Pientä kummastelu

Mietiskelin tässä kun jotkut puhujat sanovat että veeällyys on jo täällä maan päällä melkoinen siunaus, koska elämä on parempaa jo täällä ajassa ja saa elää vapaasti ja rauhallisesti. Toiset puhujat taas sanovat että kurjista kurjimpiahan me olisimme jos vain ajallisen elämämme takia näin eläisimme, monesta hyvästä kieltäytyen. Kumpikos noista nyt on "virallinen kanta", kärsitäänkö täällä ajassa vai eletäänkö paremmin kuin muut? Ja hauska juttu että puhujatkin myöntävät meidän "kieltäytyvän" monista asioista, joita liha haluaisi tehdä ja sitten kuitenkin sanotaan että mitään kieltoja ei ole vaan emme halua tiettyjä asioita tehdä. Itse pyrin parhaani mukaan uskossa säilymään mutta kyllä ainakin minulta monia asioita kielletään. Aivan turha sanoa että "emme halua" tehdä niitä asioita, kyllä minä ainakin haluaisin esim seksiä kohtuullisen hyvännäköisenä sinkkuna harrastaa, ainut syy miksi pyrin olemaan sitä tekemättä on että se on "kielletty".
6732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

seksiä on hyvä vältää vaikka vl. ei olekaan, siis kaikkien uskovaisten, mutta eniten minua ihmetyttävät nuo muut, ei -Raamattuun perustuvat kieltonne, joita opetetaan lähes autuuden ehtoina.

Äänestä

Minulla on omakohtaista kokemusta vl:läisyydestä ja ei-vl:läisyydestä. Siihen nojaten vastaan, että jos teidän elämänne ei ole kurjaa, niin kyllä se rajoitettua on. Minulle oli siunaus ei-vl:läisyys.

Tuonpuoleisesta omakohtaiset kokemukset ovat vähäisempiä, mutta uskon vahvasti, ettei vl:läisyys ole ollenkaan taivaaseen pääsyn avain.

Äänestä

et sitten haluaisi seksiä harrastaa, jos olisit vain tavallisen näköinen sinkku?;) Oletko mies vain nainen?

Äänestä
  • Heh, haluaisin varmaan, näytin sitten miltä vain:) Ja mies olen. Mutta eipäs takerruta sivuseikkoihin=)

    Äänestä

Minusta molemmat sanonnat ovat täysin "virallisen kannan" mukaista, eikä mitenkään toisiaan poissulkevia... Ajallisen elämän siunaus nähdään Jumalan lahjana, mutta sydän ei saa kiintyä ajalliseen niin, että tätä maallista pidettäisiin taivaallista tärkeämpänä ja "uskottaisiin" vain ajallisen siunauksen vuoksi, eikä siksi, että kerran pääsisi taivaan kotiin.

Minusta "kieltäytyminen" tarkoittaa vähän eri asiaa kuin "kieltojen noudattaminen". Kieltäytyä voi kieltojen perusteella, mutta myös vapaasta tahdosta. Toki olet oikeassa, että lihan puolelta uskovaisellakin nousevat monet maailmalliset halut ja himot, sehän on ihan "inhimillistä", mutta uskon kautta niidenkin ylitse voi päästä. Ja evankeliumilla voi pestä omaatuntoa, jos lankeemuksia on tullut.

Äänestä
  • Siteeraan edellistä kirjoittajaa: "Toki olet oikeassa, että lihan puolelta uskovaisellakin nousevat monet maailmalliset halut ja himot, sehän on ihan "inhimillistä", mutta uskon kautta niidenkin ylitse voi päästä."

    Inhimillisiä toimintoja, kuten syöminen, juominen ja nukkuminen. Ihmiselle on luontainen tarve saada harrastaa seksiä, ja nuorilla ihmisillä tarve korostuu. Ei se tukehdu moralisoimalla tai pelottelulla tai lukemalla oikeaoppisia asioita, kuten ei janokaan. On jokaisen oma asia, harrastaako seksiä ja missä vaiheessa elämäänsä. Jokainen kokeilee rajojaan ja löytää ne aikanaan. Ei esiaviollinen seksi tee kenestäkään huonompaa ihmistä. Tärkeintä on muistaa suojata itsensä ja kumppaninsa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yks "meikäläinen"... kirjoitti:

Mietiskelin tässä kun jotkut puhujat sanovat että veeällyys on jo täällä maan päällä melkoinen siunaus, koska elämä on parempaa jo täällä ajassa ja saa elää vapaasti ja rauhallisesti. Toiset puhujat taas sanovat että kurjista kurjimpiahan me olisimme jos vain ajallisen elämämme takia näin eläisimme, monesta hyvästä kieltäytyen. Kumpikos noista nyt on "virallinen kanta", kärsitäänkö täällä ajassa vai eletäänkö paremmin kuin muut? Ja hauska juttu että puhujatkin myöntävät meidän "kieltäytyvän" monista asioista, joita liha haluaisi tehdä ja sitten kuitenkin sanotaan että mitään kieltoja ei ole vaan emme halua tiettyjä asioita tehdä. Itse pyrin parhaani mukaan uskossa säilymään mutta kyllä ainakin minulta monia asioita kielletään. Aivan turha sanoa että "emme halua" tehdä niitä asioita, kyllä minä ainakin haluaisin esim seksiä kohtuullisen hyvännäköisenä sinkkuna harrastaa, ainut syy miksi pyrin olemaan sitä tekemättä on että se on "kielletty".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu