ei ollut oikein aloittaa ns. auttamisprojektia. Sinulle lähes täysin tuntemattoman henkilön toistuva lähestyminen yllättäen on arveluttavaa. Et voi tietää mitkä hänen motiivinsa ovat ja silloin voi kokea lähestymiset jopa seksuaalisena häiriköintinä!
Moraalisesti
Anonyymi-ap
3293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se että se jatkui kauan aiheutti pysyvän ahdistuksen tunteen. Sen lisäksi muiden ns. osallistuminen vahvisti ahdistusta ja stressiä. Ei tuntunut olevan mitään paikkaa missä olisi saanut kulkea rauhassa.
Olen pahoillani jos olet hän. Tulet huomaamaan etten ole häiriöksi enää, et näe minua etkä kuule. Siksi minä palstalla puran asioita jotta pääsisin eroon näistä tunteista. Anteeksi.
Näen asian eri tavalla. Ongelmana ei ole lähestyminen, vaan epäsuora lähestyminen. Herättää kysymyksen miksi jos selvästi osoitat kiinnostusta, mutta samaan aikaan välttelet suoraa ja avointa kontaktia, ikään kuin olet varjona elämässäni etkä omana fyysisenä itsenäsi.