Orpo puhuu asiat halki oulustakin

6253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mahtaa vihervassareilla vituttaa lukea?

Äänestä
  • Vituttaahan se, kun äärioikeistolainen natsi kohdistaa vihansa nuoreen lapseen.

    Äänestä

Tottakai epärehellisyys vituttaa kunnon ihmisiä.Orpo on yhtä kiero ja selkärangaton kuin persut.

Äänestä

Syytä kannattaa etsiä ennemminkin päihteistä kuin mistään muusta, Oulussa on erittäin vakava päihdeongelma ja muutamat suurehkot toimijat saavat jatkaa toimintaansa vaikka ainakin kadulla ovat tunnettuja tekijöitä tai yhteenliittymiä. Kyseessä täytyy olla viranomaisten pitkäkestoinen operaatio tai sitten kyseessä on aarniomainen " lupa". Nimittäin nämä jakelijat ovat monelle oululaisille tuttuja liike-elämän eri aloilta. Kyseessä on siis yrittäjiä, Kalevan artikkeleissakin mainittuja henkilöitä. Ei nämä katunistit tuota huumekauppa pyöritä vaikka saavat karmeita aikaan, asialla on ainakin päällisin puolin kokoomuslaista porukkaa, on käynyt niinkin että nykyistä kansanedustajaa on luottamuksellisesti lähestynyt eräs lastensuojelun työntekijä niin tämän edustajan kautta ovatkin nämä luottamukselliset asiat levinneet juurikin huumeita levittäviin piireihin, siis tämä kokoomuslainen on kaikessa naiviudessaan ja huomionhakuisuudessaan levittänyt kuulleitaan luottamuksellisia asioita. Tässä kuviossa on mukana yrittäjiä ja yrittäjien lapsia, sieltä ne suuremmat määrät huumeita leviää eikä apteekkimurroista. Suurin osa yrittäjistä on tietysti yhteiskunnan kantavia voimia, mutta Oulun huumekaupassa on usea yrittäjä tai yrittäjän lapsi mukana, luulen että tietyt suhteet vaikuttavat siihen että huumeiden tuoma kurjuus ei lopu tuosta kaupungista.

Äänestä
  • Piripäissäänkö ne ulkomaalaiset kantasuomalaisia tappavat?! Sekin vielä.

    Äänestä

Orpo on ylimamuttaja. Itse 90 luvun alussa olin tyytyväinen pieneen maahanmuuttoon, mutta tämä on mennyt ihan överiksi. Orpo tekee ja kommentoi niinkuin eu "käskee".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3eb52e3d-6ba7-40dc-a768-cc5695a88d46

siinä se on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu