ALLA 18 VUOTIAS NULIKKA

Anonyymi-ap

IS:
"OULULAISESSA kauppakeskus Valkeassa tapahtui tiistaina 18. kesäkuuta hieman ennen puoli kymmentä illalla väkivallanteko, jossa mies löi toista miestä teräaseella."
"– Teosta epäilty on alle 18-vuotias, mutta kuitenkin 15 vuotta täyttänyt, eli ikänsä puolesta hän on rikosoikeudellisesti vastuussa teostaan. Poliisi on ottanut hänet kiinni ja selvittää asiaa yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa."
Kommentti:
Mikä "mies"?
Alle 18-vuotias nulikka!

21

274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      15 vuotta täyttäneitä voisi aivan hyvin tuomita ehdottomaan vankeuteen.
      Kyllä sen ikäinen tietää, mitä tekee.
      Se on huomattu myös maailmalla, jossa lapsia ja nuoria koulutetaan lapsisotilaiksi.
      Heistä tulee parhaita tuholaisia ja tappajia.
      Esimeriksi Kamputseassa punakhmerien tehokkaimpia vankien paimentajia olivat lapset ja nuoret punakhmerit.
      Suorastaan pirullisia.

    • Anonyymi

      Näin Suomessa ilmenee tämä eriarvoistuminen ja yleinen pahoinvointi, katu väkivaltana. Mutta nykyinen fasisti hallitus se vain leikkaa ja leikkaa.

      • Anonyymi

        Siinä ei tarvita sen kummempaa eriarvoisuutta ja pahoinvointia kuin että joku puukottaja ti muu väkivallan tekijä vain on pirullinen, rikollisuuteen taipuvainen luonne.
        Toimisi samoin, vaikka olisi villakopassa kasvatettu ja hänellä olisi kaikkea mahdollista yllin kyllin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä ei tarvita sen kummempaa eriarvoisuutta ja pahoinvointia kuin että joku puukottaja ti muu väkivallan tekijä vain on pirullinen, rikollisuuteen taipuvainen luonne.
        Toimisi samoin, vaikka olisi villakopassa kasvatettu ja hänellä olisi kaikkea mahdollista yllin kyllin.

        Rikollisuus on geeneissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rikollisuus on geeneissä.

        Sitä on niin herroissa kuin narreissa
        ja tavan tallaajissa.
        Ei kaikista slummeissa kasvaneistakaan rikollisia tule.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä ei tarvita sen kummempaa eriarvoisuutta ja pahoinvointia kuin että joku puukottaja ti muu väkivallan tekijä vain on pirullinen, rikollisuuteen taipuvainen luonne.
        Toimisi samoin, vaikka olisi villakopassa kasvatettu ja hänellä olisi kaikkea mahdollista yllin kyllin.

        Ja tälläiset pahantekijät pitää eristää yhteiskunnasta pohja sakkana. Käytäntö on kuitenkin ihan toinen, eli suomi on oikeusvaltio vain rikollisille, joita paapotaan heti alun alkaen, eli ei uskalleta sanoa tekijöiksi eikä puukottajiksi ilman epäillään läyryä. Tätä epäily mantraa hoetaan joka päivä ja joka virkkeessä, jossa rikoksen tehnyttä kuvaillaan ikäänkuin olisi syytön, vaikka onkin syyllsitynyt. Sananvapaus ei ole sidottu yhteen muoti liturgiseen epäillään kunnioitus sanaan, vaan mokomakin epäily etuliite ei ole pakollinen.


    • Anonyymi

      Oliko tik Tökissä puukotus haaste?

    • Anonyymi

      Miksi puukot saa kuljettaa mukanaan Oulussa...

    • Anonyymi

      MIKSI ON RASISMIA??? Se on se tärkein kysymys näissä tapauksissa. Ei se poistu sanomalla, että ei saa olla rasismia. Siihen on joku syy, että sitä on. Onko se vaikka niin, että aivan tavalliset valkoihoiset suomalaiset, jotka ovat työttömiä ja syrjäytyneitä, kokevat niin, että yhteiskunta ei heitä auta juuri mitenkään, mutta näitä maahanmuuttajia ja tummaihoisia kyllä autetaan ja paijataan kaikin kienoin. Siitäkö syntyy rasismia? Jos niin on, niin miksi tätä epäkohtaa ei korjata?

      • Anonyymi

        Kun ihminen ei ymmärrä, niin ei ymmärrä. Onhan noita "pimahtaneita" ollut ennenkin, nyt se ongelma ilmenee näin. Ei kukaan täysjärkinen lähde mihinkään rasismiin mukaan, täytyy olla vikaa korvien välissä.


      • Anonyymi

        ei riitä rahat suomalisille...


      • Anonyymi

        Työttömyys on pitkälti oma vika ja monesti syynä on alkoholismi. Olen niin paljon nähnyt ja kokenut noita työttömiä, että voin sanoa suoraan, että oma vika on olla työtön. Viinaa pitää litkiä ja kaljaa. Juhannus on oikea viinakultturin huipentuma.


      • Anonyymi

        Rasisteja on, vaikka heillä olisi kädet täynnä työtä ja vaikka he olisivat kuinka hyvinvoivia, hyvissä asemissa.
        Korvien välissä se on.
        Ja sitä rasismia on myös muualla maailmassa, ei ainoastaan valkoisten maailmassa. Siihen voit törmätä yhtä hyvin Afrikassa tai Lähi-idässä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työttömyys on pitkälti oma vika ja monesti syynä on alkoholismi. Olen niin paljon nähnyt ja kokenut noita työttömiä, että voin sanoa suoraan, että oma vika on olla työtön. Viinaa pitää litkiä ja kaljaa. Juhannus on oikea viinakultturin huipentuma.

        Enin osa alkoholisteista ovat työssäkäyviä naisia ja miehiä.


    • Anonyymi

      Näin nuorella vaikutteina voi olla jopa kotikasvatus. Aikanaan selviää mikä rooli on ollut kasvatuksella.

    • Anonyymi

      Etkö sinäkään uskalla sanoa rikoksentekijää tuoreeltaan tekijäksi ilman etuliitettä epäillään. Mikä ihme ja kumma siinä on, kun pitää hokea tätä selvääkin selvempää asiaa epäillään hokemeisella joka päivä ja kaiken aikaa ja joka virkkeessä. Kylläpä rikollista pitää kovasti kunnioittaa, kun ei uskalleta edes täällä tekijäksi mainita ellei ole tuo epäily läyry aina matkassa. Tuommoisille puukottajille parasta lääkettä olisi kunnon turpasauna, muta mitä vielä. Jätkä saa hellää hoivaa ja ilmaisen ylöspidon ja ruoan, kun oikeampi tapa olisi näänyttää vedellä ja leviällä. Näitä rikoksia ei saada ikinä loppumaan tuollaisella lässytys hoidolla, jossa rikollinen saa kunnioitusta ja saa istua oikeudessa huvi päässä ja vielä muka puolustaja vierellä. Inhoan tätä länsimaista oikeusjärjestelmää ja ihailen venäjän sellaista, jossa rikollinen ei saa hellää kohtelua. Tosin siellä saa syyttömätkin kalsean kohtelun. Kaleva lehti eikä kukaan muukaan lööppi uskalla puhua asioista oikeilla nimityksillä, vaan aina se onsitä epäillään läyryä alusta loppuun saakka. 🤣

    • Anonyymi

      Matujen tekemät raiskaukset ja väkivalta on aina "eriasia" niistä ei puhuta eikä kirjoiteta.

      • Anonyymi

        Jokaisesta tapauksesta on kirjoitettu, mutta nykyään vain natsiurhot käyvät lasten kimppuun!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisesta tapauksesta on kirjoitettu, mutta nykyään vain natsiurhot käyvät lasten kimppuun!!!

        Älä nyt paskaa jauha.värillisten tekemistä rikoksista ei puhuta niin kuin kantasuomalaisten rötöksistä.en puollusta yhtään kanta väen tekemiä rikoksia.rötöksistä pitää rangaista.mutta ole höpöttämästä että kunnia kansalaisten rikoksista puhutaan samoin kuin kanta väen.joko olet hieman tyhmä tai muuten jälkeen jäänyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokaisesta tapauksesta on kirjoitettu, mutta nykyään vain natsiurhot käyvät lasten kimppuun!!!

        Valtaosa henkirikoksista on muita kuin rasistisia.


    • Anonyymi

      Oikeusministeriössä pitäisi olla vanhempia 😬🤫😁https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/oikeusministeriö-kaavailee-muutoksia-yhdenvertaisuuslakiin-vihreät-pitää-muutoksia-pyrkimyksenä-horjuttaa-edellisen-hallituksen-päätöksiä/ar-BB1ovtrz?ocid=mailsignout&pc=U591&cvid=a6132d301b74440bb4895cf1025568eb&ei=3

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2520
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1469
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      883
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe