Perusmallia

14-vuotiasta Siljaa pahoinpideltiin ja nöyryytettiin kesäloman ensimmäisenä päivänä.

Ella Mustonen

12:09

KESÄLOMAN ensimmäisenä päivänä Silja lähti viettämään hyvän ystävänsä kanssa aikaa Turun lyseon koulun kentälle.

Sen päivän jälkeen hän ei ole enää uskaltanut lähteä ulos.

Kesäinen ilta koulun pihalla sai järkyttävän päätöksen, kun 14-vuotias Silja pahoinpideltiin ja nöyryytettiin jopa 20 nuoren edessä. Väkivaltaa seurasi vieressä toistakymmentä nuorta, jotka kannustivat, nauroivat ja kuvasivat tilannetta kännykkäkameroillaan.

Tulee yläasteella olot mieleen
0240
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

14-vuotiasta Siljaa pahoinpideltiin ja nöyryytettiin kesäloman ensimmäisenä päivänä.

Ella Mustonen

12:09

KESÄLOMAN ensimmäisenä päivänä Silja lähti viettämään hyvän ystävänsä kanssa aikaa Turun lyseon koulun kentälle.

Sen päivän jälkeen hän ei ole enää uskaltanut lähteä ulos.

Kesäinen ilta koulun pihalla sai järkyttävän päätöksen, kun 14-vuotias Silja pahoinpideltiin ja nöyryytettiin jopa 20 nuoren edessä. Väkivaltaa seurasi vieressä toistakymmentä nuorta, jotka kannustivat, nauroivat ja kuvasivat tilannetta kännykkäkameroillaan.

Tulee yläasteella olot mieleen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu