Suhde päättyi, mitä olisit tehnyt toisin?

Olisin ollut kauemmin yksin ja selviytynyt surusta ja ikävästä ystävien tukemana, enkä heti aloittaisi uuttasuhdetta.

Olisin päättänyt suhteen fiksummin, kertonut ne asiat reilusti ja selvästi miksi en näe yhteistä tulevaisuutta ja mitä tarvitsen elämääni. Taisin niin tehdäkin, mutta siinä oli myös turhaa riitelyä joka sotki todellista syytä lopettaa suhde.

Olisin päättänyt suhteen paljon aikaisemmin, enkä toivonut niin pitkään, että jotain muuttuu. (Siihen suhteeseen ei olisi alun alkaenkaan pitänyt mennä.)

Menneiden miettiminen kertoo kasvusta ihmisenä. Se kertoo siitä miten ihminen on kypsynyt vastuuseen itsestään ja suhteessa toisiin. Miten sinä olet kasvanut? Tälläisiä olen miettinyt menneistä suhteista, mitä sinä?
10569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On myös jonkinlainen suhde jossa olen nyt. Tulee surullinen olo kun tajuan miten vähän olen häntä huomioinut, ajatellut hänen tunteita, enemmän vaan tekemisiä ja muita asioita. Nyt päätän keskittyä tähän yhteen ihanaan ihmiseen, niin teen siitä suhteesta vahvan.

Äänestä

Sen olen oppinut, etten sitoudu suhteeseen enää, jossa toisellakin ei ole riittävää henkistä kypsyyttä ja kapasiteettia. En kannattele enkä kasvata ketään aikuista naista aikuiseksi.

Äänestä
  • Tämä onkin viisautta, mutta miten sen tekee jos ehtii jo kovasti ihastustua?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tämä onkin viisautta, mutta miten sen tekee jos ehtii jo kovasti ihastustua?

    Täytyy tutustua riittävät syvällisesti ennen sitoutumista=keskustella itselle tärkeistä seikoista sen kiinnostavan naisen kanssa ennen 1) hätäistä yhteenmuuttoa tai 2) ett kuuntele hätäkellojen sointia päässäsi vaan ajattelet että "kyllä mä tuosta itselleni koulutan sisäsiistin ja äidilleni esittelykelpoisen kumppanin ajan kanssa."
    Not. Hänen täytyy ottaa itse vastuu itsestään ja kehityksestään ihmisenä. :D

    Mutta ehkä jotkut virhevalinnat täytyy itse käydä kantapään kautta ennen kuin oppi menee ns perille.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tämä onkin viisautta, mutta miten sen tekee jos ehtii jo kovasti ihastustua?

    Lisään, jos on taipumusta ihastua mu*kkuihin ja huonoa kohtelua tarjoaviin (joko tunnekylmiin/passiivisiin tai suoranaisen hankaliin tyyppeihin, playereihin tms) vielä aikuisenakin, on syytä katsoa peiliin. Uskotko, ettet ansaitse parempaa? Toistatko menneisyyden ihmissuhteiden kaavoja? Silloin ne täytyy rikkoa ja kokeilla jotain uutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Täytyy tutustua riittävät syvällisesti ennen sitoutumista=keskustella itselle tärkeistä seikoista sen kiinnostavan naisen kanssa ennen 1) hätäistä yhteenmuuttoa tai 2) ett kuuntele hätäkellojen sointia päässäsi vaan ajattelet että "kyllä mä tuosta itselleni koulutan sisäsiistin ja äidilleni esittelykelpoisen kumppanin ajan kanssa."
    Not. Hänen täytyy ottaa itse vastuu itsestään ja kehityksestään ihmisenä. :D

    Mutta ehkä jotkut virhevalinnat täytyy itse käydä kantapään kautta ennen kuin oppi menee ns perille.

    Huhhuh, siis haluat kouluttaa toisesta ihmisestä itsellesi mieleisen kumppanin ellei heti ole ja toimi kuten sinä haluat? Ei kuulosta tasapainoisen, terveen ja normaalin aikuisen ihmisen puheilta. Tuo kuulostaa alistamiselta ja kontrolloinnilta. Jospa vaan hankkisit itsellesi koiran?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Se oli heitto ja väritetty juttu. Palstan lesbotädit ei kyllä koskaan petä vaan aina tulee moraalisaarna ja tuomiot asap. :D

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Täytyy tutustua riittävät syvällisesti ennen sitoutumista=keskustella itselle tärkeistä seikoista sen kiinnostavan naisen kanssa ennen 1) hätäistä yhteenmuuttoa tai 2) ett kuuntele hätäkellojen sointia päässäsi vaan ajattelet että "kyllä mä tuosta itselleni koulutan sisäsiistin ja äidilleni esittelykelpoisen kumppanin ajan kanssa."
    Not. Hänen täytyy ottaa itse vastuu itsestään ja kehityksestään ihmisenä. :D

    Mutta ehkä jotkut virhevalinnat täytyy itse käydä kantapään kautta ennen kuin oppi menee ns perille.

    Toi on tärkeää ja hyvin sanottu, että osaa ottaa itse vastuun itsestään ja kehityksestä. Nyt kun olen jo ehtinyt ihastua ja sitoutua päätäpahkaa ymmärtän mitä olisi pitänyt tietää omista kriteereistä ja se oli just toi minkä sanoit. Onneksi rakkaallani on kyky kehittyä ja minulla myös on oppimista etten yliymmärrä tai mukaidu toisen kyvyttömän tilaan.. saa opetella ja kasvaa.

    Hyvä ystäväni sanoi, että ainahan ihmiset kasvattavat toisiaan kaikissa suhteissa. Päävastuu on toki jokaisella itsestään ja toisen on hyvä olla tarkkana, ettei ala kannattelemaan, sillä niin ei toinen kasva ja kypsy ihmisenä mihinkään, vaan jää passiiviseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Lisään, jos on taipumusta ihastua mu*kkuihin ja huonoa kohtelua tarjoaviin (joko tunnekylmiin/passiivisiin tai suoranaisen hankaliin tyyppeihin, playereihin tms) vielä aikuisenakin, on syytä katsoa peiliin. Uskotko, ettet ansaitse parempaa? Toistatko menneisyyden ihmissuhteiden kaavoja? Silloin ne täytyy rikkoa ja kokeilla jotain uutta.

    Tässä iässä ei enää etsi esittelykelpoista yksiö kenellekään. Tärkeintä on toimiva tasavertainen parisuhde, jossa kumpikin osaa kantaa itsestään ja kasvamisesta vastuun. Sellainen, jossa kummallakin toimii itsereflektio taidot.

    Kysyt hyviä kysymyksiä, sellaisia joiden kautta katsotaan peiliin ja opitaan kantamaan itse vastuu omasta hyvinvoinnista. Uskon, että ansaitsen parempaa! Ongelmani on pelastajan rooli. Miten siitä pääsee pois? Kyllä toistan menneisyyden ihmissuhteiden kaavoja. Olen ottanut roolini pelastajana jo lapsuudessa. Olen kasvanut siihen epäterveeseen rooliin. Miten siitä kasvetaan ulos? En aijo enää kokeilla mitään, mutta haluan toimia viisaammin nyt ja tulevaisuudessa.

    Neuvoja otetaan vastaan!

    Äänestä

No jos voisin palata menneisyyteen, niin jättäisin muutaman suhteen kokonaan välistä. Olisin antanut tilaa ja mahdollisuuden sille mitä sydämeni eniten kaipasi niinä hetkinä. Olisin kuunnellut sydäntäni. Olisinpa tehnyt niin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Olisin ollut kauemmin yksin ja selviytynyt surusta ja ikävästä ystävien tukemana, enkä heti aloittaisi uuttasuhdetta.

Olisin päättänyt suhteen fiksummin, kertonut ne asiat reilusti ja selvästi miksi en näe yhteistä tulevaisuutta ja mitä tarvitsen elämääni. Taisin niin tehdäkin, mutta siinä oli myös turhaa riitelyä joka sotki todellista syytä lopettaa suhde.

Olisin päättänyt suhteen paljon aikaisemmin, enkä toivonut niin pitkään, että jotain muuttuu. (Siihen suhteeseen ei olisi alun alkaenkaan pitänyt mennä.)

Menneiden miettiminen kertoo kasvusta ihmisenä. Se kertoo siitä miten ihminen on kypsynyt vastuuseen itsestään ja suhteessa toisiin. Miten sinä olet kasvanut? Tälläisiä olen miettinyt menneistä suhteista, mitä sinä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu