Kannabis

Olen tähän asti luullut että kannabis olisi Suomessa kiellettyä, kunnes löysin tämän sivun:
VKS:2002:3 Seuraamuksen määrääminen huumausaineen käyttörikoksesta (kumoaa ohjeen VKS:2000:5)
http://www.oikeus.fi/vksv/15368.htm
Eli kaikessa hiljaisuudessa ohjeistusta on vuonna 2002 muutettu siten että kannabis onkin Suomessa laillista tietyin ehdoin.

Laillisen kannabiksen käytön edellytykset (luvusta 4, toimenpiteistä luopumissäännökset):
-huumausainetta on vähäinen määrä
-"Laadun osalta otetaan huomioon huumausaineen vaarallisuus. Mitä vaarallisemmasta huumausaineesta on kysymys, sitä vahvempia muita perusteita tarvitaan toimenpiteistä luopumisen tueksi."
Eli koska hasis ja marijuana eivät ole kovinkaan vaarallisia huumausaineita, niitä voi pitää hallussaan suurempiakin määriä verrattuna varsinaisiin vaarallisiin huumausaineisiin, ehkä joitakin kymmeniä grammoja kuulostaisi kohtuulliselta.
-käyttötilanne: yksityistiloissa
-"muut olosuhteet" vaikuttavat myös jonkin verran, itse katsoisin muihin olosuhteisiin sen että kasvattaa yrttinsä itse eikä tue rikollisia
1321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun virkavalta huomasi, että kannabista polttelee yks jos toinenkin, ne tajus ettei resurssit riitä roudata niitä putkaan ja oikeuteen. Poliisithan kärräs "huumerikollisten" kämpistä kukka-amppelitkin laitokselle tutkittavaks. Nykyisin tietotaito heilläkin kasvanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laillistettu? kirjoitti:

Olen tähän asti luullut että kannabis olisi Suomessa kiellettyä, kunnes löysin tämän sivun:
VKS:2002:3 Seuraamuksen määrääminen huumausaineen käyttörikoksesta (kumoaa ohjeen VKS:2000:5)
http://www.oikeus.fi/vksv/15368.htm
Eli kaikessa hiljaisuudessa ohjeistusta on vuonna 2002 muutettu siten että kannabis onkin Suomessa laillista tietyin ehdoin.

Laillisen kannabiksen käytön edellytykset (luvusta 4, toimenpiteistä luopumissäännökset):
-huumausainetta on vähäinen määrä
-"Laadun osalta otetaan huomioon huumausaineen vaarallisuus. Mitä vaarallisemmasta huumausaineesta on kysymys, sitä vahvempia muita perusteita tarvitaan toimenpiteistä luopumisen tueksi."
Eli koska hasis ja marijuana eivät ole kovinkaan vaarallisia huumausaineita, niitä voi pitää hallussaan suurempiakin määriä verrattuna varsinaisiin vaarallisiin huumausaineisiin, ehkä joitakin kymmeniä grammoja kuulostaisi kohtuulliselta.
-käyttötilanne: yksityistiloissa
-"muut olosuhteet" vaikuttavat myös jonkin verran, itse katsoisin muihin olosuhteisiin sen että kasvattaa yrttinsä itse eikä tue rikollisia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu