jengi baar

Suosittelen välttämään kyseistä paikkaa, juomia ei ole tai ne on ostettu verottomasti jostain. tiskin alta saa viinaa kotimatkalle evääksi kunhan tarpeeksi maksaa, ja käteisellä tietenkin. Alaikäisiä päästetään sisälle, varsinkin nuoret naiset ovat omistajan mieleen, yksi alaikäisen raiskaussyyte hänellä jo on mistä ei kylläkään tuomiota saanut.
7940
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Nuohan ovat positiivisia suosituksia.

Äänestä

Onko matujen moottoripyörä jengin kantapaikka ? Onko aseita ?.!

Äänestä

Jalaka miehiä ovat.

Äänestä

Kuulemma tykkää puristella myös työntekijöitä, ei pelkästään alaikäiset oo tämän mieleen. Mahtavat kaikki mamut olla samanlaisia lapsien ja naisten ahdistelijoita. Niin kuin tämäkin baarin pitäjä.

Äänestä

Tuolla käy spurgut, narkit, hyvin vähän taviksia käy tuolla, jostain syystä. Ihme ettei hirveesti ole ollut kahakoita. Mutta toki positiivista että on edes yksi paikka kylällä missä voi käydä yksillä tai kaksilla. Itsekin muutaman kerran käynyt.

Ja usein ulkopuolella on kyllä matuja viettämässä aikaa.

Äänestä
  • Periaatteesta en käy matujen paikoissa.

    Äänestä

No perskeles sentään kaikenlaista täälä kalaisellajoella kuulee:/ mutta kait se vaan on käytävä siellä jengisä muutamalla jengalla ja oluella vaikka tod harvoin nykyään enää tulee käytyä yhtikäs misään on sen verran tässä rauhoittunu ööhh

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suosittelen välttämään kyseistä paikkaa, juomia ei ole tai ne on ostettu verottomasti jostain. tiskin alta saa viinaa kotimatkalle evääksi kunhan tarpeeksi maksaa, ja käteisellä tietenkin. Alaikäisiä päästetään sisälle, varsinkin nuoret naiset ovat omistajan mieleen, yksi alaikäisen raiskaussyyte hänellä jo on mistä ei kylläkään tuomiota saanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu