikka järjestit otollisen hetken ja myöhemmin huomasin lasittuneen katseesi miten101282Kok-edustaja: Yle aivopesee työntekijöitä
"– Yle ei vain sensuroi Kyllä isä osaa-sarjaa, vaan haluaa jaksojen määrää manipuloimalla HÄVITTÄÄ ”ongelman” todellisuu831101- 118960
Ylen jälkiviisaat estotonta Kamala Harris suitsutusta
Kolme samanmielistä naikkosta hehkutti Kamala Harrisia ja haukkui Trumpia estottomasti. Nyt oli tarkoituksella valittu232959