EU vaalipäivä

🇫🇮 Äänestäkää oikein 🇫🇮
Onnea on syreenin tuoksu ikkunan alla, jääpala maitolasissa ja jääsalaatin lehti jälkiuunileivän päällä.

Idyllistä puuttuu vain kaipaamani miehen läheisyys ❤
30286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

En äänestä!!

Äänestä
  • Jonkun tiedon mukaan 45% kuntien asioista päätetään EU:ssa, Vaikka se Brysseli on kaukana, niin päätökset vaikuttavat jokapäiväiseen elämään pullonkorkkeja myöten. Ollaanpa siellä puuhastelemassa jsenmaille yhteistä direktiiviä poliittisille lakoillekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jonkun tiedon mukaan 45% kuntien asioista päätetään EU:ssa, Vaikka se Brysseli on kaukana, niin päätökset vaikuttavat jokapäiväiseen elämään pullonkorkkeja myöten. Ollaanpa siellä puuhastelemassa jsenmaille yhteistä direktiiviä poliittisille lakoillekin.

    Siks just!!

    Äänestä

mikähän on tämän hetken kannatus,

Äänestä
  • 3 päivää sitten YLE mittaus:
    "Kannatusmittauksen mukaan kokoomus saisi neljä paikkaa europarlamenttiin ja SDP sekä perussuomalaiset kolme. Keskusta ja vasemmistoliitto saisivat kaksi meppiä, vihreät vain yhden."

    En sitten osaa sanoa miten viimeisin televisiotentti vaikuttaa äänestystulokseen. Purrahan siellä menetti hermonsa ja esiintyi muutenkin ylimielisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    3 päivää sitten YLE mittaus:
    "Kannatusmittauksen mukaan kokoomus saisi neljä paikkaa europarlamenttiin ja SDP sekä perussuomalaiset kolme. Keskusta ja vasemmistoliitto saisivat kaksi meppiä, vihreät vain yhden."

    En sitten osaa sanoa miten viimeisin televisiotentti vaikuttaa äänestystulokseen. Purrahan siellä menetti hermonsa ja esiintyi muutenkin ylimielisesti.

    Kaikista järkevintä olisi äänestää Annika Saarikkoa. Se vie sieltä leveällä per*****n 3 paikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kaikista järkevintä olisi äänestää Annika Saarikkoa. Se vie sieltä leveällä per*****n 3 paikkaa.

    Ei hitto, ku purskahti kahvit suusta ja osa kahvista tuli nenästä ulos kun purskahdin nauramaan! 😂😂

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kaikista järkevintä olisi äänestää Annika Saarikkoa. Se vie sieltä leveällä per*****n 3 paikkaa.

    Riippuu ajattelutavasta. Ymmärrän pointtini tuolta kannalta, mutta on todella kallis kuljetettava, kun ei mahdu tavalliseen koneeseen. Hänet täytyisi kuskata sinne erillisellä rahtikoneella niin tulisi tosi kalliiksi. Sitten se vielä menettelee jos se muuttaa asumaan sinne Brysseliin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    *pointtisi

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kaikista järkevintä olisi äänestää Annika Saarikkoa. Se vie sieltä leveällä per*****n 3 paikkaa.

    Minkälaisia aivokääpiöitä täällä palstalla oikein on? Mitä tekemistä ulkonäöllä on politiikan kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Riippuu ajattelutavasta. Ymmärrän pointtini tuolta kannalta, mutta on todella kallis kuljetettava, kun ei mahdu tavalliseen koneeseen. Hänet täytyisi kuskata sinne erillisellä rahtikoneella niin tulisi tosi kalliiksi. Sitten se vielä menettelee jos se muuttaa asumaan sinne Brysseliin.

    No sulla ei paljon järki päässä pakota.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ei hitto, ku purskahti kahvit suusta ja osa kahvista tuli nenästä ulos kun purskahdin nauramaan! 😂😂

    Miten joku edes kehtaa osoittaa totaalisen tyhmyytensä näin?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Minkälaisia aivokääpiöitä täällä palstalla oikein on? Mitä tekemistä ulkonäöllä on politiikan kanssa?

    Ei tarvii suuttuu! Et ymmärtänyt pointtia. 1 nainen menee läpi niin saa 3 paikkaa sieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Miten joku edes kehtaa osoittaa totaalisen tyhmyytensä näin?

    Kiristääkö vanne päätäsi? Ei hätää! Ongelmiisi on saatavilla apua. Mieli Ry tarjoaa apua!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kiristääkö vanne päätäsi? Ei hätää! Ongelmiisi on saatavilla apua. Mieli Ry tarjoaa apua!

    Enemmän noi sun löysät ruuvit kaipaa apua!

    Äänestä

Viinaa kitusiin jos kansa möhlii taas

Äänestä
  • Otat sä persuna sitä ilman vaalejakin🙈

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Otat sä persuna sitä ilman vaalejakin🙈

    Joku raja näillä solvauksilla

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Joku raja näillä solvauksilla

    Ei ollut aloittajalta!

    Äänestä

Jälkiuunileipä. Onko mitään parempaa? No ei ole

Äänestä
  • Samaa mieltä! Kunnon kotimaisesta rukiista leivottu leivon patrik!

    Äänestä

  • Aika säälittävää! Fiksut menestyy ilman mainontaakin!

    Äänestä

  • Jakaako persut jo ruoka-apuun tarkoitettuja leipiä äänestäjille niinkuin eduskuntavaaleissa. Säälittää ne, jotka lankeavat halpahintaiseen mainontaan.

    Purrakin tuhlaa rahoja ylenmäärin firmoille ja varakkaille. Hän säästää vaan vähäosaisten auttamisessa. Purran kontolla on ekan vuoden jälkeen jo 19 ennätykselliset miljardin lisävelat, joka on ihan eri asia kuin velanoton taittuminen mistä hän puhuu. Viime vuonna hän kahmi 4,6 miljardin lisävelan ohi budjetin. Tälle vuodelle on tulossa 14,4 miljardin ennätysvelka.

    Äänestä

1,5 tuntia vielä äänestyspaikkojen sulkemiseen.

Äänestä

Koko päivän miettinyt miksi talon lippu salossa, nyt tajusin.

Äänestä
  • Niinpä. Kalenterissakaan ei ole mitään merkintää!

    Äänestä

  • En kyllä myöskään muistanut että EU vaalipäivä. Mulle se ei merkkaa yhtikäs mittään, en osallistu siihen kulttiin. On paljon vielä ihmisiä, jotka uskoo äänestämällä voivansa vaikuttaa. Mitä enemmän pystyn irtautumaan tästä systeemistä, sen paremmin voin.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    En kyllä myöskään muistanut että EU vaalipäivä. Mulle se ei merkkaa yhtikäs mittään, en osallistu siihen kulttiin. On paljon vielä ihmisiä, jotka uskoo äänestämällä voivansa vaikuttaa. Mitä enemmän pystyn irtautumaan tästä systeemistä, sen paremmin voin.

    Demokratia tarkoittaa, että enemmistön ääni voittaa ja muiden on sopeuduttava.

    Itse olen sitä mieltä, että vaaleissa pitäisi olla kuluttajansuoja. Vaaleissa annetut lupaukset tulisi täyttää. Takinkääntäjien pitäisi joutua pois. Rinteen vale on pientä siihen verrattuna mitä hallitus vielä valinnan jälkeenkin päästelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

🇫🇮 Äänestäkää oikein 🇫🇮
Onnea on syreenin tuoksu ikkunan alla, jääpala maitolasissa ja jääsalaatin lehti jälkiuunileivän päällä.

Idyllistä puuttuu vain kaipaamani miehen läheisyys ❤

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu