No miten tehdään?

Sovitaanko, ettei koskaan anneta toisillemme anteeksi pahoja sanoja, jätetään kaikki ja mennään eteenpäin?
8318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Käsi sydämellä: En ole koskaan sanonut hänelle/hänestä pahasti. Hän on kuin puolikkaani hyvänen aika, vaikka ei siis minun olekaan. Hän saa tehdä muiden kanssa asioita jne. Välitän ja tunnen hänet silti päivittäin. Olemme yhtä jollain kummalla tasolla, niin tänään kuin kuukauden päästäkin. Joojoo pitäkää pöpilän pöpipäänä mun puolesta, ei tunnu missään.

Äänestä

Olen antanut anteeksi. En vaan tiedä, mitä hän haluaa minusta, haluaako enää mitään. Haluaisin, että minut otettaisiin vakavasti, en jaksa mitään pelejä.

Äänestä
  • Ja vaikka ei saisi sanoa pahasti niin. Olen tehnyt sen silloin, kun olen kokenut itseni uhatuksi. Hän saa minut tuntemaan vahvasti ja se taas saa tuntemaan itseni heikoksi. En ole voinut heittäytyä, koska siinä on riski että putoaa pää edellä asfalttiin. Se johtuu sitten taas ominaisuuksistani. Haluaisin tavata hänet vielä tässä elämässä, kaikessa rauhassa.

    Äänestä

Saatoin vahingossa olla tyly, mutta hän oli vaan niin kiinnostava.

Äänestä

Ei ole mitään anteeksipyydettävää hänellä minulle ainakaan.
Pyydän tässä anteeksi jos tai kun olen sanonut tai tehnyt jotakin..
Hän on aina hurmaava oma itsensä minulle ja voisin viettää hänen kanssaan aikaa vaikka hamaan tappiin asti.

Äänestä

Kuten haluat.

Äänestä

Ei sovita. Alan nyt mököttää ja mykkäkoulua. Katellaan.

Äänestä

Ei sovitaan noin ainakaan. Tiedän paljon paljon mukavamman sovittavan tavan. Tietenkin jos noin haluut niin en kai voi asialle mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sovitaanko, ettei koskaan anneta toisillemme anteeksi pahoja sanoja, jätetään kaikki ja mennään eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu