Moni täällä kirjoittaa kuinka härkämiehet pelaa pelejä, eivät osaa mennä suhteessa eteenpäin tai ovat uskottomia.
Olen huomannut, että härkämiehen on vaikeaa löytää itselleen ymmärtäjää kun on niin varovainen ja suojelee selustaansa kunnes luottaa naiseen. Kun se tapahtuu, hän rakastaa täydestä sydämestään.
Härkämiehen käsittely vaatii varmaankin itsepäisyyttä, lempeyttä ja luotettavuutta.
On oikeastaan turha miettiä etukäteen miten saisi härän puhumaan tai tekemään seuraavan siirron, paremmin menee kun antaa kaiken mennä itsestään eikä patista härkää, mutta on itse kuitenkin avoin ja hellä;)Kun on rehellinen tunteissaan, härkämiehen on helpompaa tarttua niihin kiinni. Härkämiehen kanssa ei voi olla kärsimätön.
Ehkäpä se on sitten niin, että härkä löytää vain harvoista todellisia sielunkumppaneita. Vaikka aina on merkit, joiden pitäisi sopia yhteen härän kanssa, tuntuu täällä olevan nurinaa myös heidän puoleltaan härkämiesten hitaudesta tai siitä, ettei härästä ota selvää. Härkämies ei yleensä ole mikään casanova joka hukuttaa naisen ruusupuskiin, hän näyttää vihreää valoa monilla muilla tavoilla, jotka voivat jäädä huomaamatta jos elää vain omien mielihalujensa mukaan.
Olisi mielenkiintoista kuulla, onko täällä muita härän kanssa onnellisesti eläviä merkkejä, joilla ei ole ollut ongelmia härän tunteiden sytyttämisessä ja niihin vastaamisessa. Ja millaisia havaintoja te olette tehneet, ehkäpä löytyisi monille päätään pyöritteleville jokin oljen korsi. Niin ja härät myös laittamaan kommenttia!:)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Olen ihastunut härkämieheen. Aloin pommittamaan häntä noin 2kk sitten ja pikkuhiljaa hän on lämmennyt, vaikka ensin ajattelin, että ei tule mitään. Jotenkin vaan tunsin niin voimakkaasti, että jaksoin yrittää! Ennen en ole ketään piirittänyt samalla tavalla. Olemme tunteneet toisemme jo vuosia. Ikäeroa on 16 vuotta.
Eilen hän soitti mulle ja ihan selvinpäin. Näin, että hän on huoltoasemalla kahvilla, enkä kehdannut mennä sinne, joten ajoin autolla monta kertaa ohi. Ajattelin, että pakko sen on tajuta mix mä siinä kierrän!?!
No, sehän soitti ku se lähti sieltä... Olin kuulemma kiertäny ku kissa kuumaa puuroa!!!;)
Sit puhuttiin puoli tuntia ja se alkas avautumaan huolista ja työkiireistään. Olen tietoinen, että niitä on ja nimenomaan haluan kuunnella ja auttaa jaksamaan.
Eli kyllä kannatti piirittää!
Olen aivan varma, että hän on se oikea.
Sopivan rauhallinen ja käytännöllinen, kun minä höpötän koko ajan ja liitelen ilmassa.
mina olen onnellinen harkani kanssa. Han on uskollinen, maailman parhain isa lapsellemme, minun tuki ja turva jos maailma minua murjoo ja ihana hella mies! Han ei ole tosin mikaan romantikko, mutta en ole sita itsekaan (myos harka), joten se ei ole ongelma. Tosin tapella kamistelemme aina silloin talloin aika kovastikin, mutta siita huolimatta rakastamme toisiamme!
tarvitsee myös valtavasti turvaa..ei ole helppoa olla aina "varuillaan", mutta se kuuluu muutamille merkeille:)Härkä on ehkä hitaanpuoleinen, mutta siihenkinhän tarvitaan vain aikaa..Olen vahvasti sitä mieltä, että määrätyt merkit vain passaavat yhteen..siitä tuskin pääsee mihinkään! Ei häränkään tarvitse olla ja yrittää muuta, mitä on. Sopiva ihminen, kun tulee kohdalle niin..se on menoa kummallekin:)
Uskon, että yleensä härkä ja kauris sopii erinomaisesti yhteen, sillä monessa asiassa härkä ja kauris ovat hyvin samankaltaisia ja haluavat turvallisen vakaan parisuhteen, auttavan toisiaan eteenpäin elämässä ja erotiikkaa riittää;)
koska en ole tavannut yhtäkään härkää..Olen kuullut paljon näiden kahden merkin sopivuudesta, mutta elämä on kuitenkin paljon muutakin vai, mitä??:)
Onhan elämä niin paljon enemmän, mutta kyllähän nämä horoskoopit kiinnostaa kovasti.
En minäkään ollut törmännyt härkään parisuhdemielessä aikaisemmin, (kaveripiirissä löytyi muutama ja sukulaisissa. Vasta sen jälkeen on useampi härkä tullut vastaan.) Oli aivan ihanaa heti alusta saakka, sen voin sanoa. Kaikki tuntui vain jotenkin niin oikealta. Ja härkä todellakin osaa olla ylpeä naisestaan kaikessa, vaikka onkin vaatimaton luonne.
Härässä on sellaista kuninkaallisuutta, mitä voi monesta miehestä tosissaan hakea. Hän ei ole ylpeä, hän on ylväs. Ne on kaksi aivan eri asiaa:)
Itse olen ollut oinaiden, kalojen, skorpparin ja leijonan pyöritettävänä.
Ajan saatossa olen huomannut, että oikeastaan vaaka ja rapu on sellaisia merkkejä, joiden lähelle en pääse niin helposti parisuhdemielessä. Tuskin ajautuisin koskaan sellaiseen tilanteeseen heidän kanssaan, että voisi syntyä mitään erityisempää. Mutta mukavaa se on härän kanssa jatkaa, että tuskin tarvitsee enää koskaan miettiä, mikä voisi sopia sinällään, kun ollaan yhdessä niin hyvä kopla.
Mukavaa kesää sinulle, nyt onkin ollut mukavan lämmintä:)
aikaa on kesä...rakastuneille:)) Hyvää jatkoa teille :)), ja kirjoittele tänne, kun ehdit:)
Mä oon pitäny itteeni jopa jotenkin "epänormaalina",mut mähän oonkin vaan härkä.
Mulla on ollu vähän vaikeuksia hyväksyä itteeni,mut uo jutut autto ainaki vähän.Kiitti.:)
Selvästi uskottomin on skorppari. Varsinkin kundeilla on
aina varamuijat, mutta skorpparimimmienkin on vaikea
pitää polvet yhdessä vieraassa miesseurassa.
Oikeastaan toivoin, ettei tässä keskustelussa tulisi paljoa tietyn merkin "nälvimistä", koska ajatukseni oli saada positiivinen energia virtaamaan.
Mielestäni kaikista merkeistä löytyy ilkimyksiä, myös meistä kauriista:)
Omasta kokemuksesta skorpparit ovat aika uskollisia ja vaatii sitä myös muilta. Tosin joskus on sitä huomionhakuisuutta kieltämättä...
ei ole parisuhdetta ni näin voi ollakkin, mutta yleensä suhteessa uskollinen, jos on 'perusskorp.'.. näin ainakin minulla ja sen katon etten toisten miehiin sekaannu!