joku tämän viimeöisen painajaiseni: Asuimme jossakin asunnossa mieheni ja tyttäreni (joka oli muutaman vuoden ikäinen eikä murrosikäinen niinkuin todellisuudessa) kanssa. Meille tuli vieraaksi nainen ja mies kahden ehkä melkein murrosikäisen poikansa kanssa. Mies oli aika vaisu ja hiljainen. Lähinnä istuskeli olohuoneessa poikiensa kanssa. Jossakin vaiheessa nainen kertoi, että on jotain ongelmia miehen kanssa. Mies on jotenkin sairas. Kun ehdotin jotakin sairautta, nainen tuhahti, että miehellä on "hatussa" vikaa eli tarkoitti että on henkisesti sairas. Nainen puhui miehelle ärsyttävästi ja kohteli muutenkin niinkuin vähän inhoaisi miestä. Kysyin omalta mieheltäni onko hänen mielestään mies jotenkin outo ja hän vastasi, että on. Jossakin vaiheessa nainen ihasteli, että meillä on hienolla paikalla asunto. Järvi näkyy sekä keittiön että olohuoneen ikkunoista. Sain sen käsityksen, että vaikka heillä on samassa talossa asunto, se ei ole yhtä hyvällä paikalla. Jossain vaiheessa sitten keskustelen perheestä jonkun toisen naisen kanssa ja tämä nainen on sitä mieltä, että ei kannata täysin uskoa, mitä nainen sanoo miehestään vaan vika voi olla siinäkin miten nainen kohtelee miestään. Sitten näen miehen ajavan autollaan ja pojat on kyydissä. Ajattelen, ettei mies ole kuitenkaan lapsilleen paha. Sitten olen taas asunnossani ja ovikello soi. Mies seisoo oven takana ja puhuu ihan tavallisesti. Kysyn häneltä jotain sairaudesta ja hän vastaa jotain alkoholista, en muista mitä, mutta tarkoittaa, että alkoholi tekee hänestä sellaisen. Kun hän lähtee, ajattelen että hän on ihan normaali, kun on selvinpäin. Sitten olemme asunnossamme syömässä minä, tyttäreni ja joku toinen nainen. Jostain kuuluu aivan kuin joku koputtaisi vaimeasti. Nainen katsoo minua ja kysyy kuulenko koputusta. Kyllä minä kuulen, mutta kun ei kuulu enää, niin keskityn aukaisemaan ihanan paksun suklaalevyn käärettä (todellisuudessa en edes syö suklaata). Silti minulla on alitajunnassa tunne, että koputukseen pitäisi reagoida. Yhtäkkiä kyseinen mies tulee sisään ja kädessä hänellä on pyssy, jolla hän tähtää meihin. Nousen hädissäni ylös ja menen tyttäreni taakse. Sitten huomaan, että lapsi on aivan sokissa ja ymmärrä, etten voi jättää häntä pulaan vaan minun pitää suojella häntä. Istun hänen tuoliinsa ja otan hänet syliini ja suojelen käsilläni. Yritän puhua hänelle, mutta hän ei vastaa vaan tuijottaa vain jonnekin järkyttyneenä. Mies tähtää meihin, mutta ei saa laukaistua pyssyä. Nainen tarttuu pyssyyn ja ottaa sen pois ja sanoo, eihän tässä ole panoksia. Mutta miehelle ilmestyy toinen pyssy, jolla hän taas tähtää. Ajattelen, että jos kuollaan niin kuollaan. Sille ei voi enää mitään. Mies tähtää, mutta ei saa taaskaan ammuttua. Ilmeisesti ei ole panoksia. Sitten nousen yhtäkkiä ylös ja tempaisen pyssyn hänen kädestään ja lähden juoksemaan ovelle. Mies yrittää ottaa pyssyn pois, mutta se on tarttunut jollakin remmillä minun sormiini, eikä hän saa sitä. Juoksen naapuriin ja yritän sanoa, että hälyttäkää poliisi, mutta kieleni ei toimi, vaikka yritän monta kertaa. Sitten heräsin. Inhottava uni, olisin kiitollinen, jos joku tulkitsisi.
Tulkitsisiko
Alisa
2112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä toinen pariskunta jotka tulivat teille kylään voisivat kuvastaa jollain tavalla teidän omaa suhdettanne, voivat olla kuin peilejä omasta tilanteestanne? Onko oma miehesi tällainen hiljainen, etäinen mies, ja ärsyttääkö se sinua. Sitten tuli mieleeni, että oletko tyytymätön suhteeseenne, vaikka kaikki on ulkoisesti hyvin, kaunis koti jne. Kenellä on ehkä alkoholi-ongelma? Mielestäni uni voi käsitellä ihan oikeita ongelmia joita voi olla teidän omassa suhteessa. Uskot miehesi olevan kuitenkin hyvä isä. Nyt täytyisi jotain huomata, uni kovasti kehoittaa tarkkailemaan omaa tilanetta (koputus), unella lienee voimakaskin sanoma. Ensin soi ovikello, sieltä tulee viestiä, sitten kouputetaan, mutta et olisi oikein halukas kuulemaan enää mitään viestiä. Haluaisit paeta asioita, vaikka sitten suklaaseen, haluaisit hellyyttä ja huomiota enemmän, et ehkä saa sitä tarpeeksi mieheltäsi ja olet voinut muuttua ärtyisäksi häntä kohtaan. Aggressioit meinaavat nousta pintaan, mutta tiedät että pienen lapsen takia pitää yrittää, ja haluat suojella omaa sisintäsi, oman vihasi ja pettymyksiesi tunteilta. Vihan tunne on sinulla, se on omissa käsissäsi. Haluat saada apua, mutta sinulla ei ole keinoja ilmaista tuskaasi. Olet niellyt liikaa, melkein kielesikin. Tällainen tunnelma nousi mieleen tästä unesta.
Nukkumaijatar tulkinnastasi. En oikein tiedä, mikä on uneni sanoma. Mieheni on kuitenkin puhelias ja osoittaa hellyyttä päivittäin. Keskustelemme paljon asioista ja koen saavani arvostusta hänen taholtaan. Tosi on että hän on myös hyvä isä. Alkoholiakaan hän ei käytä...Jotenkin en osaa ajatella, että uni välttämättä liittyisi suoranaisesti meihin kahteen, mutta ajattelin, että minulla itsellä on varmaan selvittämättömiä asioita, joita en haluaisi/pystyisi vielä kohtaamaan. En tiedä, voihan olla, että uni viestittää, että nämä asiat ovat sellaisia, joista minun pitäisi pystyä myös mieheni kanssa keskustelemaan ja että en koe hänen osaavan riittävästi "lukea ajatuksiani", sellainenhan on aika mahdotonta. Jäänpä miettimään, ajattelemisen aihetta antava tulkinta!Kiitos siitä! Olisi kiva, jos Siipirikko ja Krassikin tulkitsisi, niin voisi katsoa tuleeko samantyyppinen tulkinta. Taitavat olla jo kesälaitumilla?