Oikeus: Mette Fredriksenin suotava tekijän vastatönäisy

Tanskan ja Euroopan Haagin haara tuomioistuimessa toteaa, että niin kuin tekijä, joka tönäisi ministeri Mette Fredriksenin, niin myös ministerin olisi saatava tönäistä tekijän samoin seurauksin.

- Se on vain tilanne kun ministeri julkisesti tönäisee tönijän vastavuoroisesti.

Ongelma silmästä silmään oikeudessa on imitoida aivan samanlainen tapahtuma, koska kuinka todellisuudessa voi verrata kahta erilaista tapahtumaa toisiinsa?

Ministeri on ison tason tekijä ja nainen.
Tönäisijä on tuntematon ja mies.
Silloin ministerin pitää töniä niin, että oletettu silmästä silmään toteutuu kun ratkotaan, että ketä tönäisy satutti enemmän.

Vastaväittäjät kertovat, että oikeus ei toteudu nykyään missään, koska tönäisijän tausta jää ottamatta huomioon, miksi tönäisijä teki tekonsa. Onko tönäisijä itse kärsinyt poliittisesta ohjelmasta Tanskassa niin paljon, että se oikeuttaa tönäisyn. Uutisointi on puutteellista ja tönijä jää tutkimatta. Voi viedä pitkään ajan kun ministeri saa tönäistä tönijän silmästä silmään.
7145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mutta voi käydä niin, että ei ole tarvetta ministerin töniä, koska tönijän karma on plussan puolella eikä miinuksen puolella, jos tekijä sai kärsiä elämässä enemmän poliittisesta vaikuttamisesta kuin itse teko töniminen on suonut.

Äänestä
  • Tanskan Kuninkaallisen yliopiston dosentit tutkivat kuinka yksilöllisen yhden ministerin vaikutus näkyy molemminpuolisesti koko maata kattavan kansalaisten väestön kanssa. Yksi suhteessa ryhmään. Miten karma näkyy yksilön ja ryhmän välillä ja kuinka tuomio olisi annettava tilanteessa, koska nykyinen käräjä pitäytyy tuomion esi asteessa. Mikä näytti rikolliselta, se on syyllinen ilman tekijän henkilökohtaista motiivia. Rikoksen tekijä on nykyisen käräjän mukaan aina syyllinen ilman, että taustoja otetaan huomioon.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tanskan Kuninkaallisen yliopiston dosentit tutkivat kuinka yksilöllisen yhden ministerin vaikutus näkyy molemminpuolisesti koko maata kattavan kansalaisten väestön kanssa. Yksi suhteessa ryhmään. Miten karma näkyy yksilön ja ryhmän välillä ja kuinka tuomio olisi annettava tilanteessa, koska nykyinen käräjä pitäytyy tuomion esi asteessa. Mikä näytti rikolliselta, se on syyllinen ilman tekijän henkilökohtaista motiivia. Rikoksen tekijä on nykyisen käräjän mukaan aina syyllinen ilman, että taustoja otetaan huomioon.

    Usein ilmenee, että tehty rikos on itsessään tuomio eli vastaus ennen koettuun rikokseen. Kansalainen, joka itse toteuttaa tuomionsa koettuun rikokseen joutuu itse tuomituksi.
    Osa rikosten tekijöissä tietävät, että tulevat tuomituksi rikollisina ja valitsevat henkilökohtaisen rikostekonsa tuomiona uhrin aiemmalle tehdylle rikokselle, jonka uhri aiheutti syytetylle ennen, vaikka syytetty tulee tuomituksi.

    Toisin sanoen, syytetyn itsepuolustus ei ole oikeutettu oikeusvaltiossa.
    Usein itsepuolustus on tuomittu syylliseksi.
    Nykyään ei voi puolustaa itseään muuten kuin pakenemalla paikalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Valtio on ottanut kaikki ohjakset itselleen, eikä sallinut kansalaiselle itse antaa tuomiota.

    Kansalaisella ei ole oikeutta jakaa tuomiota syytetylle.

    Kun kansalaista on uhattu, kansalaisen odotetaan ottavan yhteyttä käräjään, mutta ei toimivansa itsenäisesti.

    Kohta on ongelmallinen! Onko itsepuolustus perusoikeutta luonnossa?
    Käräjä korostaa tuomion sosiaalista osaa, että yksilöllä ei ole oikeutta päättää tuomioista.
    Kuitenkin kärsijänä on yksilö. Kipu on yksilön. Ryhmä ei kanna yksilön kipua kokonaisuudessaan.
    Lisäksi on olemassa luonnon omavastuu.
    Ryhmä ei elää yksilön elämää, mutta yksilön pitää elää se itse.
    Yksilölliseen vapauteen kuuluu itsepuolustus osana luonnon vapautta.
    Kun käräjä vie henkilökohtaisen oikeustajun, silloin käräjä itse ottaa syyllisen osan, koska vapauden riisto lakioikeudellisesti on verrattavissa rikokseen kun yksilöä uhataan rajoitteilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    ...

