Röngenin tuhoajat

Anonyymi-ap

Muissa pitäjissä palkataan Lääkäreitä pidetään vuodeosastot . Valta on makeaa

16

706

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskusta kusi taas kaikkien kintuille hyvinvointialueineen.

      • Anonyymi

        Kaiken pahan alku ja juuri
        on Keskustan haave nimeltä maakuntahallinto.
        Se piti saada, ja sen vuoksi piti jopa mennä
        edelliseen hallitukseen, vaikka luontevin paikka
        olisi ollut oppositio.
        Maakuntahallintoa jalostettiin
        nykyisiksi hyvinvointialueiksi,
        joista on tulossa pahoinvointialueita,
        koska valtionkaan rahat eivät systeemin
        ylläpitoon riitä.
        Vaihtoehtoja olisi ollut, mutta
        niistä ei sopua syntynyt aatteellisista syistä.
        Niin että tässä sitä nyt ollaan ja kärsitään.

    • Anonyymi

      Jos käyttäjiä on 2/ viikko, kannattaako?

      • Anonyymi

        Näin. Ajatelkaas vähän pitemmälle. Iisalmessa voi hoitaa kaikki lupa-asiat, kauppa-asiat, lekurit sun muut kerta heitolla. Sieltä ostetaan autot sekä huonekalut, katsotaan elokuvat, käydään halpahallissa, motonetissä ja muissa liikkeissä joita meiltä ei löydy. Maailma on muuttunut. Kela, Te-toimisto ja muut siirtyvät pikkuhiljaa etiäpäin kun tämä meidän käpykylä on kuihtuva pikkupitäjä ja ei vain kannata pitää palveluja jos käyttäjiä vain muutama.
        Enkä tiedä kuka tykkäsi silloinkaan istua päivystykseesä kuusi tuntia odottamassa vuoroa. Aika kultaa muistot.
        Turha vetää tähän entisaikoja jolloin pitäjässä oli 16,000 asukasta. Asukkaita nyt n. 7 tuhatta ja moniko on veronmaksaja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veroja maksetaan myös eläkkeistä ja jokainen kantaa ruokaa kaupasta eli tuo sen sinun työpaikkas siinä kaupankassalla.
        Moni paikallinen firma on vain kaatunut kuppikuntaisuuteen, vain kavereita palvellaan ja vähän vieraampia mennään piiloon tiskin alle.
        Kivijalkakaupat on mennyttä aikaa ompa ne Helsingissä tai Utsjoella. Haluan rauhassa vertailla hintoja netissä ja saada tavarat kotiin asti. Elokuvissa ei käy missään kukaan, suoratoistopalvelu maksaa kuukaudeksi yhden lipun hinnan.
        Kyse ei ole mistään pienistä tai isoista paikkakunnista vain koko yhteiskunnan rakennemuutoksesta jonka mahd. kehittyvä teknologia. Ylipäätään ihmiset Suomessa eivät enää arvosta juuriaan, kotiseutuaan ja synnyinmaataan. Monissa maissa ollaan ylpeitä kotiseudusta ompa se missä tahansa.

        Samaa mieltä tuosta kuppikuntaisuudesta, vain tuttuja palvellaan, hiljainen asiakas saa mennä muualle asioimaan.

    • Anonyymi

      Kivijalkakaupassa on hyvä tutkia ja tsekata käypä tuote, sitten kotiin ja tilaus verkkokaupasta(halvimmasta). Livenä näkee parhaiten. On sitten passeli eikä tarvitse vaihtaa. Elokuvat ovat parhaimmillaan teatterissa, isolta kankaalta ja hyvillä äänentoistolaitteilla.

      • Anonyymi

        Kivijalkaliikkeet sovituskoppeja, oppiipahan ahneet kauppiaat paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kivijalkaliikkeet sovituskoppeja, oppiipahan ahneet kauppiaat paikkansa.

        Kauppiaita ne on nettikauppiaatkin. Paitsi nämä Kiinan ihmeet, ne on laillistettuja tai jopa laittomia ryöstöfirmoja.

    • Anonyymi

      Kiuruvedellä ei ole "röngeniä" ollutkaan.

    • Anonyymi

      Keskitalon röngen oli

      • Anonyymi

        Röntgeniksi sitä meillä päin sanotaan.

    • Anonyymi

      Röngen 🤣

      • Anonyymi

        Se on vissiin tuo röngen kaupunnissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on vissiin tuo röngen kaupunnissa.

        Pitävätkö auringonvalolta verhontakana pilossa ja syöttävätkö paljon samanaikaisesti sontaa että sienet nopeammin herkullisemmiksi kasvaisi. Älä mene lankaan viisasnainen ja mies.

    • Anonyymi

      On siinä oikea kaupunki tosiaan liitos muualle vaan mutta ei taida kiuruvesi kelvata mihinkään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      364
      8203
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      159
      2542
    3. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      71
      876
    4. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      853
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      816
    6. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      813
    7. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      802
    8. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      12
      780
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      776
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      68
      703
    Aihe