Intuitioni kehotti kirjoittamaan tänään aiheesta, josta otan kaksi elävää esimerkkiä. Toisen ihmisestä, toisen onnettomuudesta.
Välillä vaisto suorastaan huutaa varomaan jotakin ihmistä. Jo vuosikymmeniä sitten tutustuin mieheni kautta hänen siskoonsa. En koskaan oppinut luottamaan, olemaan luonnollinen hänen seurassaan, jonka jopa anoppikin jo huomasi. Nuorena en vaan käsittänyt siitä. Mitä en tosin käsitä edelleenkään . Onko takana kateus, mustasukkaisuus... mikä, mikä ...
Ja tänä päivänä tilanne on sama. Jos hän lähestyy "hyvän käytöksen tai asiallisuuden" nimissä ja ilahdun aluksi tästä lähestymistavasta, saan vahvan tunteen tarkoitusperistä, kuten se todeksi sitten osoittautuukin ja sitä seuraa syvä pettymys. Joten seuratkaa tällaista vaistoanne ja ottakaa tervettä välimatkaa. Teen itsekin niin asiallisuuden nimissä.
Terävänä esimerkkinä mainitsen esim. narsistit, jotka aluksi peittoaa ja huumaa kohteliaisuuksilla ja hemmottelulla uhrinsa, kunhan vain muistaa, että jos itselleen jo toteaa, voiko näin hyvää olla olemassakaan, niin yleensä ei voikaan. Valppautta matkaan !
Sitten tilannevaistoamisesta : Uuden karhea auto oli tullut satamaan noudettavaksi ja se antoikin kuljettaa itsensä pihaan asti, mutta kun sillä piti lähteä edelleen maalle takatalven uhkaamassa säässä, auto ei käynnistynyt , ei sitten millään ! Mutta kun päätös jäädä kotiin tehtiin, auto käynnistyi heti normaalisti. Olisiko tiellä odottanut onnettomuus lumituiskussa tms... Kiitos henkimaailmalle, joka aistejamme avaa ja vaistoamme herättelee !
Välillä vaisto suorastaan huutaa varomaan jotakin ihmistä. Jo vuosikymmeniä sitten tutustuin mieheni kautta hänen siskoonsa. En koskaan oppinut luottamaan, olemaan luonnollinen hänen seurassaan, jonka jopa anoppikin jo huomasi. Nuorena en vaan käsittänyt siitä. Mitä en tosin käsitä edelleenkään . Onko takana kateus, mustasukkaisuus... mikä, mikä ...
Ja tänä päivänä tilanne on sama. Jos hän lähestyy "hyvän käytöksen tai asiallisuuden" nimissä ja ilahdun aluksi tästä lähestymistavasta, saan vahvan tunteen tarkoitusperistä, kuten se todeksi sitten osoittautuukin ja sitä seuraa syvä pettymys. Joten seuratkaa tällaista vaistoanne ja ottakaa tervettä välimatkaa. Teen itsekin niin asiallisuuden nimissä.
Terävänä esimerkkinä mainitsen esim. narsistit, jotka aluksi peittoaa ja huumaa kohteliaisuuksilla ja hemmottelulla uhrinsa, kunhan vain muistaa, että jos itselleen jo toteaa, voiko näin hyvää olla olemassakaan, niin yleensä ei voikaan. Valppautta matkaan !
Sitten tilannevaistoamisesta : Uuden karhea auto oli tullut satamaan noudettavaksi ja se antoikin kuljettaa itsensä pihaan asti, mutta kun sillä piti lähteä edelleen maalle takatalven uhkaamassa säässä, auto ei käynnistynyt , ei sitten millään ! Mutta kun päätös jäädä kotiin tehtiin, auto käynnistyi heti normaalisti. Olisiko tiellä odottanut onnettomuus lumituiskussa tms... Kiitos henkimaailmalle, joka aistejamme avaa ja vaistoamme herättelee !
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihmisen naamasta näkee useimmiten, tuleeko paha vai hyvä fiilis. Useimmiten se tulkinta menee oikein. Lähes aina. Ei perustu suureen mystiikkaan. Ihminen usein näyttää siltä, mitä on oikeasti. Ulkonäkö on sielun peili.
Kierot, valehtelijat, v-mäiset, kiusaajat... Näkee naamasta muutaman sekunnin jälkeen.
Ei käy ilmi, että miehesi sisko olisi oikeasti paha. Se on vaan sun mielipide. Silloin varot ihmistä väärin perustein: Syynä voi olla sun oma ahdasmielisyys, sosiaalisten tilanteiden pelko, epäsuvaitsevaisuus. Silloin intuitio olisi väärä, eikä millään tavalla hyvän puolella.
On yleistä, että auto ei käynnisty, mutta hetken päästä käynnistyy. Olet vain rakentanut sen ympärille illuusion, joka on oman mielesi mukaan johdateltu. Jos koet pelkän lumisateen noin uhkaavana, olet taidoton kuski, ja soveltumaton liikenteeseen. Ei ehkä syytä kiitellä "henkimaailmaa". Mielestäni esittelemäsi asiat on vähän hataran mielen aikaansaamia juttuja.
Toisinaan kohtaa heitä, jotka tahtoo kiertää kaukaa ensi näkemältä. Ei nyt varsinaisesti siksi, että ajattelisi heidän olevan pahoja vaan siksi, että aistii etteivät he olisi hyväksi.
Toisaalta taas toisinaan seuraan hakeutuu heitä joidenkanssa ei koe minkäänlaista yhteyttä ja lähinnä miettii, että mikä heidät veti kontaktiin kanssani.
Sitten on heitä, jotka ovat avoimesti vihamielisiä jo lähestyessään tai ohikulkiessaan sanovat jotakin vähemmän miellyttävää. Heidät välttää myöskin mielellään.
Neljäntenä he, jotka antavat ulkoisesti vaikutelman, että esittävät olevansa ilkeämpiä ja omaavansa käytösmalleja joiden pitäisi varoittaa heidän seurastaan. mutta läpi paistaa huomattavasti empaattisempi ja ystävällisempi tyyppi kuin mitä he antavat ymmärtää.
Lieneekö intuitioa, henkilökemiaa tai sitä että olen ollut paljon tarkkailijan asemassa vai mitä lie. Ylimaallisiksi intuitiokokemuksiksi näitä en kuitenkaan laskisi, mutta harvassa ovat he joiden kanssa kokisi arkipäivän tuttavuutta suurempaa yhteenkuuluvuutta.