Koira kaupungissa

Niin se on, kaupunkikoiran elämä on kurjaa. Sillä onhan nyt koirankoppiin kytketty väsynyt haukkuja paljon onnellisempi. Ja pitkät jaloittelut keskuspuistossa ei mitenkään voi vetää vertoja sille että saa käydä rivarin ahtaalla takapihalla paskomassa ja kytätä lauta-aidan takana haukkumassa ohikulkoille, tai ehkä kököttää omakotitalon edustalla juoksunarussa jolla on pituutta ainakin kymmenen metriä. Se se vasta on koiran elämää!

koira on nimenomaan ammoisista ajoista tottunut siihen että sen pesäkolossa on oltava vähintään kaksi kerrosta omassa käytössä ja ikkunat kaikkiin ilmansuuntiin. Kaupunkiasunnot on vaan liian pieniä pesäkoloksi.
Ei vaan vakavasti ottaen, kerrostalo saattaa hyvin harvoissa tapauksissa olla ongelma siksi että naapurista/rapusta kuuluu ääntä, mutta se voi olla jopa rauhoittavaa joissain tapauksissa. Isäntäväkihan on treenannut koiran niin, että koira kuvittelee tyyppien koko ajan olevan rapussa. Siellä on käyty ensin lyhyitä aikoija, sitten yhä pidempiä, koira on välillä kuullut isäntäväen juttelevan rapussa rauhoittavasti, kohta taas on tultu palkitsemaan hiljaa pysynyttä koiraa...muutaman lomapäivän jälkeen koira pysyy helposti hiljaa ja lepäilee, luottaen siihen että kotiväki ei ole kaukana. Tässä toki koirat eroavat kuin yö ja päivä, mutta mikään koirarotu ei tosiassa tarvitse ihmistä pitämään tassusta kiinni.

Toisaalta, jos koira ulvoo tai haukkuu 8 tuntia päivässä niin sitten kerrostalo tosiaan on ongelma.

Kyllä! Sen takia joskus repiikin posteja. Koira tietää ja ymmärtää. Nauttii siitä kun sitä halaa.