Onhan se hienoa, että liitto laittaa joskus someen jotain jostain tapahtumasta, mutta jonkinlaista tasapuolisuutta voisi toivoa. Tiksi järjestää katahippailun niin johan on mainosta somessa. Muilta peritään lähinnä kalenterimaksut.
Liitto mainostaa
Anonyymi-ap
241315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Hinnaston mukaan se on nykyään Kalenteri- ja somemaksu. Kalenterimaksulla saa myös Liiton somemainontaa, jos osaa pyytää.
eipä paljoa näy seurojen tapahtumia liiton somessa?
Eivät osaa pyytää niitä sinne. Tai eivät näe tarpeellisena.
Miksi sitä pitäisi osata erikseen pyytää, jos siitä on jo kerran maksanut? Esimerkiksi kesän leirieistä ainakin Heinävedeltä ja SJR:stä on useampiakin julkaisuja, mutta edes jakamaan ei olla vaivauduttu.
Tämä tietysti siksi, että liiton somen taso lähentelee vitsiä. Ei ihan yllä sille tasolle, mutta melkein kuitenkin. Tuokin Tiksin ilmoitus on jakeluun saatu todennäköisesti sen takia, että jollain järjestäjällä joko on tunnukset liiton someen tai jollan kaverilla on. Vähän samaan tapaan kuin Suuri budoleiri. Noita edelliset tapahtumamainokset taitaa olla SM-kisoista.
Seuroille kyllä järjestetään sponsorikoulutusta ja annetaan ohjeita somesta, mutta omat hommat on ihan rempallaan.
Eikö liitto siis näe seurojen tapahtumia tärkeänä?
juuri näin. Nämä pitäisi olla järjestöpäällikön hommia, mutta kyllä kotona on kivempaa!
Tässä meillä on ihminen joka aidosti kuvittelee että työntekijästä tulee tuottava vain silloin kun hän ajaa työpaikan konttorille. Vanha tai tyhmä. Todennäköisesti molempia.
niinpä, kotona on kivempaa.. voi tehdä mitä haluaa ja koska haluaa, eikä välttämättä tarvitse tehdä mitään.. pitkät viikonloput :)
Sama kai se on näissä some jne. hommissa, vaikka tekisi Utsjoelta, kunhan tekee.
Kannattaa varmasti kysyä ovatko seurat lähettäneet matskut liittoon. Et kai sinä kuvittele että siellä on joku sillä töin että päivät pitkät skannaa er seurojen some tai sivuja josko olis mainoksia tai tapahtumia?
Joku tolkku tuossa teidänkin öyhöttämisessä.
eiköhän seurat ole tägänneet liiton julkaisuihin. Ei ole vaikeaa poimia niitä sieltä vs. liitettä lähetettyjä materiaaleja someen.
Pitää olla todellinen liitto-orava, että kehtaa liiton some-toimintaa puolustaa. Olematonta, osallistumatonta ja mielikuvituksetonta.
Ei varmaan ole edes tarkoitus, että liitto mainostaa jotain tapahtumaa vaan se, että liitto osallistuu aktiivisesti seuran markkinointiin somessa.
Juuri näin. Eiköhän jokainen kata, shiai, veteraani kilpailija voi tykätä tai laittaa linkkiä eteenpäin. Harmi jos ei ole saanut tarvittavaa näkyvyyttä tai arvostusta
Ei liitossa oikeasti tehdä töitä ne on vaan tekevinään, jos olisi yritys olisi tuloksena konkurssi .
Onneksi meillä on sun kaltainen yrittäjä jolla on kokemusta ja näkemystä. Voitko tulla johtamaan meitä? Kun oot kova tekijä.
Niemi hoitaa tämänkin yhdistyksen menestykseen kuten aikaisemminkin
Kyllä siellä osataan mainostaa. Onhan siellä ne Niemen hankkimat edulliset sponssitkin hyvin ollut jo 4 vuotta näkyvillä.
Mitä tarkoittaa ”edulliset sponssit”? Meinaatko, että on maksettu yrityksille, että saadaan laittaa logot näkyviin? 😄
Mitä tuo liiton some-maksu sisältää?
Hieno on nimi palvelulle, jota ei ole. Ainakaan minä en ole kuullut, mitä liitolta voi odottaa tuota maksua vastaan. Tai tietysti totutusti se on liiton vero tapahtumista, mutta kun tuo some siihen on lisätty niin jotain varmaan saadaankin.
Onko liiton pöytäkirjat mennyt taas salaisiksi kun viime kokouksen pöytäkirjaa ei julkaista. Ainakin aikataulun mukaan sellainen oli pari viikkoa sitten?
Laitttakaa otolle kaikki valituskirjelmäät, kiitos.
Kiitos
Kata on totta!
Hyvin saa hallitusjäsenten seurat mainosaikaa liiton somessa 😂