Ajaisitko Tojotalla joka päivä 650 km?

Se vastaisi keikkaa joka päivä Helsingistä Varkauteen ja takaisin, kuuden vuoden ajan joka päivä? Näin kirjoittaa Tekniikan Maailma, että suuressa Ameriikassa Toyota Tundralla on ajettu kaikkiaan 1,4 miljoonaa kilometriä. Bensaa on siinä palanut 188 tuhatta litraa, arvioiden, että V8-kone kuluttaa yli 13 litraa satasella.
18290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

En ajaisi millään autolla tuota matkaa. Merkillä ei väliä!

Äänestä

Suomen kalleimmat autot ovat Uudellamaalla. Myös eniten nelivetoisia autoja. Siellä nämä ajavat 80km/h kehiä ympäri joka päivä.

Voiko tylsempää hommaa olla?

1960 luvulla johtajat ajoivat autoa itse. Sitten 1970 luvulla siirtyivät takapenkille. Nykyisin autoilu on hukkaan heitettyä aikaa ja hermoja kiristävää touhua. Kuka jaksaa katsoa ikkunaruutua tuntikausia?

Ihmiset muuttavat kaupunkeihin asumaan. Samalla suomalaiset valuvat kohti Uuttamaata. Jo nyt ihmisten painolla mitattu keskipiste on Hämeenlinnan alapuolella.

Jonot tiellä ja nopeusrajoitukset voi voi. Pikkuisinkin auto kulkee jo 180km/h.

Taitaa mennä polkupyöräilyksi?

Jos autoilusta haluaa vielä nauttia, pitää ostaa klassikkoauto ja ajaa sunnuntaiiltana jossakin.

Äänestä

No en missään nimessä.

Äänestä

Vienyt taatusti vain kilon painoisen paketin joka päivä. Ei siinä mitään muuta työtä ehdi tehdä.

Äänestä

Taitaa olla Toyotan mainosauto jonka kilometrit on väärennetty ylöspäin. Eihän tuo määrä voi olla oikeasti totta kun ottaa huomioon huoltoihin kuluvan ajan ja Toyotalla niitä huoltoja riittää. Toyotalla menee lehdistössä sen verran huonosti, että pitää lähteä valehtelemaan tuollaisestakin asiasta saadakseen siirrettyä huomion huijauksista ja ongelmista.

Äänestä

Toyotalla tuohon kilometrimäärään kuuluu 100 huoltoa, eli aika paljon lisää päivää kohden lisää kilsoja.

Äänestä
  • Väitätkö, ettei huoltopäivänä voi ajella?

    Äänestä

Tuo on Texasissa kuriirifirman käytössä ollut tojo kuski vaihtuu ja paketteja kuljetetaan isossa osavaltiossa pitkiä matkoja 24/7.

Äänestä
  • Kuinka se Toyota on siihenkin valikoitunut? Miksei VW?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kuinka se Toyota on siihenkin valikoitunut? Miksei VW?

    Koska pickupit on punaniskojen auto, eikä VW:llä ole siellä päin sellaista valikoimassa.
    Oli muuten surkea provo omapoika.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Koska pickupit on punaniskojen auto, eikä VW:llä ole siellä päin sellaista valikoimassa.
    Oli muuten surkea provo omapoika.

    Aika rasistisen kommentit heitit kun harmittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Koska pickupit on punaniskojen auto, eikä VW:llä ole siellä päin sellaista valikoimassa.
    Oli muuten surkea provo omapoika.

    VW ei ole kaikkein luotettavimman maineessa jenkeissä, eikä varsinkaan Texasissa.
    Toyota taas on legendaarinen luotettavuudeltaan joten siksi sellainen on hyvä valinta tuollaiseen 24/7 kuriiriajoon.

    Äänestä

  • Taksikäytössä ollut. 3 vuotta vahoissa autoissa VW, Skoda ja Mersu eniten ajettu.

    Äänestä

Usassa on jotkut mexikaanit laitettu rullamaan Toyotalla tavaraa ympäriinsä ja ympäri vuorokaudet, ei kateeksi käy.

Äänestä
  • Ihan itsekö omassa pienessä mielessä näin päättelit vai äänetkö päässäsi kertoivat?

    Äänestä

Ihan eri auto kuin nämä Eurooppaan tuotavat vinkukinnerit. Tuolla nyt voisikin ajaa pitkää siivua jos firma maksaa bensat. Jenkki-Tojoissa Corollaa lukuunottamatta mukavuus kunnossa koska maailman mukavuudenhaluisin kansa. Kärsimykseen tottuneelle Suomi-pojalle riittää rämisevä ja huojuva itukinneri. Helppo säästää äänieristysmateriaaleissa ja lyödä iso hintalappu päälle koska niinhän se isoisäkin sano notta Toiijjota kestää!

Äänestä

Pitkää suoraa maantietä hinkatessa ei auto rasitu, mutta kuski sitäkin enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se vastaisi keikkaa joka päivä Helsingistä Varkauteen ja takaisin, kuuden vuoden ajan joka päivä? Näin kirjoittaa Tekniikan Maailma, että suuressa Ameriikassa Toyota Tundralla on ajettu kaikkiaan 1,4 miljoonaa kilometriä. Bensaa on siinä palanut 188 tuhatta litraa, arvioiden, että V8-kone kuluttaa yli 13 litraa satasella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu