oletko täällä? tahdoin vain pyytää anteeksi, että en kai se minä ollut jonka takia lähdit "sieltä parantumis myönteisestä palstalta"? en tiedä luitko päivistäni siellä, mutta siihen aikaan (ja edelleen) mulla oli tosi vaikeaa mutta en olisi tahtonut purkaa sitä sinuun. anteeksi. nyt olen itsekin lopettanut siellä käymisen...
haluaisitko auttaa minua? haluan parantua tästä paskasta mutta en tiedä miten... vakavan anoreksian kautta johonkin epämääräiseen, ahmimista, oksentamista ja paastoamista. haluaisin oppia syömään normaalisti ja hyväksymään itseni, ja niin teenkin aina välillä tässä painossani (154/44 suurinpirtein) mutta...
joka tapauksessa, anteeksi. haluaisin mailailla kanssasi, mutta jos et halua tai jos ajattelet niin että mä ajan sua syömishäiriöön (sillä sitä en todellakaan yritä enkä HALUA sulle enää käyvän) niin ei sitten. mutta tiedät mailiosoitteeni jos haluat.
anteeksi. *halaus* olet tämän ja muidenkin palstojen henki ja tuki. toosi tärkeä.
S toisella palstalla ja toisella E (en halua mainita nimeäni täällä ;))
haluaisitko auttaa minua? haluan parantua tästä paskasta mutta en tiedä miten... vakavan anoreksian kautta johonkin epämääräiseen, ahmimista, oksentamista ja paastoamista. haluaisin oppia syömään normaalisti ja hyväksymään itseni, ja niin teenkin aina välillä tässä painossani (154/44 suurinpirtein) mutta...
joka tapauksessa, anteeksi. haluaisin mailailla kanssasi, mutta jos et halua tai jos ajattelet niin että mä ajan sua syömishäiriöön (sillä sitä en todellakaan yritä enkä HALUA sulle enää käyvän) niin ei sitten. mutta tiedät mailiosoitteeni jos haluat.
anteeksi. *halaus* olet tämän ja muidenkin palstojen henki ja tuki. toosi tärkeä.
S toisella palstalla ja toisella E (en halua mainita nimeäni täällä ;))
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tunnistin sinut kyllä. Kulta-pieni, et sinä minua mihinkään ajanut. Kilahdin asiattomasti viattomasta heitostasi, mutta OMA reaktioni sai minut huomaamaan, että on parempi lähteä ennen kuin ketään sattuu oikeasti. Koen, etten itse saa tuolta palstalta mitään, ja etten nettipalstoilla enää jaksa auttaa ja tukea ja kannustaa. Sähköpostit ovat eri juttu. Niinpä koen, että minun on parempi pysytellä muualla ja keskittyä muihin juttuihin.
Mielelläni autan ja tuen sinua, sillä tavalla kuin osaan ja pystyn. Kirjoittelen kanssasi enemmän kuin mieluusti. Et aja minua syömishäiriöön tai mihinkään - syömishäiriöstä olen kauempana kuin maa kuusta, eikä ainakaan kukaan voi kirjoittamalla sinne syöstä takaisin, ja muistakin vaikeuksistani (ADD:ta lukuunottamatta tietenkin) ihan täysin voiton puolella.
Jos muistat osoitteeni, kirjoittele ihmeessä :). Tai sieltä profiilistahan sen kai vielä näkee...en poistattanut tunnuksiani, bannasin vain sivut itseltäni kun tuntui tosiaan, että voin olla kaikille osapuolille iloksi ja hyödyksi enemmän muilla tavoilla.
Tsemppiä! Kirjoittelemisiin! :)
Siis uskollisena itselleni luin taas huolimattomasti - sinähän pyysit minua kirjoittamaan. Huomasin kuitenkin, että olen hukannut osoitteesi :( joten jos haluat kirjoittaa, osoite on haamudive "at" hotmail piste com (kirjoitin hassusti ettei tulisi automaattispammia). Muutkin saavat kirjoitella, olen vähän hidas ja huono vastailemaan mutta yritän :).
Vasta tänään huomasin toiselta foorumilta vastauksesi päiväkirjaani. Olit ilmeisesti loukkaantunut minun kyvyttömyydestäni nähdä omaa tilaani. En kuitenkaan tarkoittanut loukata. Anteeksi.
T. Tiger Lily alias helkax
En loukkaantunut siitä vaan turhauduin. Se taas on minun pääni sisäinen tunne.
Syömishäiriöaikanani olin se, joka yritti tukea ja auttaa muita ja piti foorumeilla turpansa kiinni omista huolistaan - eiväthän minun ongelmani olleet yhtä vaikeita kuin muiden, en koskaan paastonnut kokonaan enkä ollut karmivan laiha vaikka alipainoinen olinkin. Parannuttuani taas olen yrittänyt saada muutkin uskomaan tähän ilosanomaan.
Tein yhden testin - auttamisen ja tukemisen tarve oli korkeimman 5% joukossa ja muihin tukeutumisen tarve alimman 5% joukossa.
Uhrautuvaisuutta ja hyvyyttä?
Ei, ei ja ei. Jonkinlainen kieroutunut selviytymiskeino, kummallinen tapa yrittää riittää itselleen.
auttamiseni NETISSÄ ei enää vähään aikaan ole ollut pyyteetöntä. Olen kaivannut vastineeksi tunnetta, että vaikutan ihmisiin myönteisesti, että olemassaolostani on hyötyä. Haluan ihmisten pysähtyvän ajattelemaan kärkevien/lennokkaiden/kannustavien/empaattisten kommenttieni ansiosta ja tahdon nähdä heidän vointinsa paranevan.
Ja sitten kun sanani valuvat hiekkaan ja sekoittuvat sinne, turhaudun ja ärhentelen. Tosi kaunista ja pyyteetöntä. Tuokaa mulle sädekehä joka kiiltää tarpeeksi kirkkaasti mun arvolleni *purevaa itseironiaa*.
Niinpä poistun näiltä foorumeilta, joilla otan itse itselleni vähintäänkin kummallisen roolin. En auta sillä itseäni (koska en saa siitä kaipaamaani palkintoa TIETENKÄÄN, sillä ihmisen on haluttava muutosta itse ja oltava siihen valmis, minä varsinkaan en voi sitä muiden puolessta tehdä) enkä muita (koska en osaa pitää turhautumistani ja ärhäkkyyttäni enää omana tietonani).
Joten. En ole enää foorumeilla, mutta olen täällä. Ja sähköposteilla saa - kahden ihmisen kohtaaminen on yleensä paljon tasa-arvoisempi kuin nettifoorumeilla pullistelu.
Hyvää jatkoa ja tsemppiä sinullekin!
..sitä vain, että sä olet ollut huonossa kunnossa, painonkin kannalta. siitäkin muuten jotenkin "suutuin" hetkeksi kun sanoit aina että bmi:si on ollut alimmillaan xx (en mainitse koska en tiedä haluatko sitä vai et) mutta sitten kirjoitit mittasi sinne ja se olikin ollut kaksi astetta alempi. okei, ei ehkä mitään merkitystä mutta kyllä säkin olet ollut ihan OIKEA anorektikko. älä vähättele itseäs, vaikka ei siinä tietenkään mitään kehumista ole. toivottavasti saat mun pointin. ;)
niin ja kiitos vielä kaikesta.
Painoni kävi alimmillaan (no, täällä on villi meno muutenkin joten voin sen kai sanoakin) 44 kilossa, mutta pysytteli pidempään 48-49 kilon tuntumassa, ehkä siksi olen sekoillut noissa indekseissä ym.
En tosiaan olisi saavuttanut mitään parempaa, vaikka olisin ollut laihempikin ;). Ja fyysiset seuraukset olivat ikäviä jo tuollakin tasolla, vaikken koskaan paastonnut tms.
Sain pointtisi, kiitos :). Siksipä kai se F50.0 tuntuu niin hassulta siellä yhdessä paperissa, kun en ole mielenlaadultani mikään "anorektikko" enkä olisi koskaan uskonut siihen sairastuvani. Nyt oikeastaan tiedän, etten enää sairastu - ei ollut mun selviytymiskeinoni se :).
Voimia sinulle, ja tosiaan, voin vakuuttaa että näiden 63 kilon kanssa menee paljon paremmin ;).