    yksilö ja ryhmä vain ovat olemassa sellaisenaan
    valtaa ei anneta yhdelle niistä lopullisesti koskaan
    mutta vallan jakoa jaettaisiin vaihtelevasti "tarpeen mukaan"

    joskus tarvitaan yksilöä hallinnoimaan ryhmää
    ja joskus tarvitaan ryhmää vain......

    mielenkiintoinen asetelma tässäkin ja löydös
    kuinka ryhmän ja yksilön välinen suhde ei ole tasaarvoinen

    YKSILÖ EI TARVITSE RYHMÄÄ MUTTA RYHMÄ TARVITSEE YKSILÖÄ
    ----------------------------------------------------------------------------------------

    ryhmä valitsee yksilön
    ja mitkä perimmäiset syyt?

    yksilö sen sijaan ei tee mitään ryhmän kanssa
    koska on mieletöntä ajatella, että yksilöllä on tarvetta ryhmälle

    siten vallassa on ratkaisu, että kun ryhmä ei tarvitse yksilöä, silloin yksilön ei pidä olla ryhmän johtaja
    johtajan ei pidä jäädä johtoon ilman ryhmän tukea

    vallan päätös siirtyy väliajoin ryhmästä yksilölle

    ryhmästä joskus tuntuu, että he eivät kannata vallitsevaa yksilö johtajaa
    mutta ryhmällä kestää ajan kunnes he tulevat saman mielisiksi asiasta
    ja kestää ajan kunnes yksilö vaihdetaan

    SIIS DEMOKRATIASSA ONGELMANA ON HITAUS

    demokratian voi parantaa teknologialla
    kun kyse kommunikaatiosta ryhmän sisällä
    silloin ryhmän yksilöillä pitäisi estoton kommunikaatio toistensa kesken
    jolloin tiedon kulku nopeutuu

    kun ryhmä saa yhtenäisen ....tässä kohdin sanotaan enemmistöisen....päätöksen
    silloin ryhmän valittu johtaja voi vaihtua uuteen tilanteeseen sopivaan

    hierarkian olemassaolon epäilyksemättömyys tarkoittaa että luontoon kuuluu ryhmän valittu johtaja
    se on rakenteellinen toimintamekanismi, eikä valinnan vapaus
    syytä tarkistaa yleisemmin luonnontieteellisesti

    siksi yksilöllistä johtajaa ei pidä ymmärtää kateellisesti, paremmuus kaltaisesti ja muuten perinteisessä negatiivisessä mielessä, mutta perus lakina
    voi pohtia lisää miten johtaja yksilöä voi ymmärtää terveemmin

    poliittisesti pitää helpottaa siis ryhmän johtajan vaihtoa nopeammin jos ryhmä tahtoo vaihtaa yksilön

    samassa ryhmän pitää ymmärtää miksi yksilöllinen ryhmä on valittu luonnossa
    mikä on oikea hyöty ryhmälle yksilöllisestä johtajasta

    itselleni on epäselvää miksi naiset kilpailevat johtajasta ja jopa omasta johtajuus paikastaan
    naisen kilpailu johtajuudesta voi vahingoittaa pahasti systeemiä

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    ryhmässä on erilaisia toimijoita ammattilaisia
    ja johtoon valitaan kussakin tilanteessa sellainen johtaja
    joka ratkaisee ryhmän ongelman

    siten johtoon voi valita muitakin ammattien edustajaa kuin esimerkiksi yhteiskuntatieteilijan jos tilanne vaatii

    toistaiseksi valitaan usein sotilaallisen koulutuksen saaneen
    mikä puhuu sen puolesta, että yhteiskunta elää taistelun vaihetta
    siis yhteiskunnassa ei olla ratkaistu väkivallan ongelmia

    Äänestä

Se ku sipä ä puolalainen täytyy laittaa vankilaan vähintään kymmeneksi vuodeksi varoittava esimerkki mitä seuraa jos hyökkää pääministerin tai valtionjohtajan kimppuun

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tanskan ja Euroopan Haagin haara tuomioistuimessa toteaa, että niin kuin tekijä, joka tönäisi ministeri Mette Fredriksenin, niin myös ministerin olisi saatava tönäistä tekijän samoin seurauksin.

- Se on vain tilanne kun ministeri julkisesti tönäisee tönijän vastavuoroisesti.

Ongelma silmästä silmään oikeudessa on imitoida aivan samanlainen tapahtuma, koska kuinka todellisuudessa voi verrata kahta erilaista tapahtumaa toisiinsa?

Ministeri on ison tason tekijä ja nainen.
Tönäisijä on tuntematon ja mies.
Silloin ministerin pitää töniä niin, että oletettu silmästä silmään toteutuu kun ratkotaan, että ketä tönäisy satutti enemmän.

Vastaväittäjät kertovat, että oikeus ei toteudu nykyään missään, koska tönäisijän tausta jää ottamatta huomioon, miksi tönäisijä teki tekonsa. Onko tönäisijä itse kärsinyt poliittisesta ohjelmasta Tanskassa niin paljon, että se oikeuttaa tönäisyn. Uutisointi on puutteellista ja tönijä jää tutkimatta. Voi viedä pitkään ajan kun ministeri saa tönäistä tönijän silmästä silmään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu