että vieläkin olen sinuun ihan hulluna, niin että tunnen olevani jatkuvasti sekaisin. On hajamielisyyttä, unohtelua ja sotken asioita yhtenään. Ei ole mitään mahdollisuutta, että meistä tulisi jotain, mutta silti jääräpäisesti uskon ja toivon tai ainakin unelmoin tavoittamatonta. Olen lähes varma, että kauhistuisit, jos saisit tietää, kuinka syvällä olen kiintymyksessä sinuun, ja kuinka liekki sisälläni loimottaa rakkauden kiihkeää hehkua.
Minun kai pitää piilottaa tämä ja varsinkin kohdatessamme hillitä itseni. Kovasti saa laittaa jäitä hattuun, jottet saa käsitystä minusta järkensä menettäneenä miehenä, jonka käsitys todellisuudesta on hukassa. Pahoittelen jo etukäteen.
Minun kai pitää piilottaa tämä ja varsinkin kohdatessamme hillitä itseni. Kovasti saa laittaa jäitä hattuun, jottet saa käsitystä minusta järkensä menettäneenä miehenä, jonka käsitys todellisuudesta on hukassa. Pahoittelen jo etukäteen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Ai niinkö?
Hmm.. pitäisin siitä jos siis olisit hän ja vähän sekaisin
Oma kotihöperö hakusessa itsellesi vastaileva jäbä
Mut toisaalta jos vaa iha vähä🤔
No enpä usko. Onhan tähän ikään jo kaikenlaista nähty ja joutunut kokemaan, halusi tai ei.
Tuskin järkyttyisin tuostakaan 😉
Ei hätää. Olen itsekin pienesti menettänyt järkeni tämän kaiken keskellä.
Veikkaan että yhdessä tiimissä oltaisiin oikeita järjettömyyksiä. Lol.
Mukava, että sentään saat nähdä kaivattuasi. Kaikki meistä eivät saa...
Voihan olla samanlaiset tunteet hänellä sinuun. Oletko koittanut kepillä jäätä
Jos vaikka relaisit vähän... kaikki saattaisi olla sinulle kovin paljon helpompaa tai sitten ei.
Sen peittelyn kyllä tarkalla silmällä pystyy huomaamaan vaikka kova on yritys, se on vaan niin suloista.
Tiedän että heittäytyminen on vaikeaa ja pitää kun olla siellä oman roolin takana hamaan loppuun saakka.
Itse en osaa peitellä tunteitani, vaikka se on varmaan hänen mielestä helppo havaita ja keksin kaikkea höpsöä.
Olen siis tällainen ikuinen romantikko ja...
Jotekin mystistä... jäi loppu arvoitukseksi.
Sano edes ikäsi.
Olen jo elämää nähnyt riittävästi
60 - 70 v ?
Hyvä selitys sille että et uskalla
Etukäteen???
Miksi sie ajattelet, ettei meillä kahdella ole mitään mahdollisuutta?
Miksi ei ole mahdollisuutta?
Sinä ja sinun ajatukset tekee asiasta mahdottoman, ei mikään muu.
Sama täällä. Ei tule mistään mitään, kun olen niin ihastunut sinuun mies! Mutta en uskalla sitä kertoa.
No. Aika sööttia toi
Minusta kuulostaa hieman hälyttävältä
Uhka vai mahdollisuus? Mitä nainen siinä näkee?
Rakkauden hehkuvat kekäleet vai hiillokset hihi
Olemmeko olleet yhdessä ?
Älä pahoittele suotta mitään varmaan se nainen odottaa että kerrot suoraan jos haluaa siitä itsekin puhua ja on yhtä hullu? Mitäs sitten jos onkin niin?
Et edes juurikaan tunne minua. Olet luonut pakkomielteen mielikuvasta, joka on vain omassa päässäsi. Todellisuus eli todellinen minä on ihan toisenlainen ja todennäköisesti pettymys, jos pääsisit tutustumaan lähemmin. Ja tämä palsta ruokkii sitä pakkomiellettä. Voisit paljon paremmin, jos lopettaisit palstailun ja keskittyisit tosielämään ja antaisit mahdollisuuden jollekin sopivammalle henkilölle.
Sitä ei voi tietää. On toki mahdollista, että osoittautuisit toisenlaiseksi ja olisit pettymys, mutta siinä tapauksessa meidännpitäisi tutustua ja antaa aikaa toisillemme.
Tiedätkö, yksi syy miksi himmailen enkä tee mitään (aiemmin kertomieni lisäksi) on se, että en tiedä, miten selvittää tämä tilanne ilman, että aiheuttaisin kenellekään pettymystä. (Tai sitten olen vain täynnä itseäni kuvittemalla, että voisin aiheuttaa joillekin pettymyksiä valinnoillani. Mutta siltä minusta silti tällä hetkellä tuntuu.) Mieti vaikka, miltä se tuntuisi, jos kiinnostuksen kohde alkaisi kuhertelemaan jonkun toisen kanssa aivan siinä nenän edessä. Aika peeltä eikö vaan?
No itse asiassa, en järkyttyisi, oikeastaan arvaankin että asia on näin, ja itse asiassa sinäkin olet minun mielessä päivittäin.. Mutta kuten sanoit, ei ole nyt mitään mahdollisuutta kuitenkaan että meistä tulisi jotain, tässä on niin monta estettä ja olen kuitenkin "omassa elämässänikin" ihan onnellinen nyt :) Yritä sinäkin löytää onni uudestaan "nykyisestä elämästäsi".. Ehkä meidän aika on sitten seuraavassa elämässä <3
Seuraavassa elämässä? Onko typerämpää kuultu.. 🙄
on kuultu paljonkin typerämpää!
Sinulla kiirettä pitää valkkailla mitä miehen kommenttia itselleen arvostelet täällä ku olet niin omanarvontunnoton ja pipi
Luulen jos oisit ihan hulluna näkyy se kilometrin päähän sinusta.
Selvänäkijä näkee kaiken.
En ole kännikuulija.
Muuten en olisi jaksanut
Kun puhetta ei ole
Juu. En jaksa kännikuulijoita kyllä yhtään. Pitkin peltoja huutavat koko kesäyön. Mutta kyllä ne talven tullessa muuttaa taas Etelään.
Kohtaammeko me irl?
Voisin sanasta sanaan kirjoittaa vastaavan tekstin miehelle. Aika ei hävitä ikävää. Tosin hyvin hyvin harvoin kohtaamme nykyisin, mutta jännite väreilee ilmassa heti.
Trolli
Lopeta nämä kirjoittelut palstalle tuosta, että olet hulluna naiseen.
Pakkomielteesi on kestänyt niin kauan ja se on vastapuolelle varmasti hyvin rasittavaa.
Mutta koska olet vähän pölvästi, niin tuskin ymmärrät jättää rauhaan ihmistä.
Naista sinä juuri sinä et kiinnosta, tämä on fakta.
Sinä nostat mut tästä alhosta
Olisi reilua antaa itsestäsi tunniste jos kerran haluat lytätä toisen ihmisen. Sivusta ilkeälle noita akalle. Toivottavasti et ole "hän".
Kyllä hän. A.k.d.r.
Tosi ilkeästi kirjoitettu. Miksi muuten kirjoitat naisen puolesta, hän luultavasti osaa itsekin kirjoittaa.
Älä suotta hillitse itseäsi, vaan seotaan yhdessä kun seuraavan kerran kohdataan.
Olisi ihanaa seota yhdessä rakkaansa kanssa.
Kirjoitat mies miehen puolesta ja esiinnyt naisena! Tosi asiassa olisit pettymys miehelle!
Alkava muistisairaus!