Onko sulla siskoa

Joka olisi psykologi? Meinaan tulit mieleeni hänestäkin kenet tänään näin, samaa näköä ja samanoloinen jotenkin 😁😃
20399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Terveydenhuollon alalla, johtavassa tehtävässä mutta ei psykologi

Äänestä

Ei ole sisaruksia

Äänestä

Näitkö hänet sattumalta?

Äänestä
  • Ei, oli aika varattuna mutta paikanpäälle mentäessä vasta näin hänet.

    Äänestä

Joku yrittää tehdä sinuun vaikutusta muuntautumalla toiseksi ihmiseksi varmasti hyötymielessä.
Kai niitä on, identiteettivarkaita.
En ole itse mikään erikoinen ihminen että minua pitäisi matkia, mutta olen huomannut saman ilmiön elämässäni mistä kirjoitit.

Äänestä

Ei ole. Toinen siskoistani on opettaja ja toinen on lääkäri. Minulla on myös opettajan koulutus.

Äänestä
  • Kaivattuni onkin opettaja, sen tiedän 😊Toisen siskon ammatista myös aavistus tai oikeastaan tieto kun eräs sen minulle kertoi 😁🤭

    Äänestä

  • Kertoo mielikuvituksen puutteesta, jos siskoksilla on sama ammatti. Tai vanhemmat puuttunut liikaa peliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kaivattuni onkin opettaja, sen tiedän 😊Toisen siskon ammatista myös aavistus tai oikeastaan tieto kun eräs sen minulle kertoi 😁🤭

    Älä kirjoittele toisen ihmisen henkilökohtaisia asioita tänne. Se ei ole reilua.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kertoo mielikuvituksen puutteesta, jos siskoksilla on sama ammatti. Tai vanhemmat puuttunut liikaa peliin.

    Ei ole vanhemmat puuttuneet peliin. Siskoni on alunperin koulutukseltaan laboratoriohoitaja ja sen jälkeen hän opiskeli terveystieteen maisteriksi. Asui ulkomailla miehensä ja lastensa kanssa muutaman vuoden ajan. Teki yhden vuoden töitä ala-asteen opettajana ja piti siitä työstä. Kouluttautui sen jälkeen vuoden ajan ala-asteen opettajaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Älä kirjoittele toisen ihmisen henkilökohtaisia asioita tänne. Se ei ole reilua.

    Tuosta ei ketään kyllä vielä tunnista, ihan harmiton juttu siis

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kertoo mielikuvituksen puutteesta, jos siskoksilla on sama ammatti. Tai vanhemmat puuttunut liikaa peliin.

    Mekin ollaan sosiaalialalla kaikki kolme, tosin minä alemmalla tasolla. Vanhemmat ei ole sanoneet mitään.

    Äänestä

Eipä tuo kummoinen naikkonen ole, kun kaikki menee hänestä.

Äänestä

Ei ollut ilm minulle kun en ole mikään huippu koulutettu. Pelkkä duunari. Eikä mulla ole edes siskoa. Vaan veli.

Äänestä

Ehkä vain etsit häntä ja monissa on joku piirre hänestä. 😊

Äänestä
  • Siis kaivatustasi. Niin siinä voi käydä.

    Äänestä

  • Totta ❤️ mutta hän on silti ainutlaatuinen 💎

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Totta ❤️ mutta hän on silti ainutlaatuinen 💎

    Oletko ostanut hänelle timantteja?

    Äänestä

Napoleon se on.

Äänestä

Ja tänään luulin työpaikan uutta siivoojaa sinuksi 😆🤣 oot aina mukana missä kuljenkin 🥰😉

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joka olisi psykologi? Meinaan tulit mieleeni hänestäkin kenet tänään näin, samaa näköä ja samanoloinen jotenkin 😁😃

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu