Nainen, tilanne on sellainen

Anonyymi-ap

kovin erikoinen, ja sellainen, etten sitä tänne voi kirjoittaa. Mutta voin sanoa olevani kiperässä tilanteessa, tilanteessa, jota ei ole aiemmin elämässäni ollut. Se mitä koen on hyvin outoa, olen hämilläni enkä tiedä, miten toimia. Mitä edes ajatella? Mistä nämä vahvat tunteet sinuun tulevat? Miksi olet niin täydellinen lähes kaikilta osa-alueilta? Miksi ilmestyit elämääni, eikä sinua silti ole tarkoitettu? Miksi en saa sinua mielestäni ja miksi aika ei saa unohtamaan, miksi vuodet eivät laimenna tunteita, vaan rakkaus syvenee syvenemistään muuttuen yhä vahvemmaksi kiintymykseksi? Miksi tunnut oikealta, miksi niin tutulta ja läheiseltä? Tämä on varmasti kohtalon julmaa ivaa, se ilkkuu minua ja kiusaa säälimättömästi, suorastaan kiduttaa ja nauttii nauraen viedessään minut teuraalle.

Minua käristetään nyt kuuman hellan päällä, pistetään keihäillä ja juotetaan polttavaa myrkkyä, kun olet ihan oikeasti olemassa, tavoitettavissa, mutta silti ulottumattomissa minulle.

Jos tietäisit elämästäni ja näistä tunnemyrskyistä. Jos oikeasti tietäisit totuuden, mitä olen käynyt läpi, niin.... en tiedä mitä ajattelisit ja mihin lopputulokseen päätyisit, mutta sen tiedän, että jokin muuttuisi ja suhtautuisit minuun toisin. Koska et tunne minua.

120

1929

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eräs nainen ei pitänyt minua kirjan arvoisena, jota olisi viitsinyt lukea. Vilkuili vain kansia ja heitti nurkkaan.

      • Anonyymi

        Voihan kyynel..

      • Anonyymi

        No joskus lukee vain takakannen ja näkee vain ne punaiset liput. Ehkäpä käytöksessä voisi olla muutettavaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joskus lukee vain takakannen ja näkee vain ne punaiset liput. Ehkäpä käytöksessä voisi olla muutettavaa?

        Sinullapa on erikoisia kirjoja.

      • Anonyymi

        Pikkulikkana sain runon serkultani uuden päiväkirjan kanteen mikä pätee vieläkin.
        Lyhyestä virsi kaunis.

        " Kun sivut loppuu niin kannet jää,
        Kannessa säilyy muisto tää.

    • Anonyymi

      Tuohon auttaa kun potkasee varpaan kulmaan

      • Anonyymi

        Teepä niin, kun sulle tulee seuraava ongelma.

      • Anonyymi

        Lovely advice! 🤭

      • Anonyymi

        Potkaisee ihastustaan varpaaseen. 😳

    • Anonyymi

      Viesti vain.. niin hellittää ja antaisin sul vähän rakkautta.. Sitä vain haluisin, kun muuhunkaan en pysty. Olen suunniltani sinusta.

    • Anonyymi

      No saman voisi sinusta kirjoittaa. Sanoitit oman tunnemaailmani täysin, en pilkkuakaan muuttaisi.
      Meidän oli tarkoitus kohdata, se on jo selvä minulle, ollut jo aikaa sitten.
      Meillä on jotakin hämmentävän yhteistä.
      Antaa ajan näyttää mihin se johtaa.
      Uskon että päivä koittaa kun halit vaihtuvat suudelmiin. Saamme toisistamme iloa ja voimaa jaksaa eteenpäin. Siihen ei rimpuilu auta
      Itse kyllä jaksan odottaa.

    • Anonyymi

      Milloin tapasitte?

      • Anonyymi

        Eilen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eilen

        Et ole aloittaja.

    • Anonyymi

      Nyt sun kannattaa tulostaa tämä kirjeekai ja lähettää sille ihmiselle. Mikään ei voi mennä niin vikaan että kuolisit ja voit saada jotain mahtavaa tai pääset ainakin eteenpäin.

    • Anonyymi

      Teidät on tarkoitettu yhteen. Jos olette varattuja, niin aika näyttää mitä käy. Itselläni sama tilanne yhden miehen kanssa. En tietenkään tiedä hänen tunteitaan. Emme edes näe, mutta silti tunnen hänet fyysisesti. Ne harvat kerrat kun olemme ohimennen nähneet, niin olen aistinut hänet jo ennen näkemistä. Se vasta hämmentävä tunne on.

      • Anonyymi

        Samaistun! Jos hän vaikka kävelee kaupungilla, ja ajan autolla oli, ilma jotenkin sähköistyy. Ihan hurjaa kokea tällaista, josta ei voi kenellekään jutella, koska kukaan ei ymmärtäisi, joten siksi tulen huutelemaan sivusta tähän.

        Voisitko kertoa kaupunki? 😌

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisitko kertoa kaupunki? 😌

        En, pieni kaupunki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaistun! Jos hän vaikka kävelee kaupungilla, ja ajan autolla oli, ilma jotenkin sähköistyy. Ihan hurjaa kokea tällaista, josta ei voi kenellekään jutella, koska kukaan ei ymmärtäisi, joten siksi tulen huutelemaan sivusta tähän.

        Sama. Ei kenellekään voi. Näin hänet ikkunassa sydämeni läikähtää ja tekee mieli tulla juttusille.
        Huomaisikohan jos ajaessa ohi moikkaisin?
        Tunnistaakohan hän mun vanhan kotteron?

      • Anonyymi

        Miten aistit sen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En, pieni kaupunki.

        Entä automerkkiä?

        Melko lailla samat pohdinnat. Ja kun hänet näkee, ikävä paisuu taas massiiviseksi ja repiväksi. Olen odottanut, että tunne laimenisi, mutta ei se näytä laimentuvan, vaikka on jo useampi vuosi siitä, kun arjessa säännöllisesti kohtasimme. Eikä silloinkaan ollut mitään muuta kuin käsittämättömän vahva jännite meidän välillämme. Ei voinut olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä automerkkiä?

        Toyota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toyota.

        Milloin näit minut viimeksi autosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten aistit sen?

        Minulla (eli eka kommentoija) se tunne on joskus kylmät väreet ja vain sellainen ihmeellinen tunne. Intuitio on minulla vahva ja varmaan se johonkin sellaiseen liittyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin näit minut viimeksi autosta?

        Väritä ekana minun autoni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väritä ekana minun autoni.

        Musta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musta

        Mutta jos et halua kertoa kaupungin nimeä, luulisin, et halua minun tunnistavan sinua ja tunteitasi…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Musta

        Ei ole minun autoni musta. Toivottavasti mustan auton kuljettajan omaksesi vielä saat ❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole minun autoni musta. Toivottavasti mustan auton kuljettajan omaksesi vielä saat ❤️

        😏😏😏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😏😏😏

        Mulla olis musta, mutta ei Toyota😁 Ja taidatte olla muutenkin molemmat naisia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mulla olis musta, mutta ei Toyota😁 Ja taidatte olla muutenkin molemmat naisia?

        Nii, Toyota on yleinen nimi.
        Olen nainen, kyllä 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii, Toyota on yleinen nimi.
        Olen nainen, kyllä 🤣

        onko sulla valkea? (Naiselle)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        onko sulla valkea? (Naiselle)

        Mistä sä kysyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä automerkkiä?

        Datsun 100A keltainen. Vanha romu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Datsun 100A keltainen. Vanha romu.

        Eppäillä soppii, eppäillä soppii. Ne, joilla on vielä Datsun 100 A pitävät niitä hyvässä kunnossa, koska ovat jo ihan antiikkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väritä ekana minun autoni.

        Valkoinen BMW.

    • Anonyymi

      Joku tarkoitus kaikella oli. Heräsin itse näkemään asioita. Ilman sinua mikään ei olisi muuttunut. Silti valitsen elämässäni toisin kun toivot. Sinun pitää myös löytää keino eheytyä kaikesta.

      • Anonyymi

        Ikävää, etten voinut tarjota sinulle enempää kuin virikkeen muutokseen omassa elämässäsi.

        Pelkään, etten tule löytämään keinoa eheytyä. Ne haavat ovat paljon syvemmällä kuin osaat aavistaa.

        Minun takiako et voi eheyttä? Ajatteletko yhtään miten pahalta se tuntuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minun takiako et voi eheyttä? Ajatteletko yhtään miten pahalta se tuntuu.

        Tuohon on vaikea vastata. Osaksi varmaan myös sinun takia. Kohtaamisemme oli syvästi traumaattinen kokemus, mutta taustalla paljon muutakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon on vaikea vastata. Osaksi varmaan myös sinun takia. Kohtaamisemme oli syvästi traumaattinen kokemus, mutta taustalla paljon muutakin.

        Miksi kohtaaminen oli traumaattinen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kohtaaminen oli traumaattinen?

        Jos olet hän, niin voit ymmärtää. Ainakin osaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olet hän, niin voit ymmärtää. Ainakin osaksi.

        En täysin ymmärrä. Kyllä tämä oli minullekin melko traumaattista tekojen vuoksi. Se loukkaa minua edelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En täysin ymmärrä. Kyllä tämä oli minullekin melko traumaattista tekojen vuoksi. Se loukkaa minua edelleen.

        Ymmärrän. Varmasti minäkin loukkasin sinua, olettaen että olet hän. Löimme haavoja molemmat.

        Minulla on vain rankka tausta, jota sinä (hän) et tunne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän. Varmasti minäkin loukkasin sinua, olettaen että olet hän. Löimme haavoja molemmat.

        Minulla on vain rankka tausta, jota sinä (hän) et tunne.

        Kaikilla on oman elämän haavat. Niistä selviää jos haluaa. Joskus tarvii apua. Aina ei tarvitse vain pärjätä ja selviytyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohon on vaikea vastata. Osaksi varmaan myös sinun takia. Kohtaamisemme oli syvästi traumaattinen kokemus, mutta taustalla paljon muutakin.

        Hm, jonkinlaiset hierarkiat? Sivusta…

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hm, jonkinlaiset hierarkiat? Sivusta…

        Liittyykö henkiseen, fyysiseen, sosiaaliseen vai psyykkiseen puoleen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittyykö henkiseen, fyysiseen, sosiaaliseen vai psyykkiseen puoleen

        ???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän. Varmasti minäkin loukkasin sinua, olettaen että olet hän. Löimme haavoja molemmat.

        Minulla on vain rankka tausta, jota sinä (hän) et tunne.

        Voitko avata hieman rankoista taustoista ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Liittyykö henkiseen, fyysiseen, sosiaaliseen vai psyykkiseen puoleen

        Jaa-a, ehkä osin kaikkea, mutta sanoisin että ennen kaikkea sosiaalisesti. Sivusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrän. Varmasti minäkin loukkasin sinua, olettaen että olet hän. Löimme haavoja molemmat.

        Minulla on vain rankka tausta, jota sinä (hän) et tunne.

        Pää lääkäriin kipi kipi!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa-a, ehkä osin kaikkea, mutta sanoisin että ennen kaikkea sosiaalisesti. Sivusta.

        Oletko muurin takana ja työstät väkivaltaa ?

    • Anonyymi

      Ensimmäisestä hetkestä, kun olimme kaksin, tajusin, että tulen palavasti rakastumaan sinuun mies. Lähdin pois huoneesta, koska ajatus sinusta sai minut ajattelemaan, miten ihanaa voisi olla rakastua sinuun. Jäin kiinni katseeseesi. Vajosin hiljalleen pehmeään ja lämpimään, kunnes muistin, etten voi nauttia sinusta. En tiennyt, että rakkaudesta sinuun menetän kontrollini, koska niin minulle kävi. Ensimmäiset vuodet näin sinut kaikkialla, joka puolella, kaikissa kasvoissa ja kaikissa käänteissä.
      Selkäsi kaareutui ylleni, katselin kasvojasi, toistekin nimeäsi, silitin hiuksiasi, kosketin poskeasi… Lohdutin sinua…tunsin ilosi ja surusi… nautintosi ja halusi…niin menetin järkeni. En voinut olla etsimättä sinua täältä jatkuvasti, tarvitsin annoksen sinusta. Tarvitsin edes ajatuksen siitä. Kirjoitin, kärsin, etsin ja kaipasin. Tunsin sinut silti tuntematta. Kiperä on siis tilanne myös minulla. Ei luonnollinen, eikä järjellä selitettävä.

      • Anonyymi

        Pakahduttavan kaunis luonnehdinta. ❤️❤️❤️
        Kun jäimme kaksin.... Ei voi edes kirjoittaa. Se oli hieno hetki elämässäni kuten kaikki yhteiset sen jälkeen. Melkein ei voinut edes hengittää.
        Sitten piti yrittää silti keskittyä...

      • Anonyymi

        Olet siis kosketellut häntä? Teillä on ollut lähempi suhde, olette seurustelleet?

        Se oli meidän kaunis hetkemme. Ehkä meillä oli jokin yhtymäpinta jossain erityisellä henkisellä tasolla. Jotain yliluonnollisia juttuja, en ihmettelisi, koska monenlaista kokemusta on tullut vastaan. Ehkä sukulaissielu…. Voidaanko me nyt olla sinut menneisyyden kanssa :)
        Tunnustan, rakastelin sinun kanssa melko usein henkisesti.
        Jospa me saatiin toisemme siellä henkisellä tasolla ja voidaan jatkaa elämäämme nyt, kun asia on käsitelty. Oli kyllä oikein kivaa ;D Kiitos <3 Olihan se myös melko rankkaa.

        Kunhan tarinoin, iltasatuja pus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet siis kosketellut häntä? Teillä on ollut lähempi suhde, olette seurustelleet?

        Ainoastaan halannut. En kosketellut enkä seurustellut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli meidän kaunis hetkemme. Ehkä meillä oli jokin yhtymäpinta jossain erityisellä henkisellä tasolla. Jotain yliluonnollisia juttuja, en ihmettelisi, koska monenlaista kokemusta on tullut vastaan. Ehkä sukulaissielu…. Voidaanko me nyt olla sinut menneisyyden kanssa :)
        Tunnustan, rakastelin sinun kanssa melko usein henkisesti.
        Jospa me saatiin toisemme siellä henkisellä tasolla ja voidaan jatkaa elämäämme nyt, kun asia on käsitelty. Oli kyllä oikein kivaa ;D Kiitos <3 Olihan se myös melko rankkaa.

        Kunhan tarinoin, iltasatuja pus.

        Rakastelen kanssasi henkisesti jokaikinen yö, kiedon käteni ympärillesi ja suutelemme intohimoisesti.
        Nuuhkin huumaavaa tuoksusi, kuuntelen ääntäsi ja katselen silmiisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoastaan halannut. En kosketellut enkä seurustellut.

        Itse en ole rakastamaani naista ole päässyt halaamaan. Harmittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakastelen kanssasi henkisesti jokaikinen yö, kiedon käteni ympärillesi ja suutelemme intohimoisesti.
        Nuuhkin huumaavaa tuoksusi, kuuntelen ääntäsi ja katselen silmiisi.

        Hyvä juttu rakas, mutta kyllä se oli syvempää, paljon syvempää. Olisin halunnut tutustua sinuun. Olin kiinnostunut sun persoonasta; siitä, mistä tykkäät, millainen suku sulla on, miten nukut, miten heräät, mitä olet oppinut tästä elämästä, mihin uskot, millaisia asioita arvostat jne.
        En koskaan ajatellut sinua yhdellä tapaa vaan ajattelin ihan kokonaisuutta… mutta muista sitten kuitenkin rakastella, sillä se on oikein mukavaa ;)) Nyt voimme henkisesti sitten vaihtaa kuulumisia <3

        Samat sanat. Kun jotakin oppisin sinusta lisää.
        Se päivä vielä vääjäämättä koittaa kun saamme olla rauhassa kaksin.❤️❤️❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samat sanat. Kun jotakin oppisin sinusta lisää.
        Se päivä vielä vääjäämättä koittaa kun saamme olla rauhassa kaksin.❤️❤️❤️

        Niin. Hyvää yötä, oli kiva kuvitella. Mielikuvamatkailla. Sinä omissa sfääreissä, minä omissa.
        Joki tuttuus kai veti meitä keskustelemaan täällä.

        Jos olet vapaa, ja hän on vapaa, lähesty rohkeasti rakastasi …kolmen sydämen heppuli. Toivon, että hän rakastaa sinua samalla kiihkeydessään kuin minä erästä.

        Niin kuin näet, tunteet yhdistävät ihmisiä. Sinulla on ehkä tilaisuus tutustua häneen. Minulla ei ole kuin sanoja palstalla. 😘

        Näkyy olevan yö, kirjoitusvirheitä paljon. Pitää nukkua. ❤️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoastaan halannut. En kosketellut enkä seurustellut.

        Missä sinä haluaisit häntä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rakastelen kanssasi henkisesti jokaikinen yö, kiedon käteni ympärillesi ja suutelemme intohimoisesti.
        Nuuhkin huumaavaa tuoksusi, kuuntelen ääntäsi ja katselen silmiisi.

        Haiset hielle, piereskelet täysin avoimesti seurassani ja kuorsaatkuin sika, gubbe. Munas ei toimi. Oot puhumaton mölli.
        Ei oo ikävä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sinä haluaisit häntä?

        En kerro tänne, missä näin tapahtui, mutta se ei ollut mikään muu kuin ystävällinen ele. .

        Se, mitä kerroin tuolla edempänä on totta. Se on vain niin outoa, että minulle tulee paha mieli, kun sekoitin sinua ap. On oma tarinansa, miten ajauduin tänne aikoinaan ja koko prosessi. Olen sen verran rikki itse, ja tiedostan tämän rikkovan lisää, mutta en ole pystynyt lopettamaan. Jos tuo viesti on aloittajalta, että näkee häntä ajoittain, et ole se ihminen, jota kuvailin.
        Olen tosi pahoillani myös jos ap on myös ihminen, jonka kanssa olen kirjoitellut joskus kahden kesken.
        Auta sinä minua, miten voisin eheytyä, en tahtoisi kenenkään voivan pahoin omien kirjoitusteni vuoksi. Lisäksi olen elänyt tosi ristiriitaisessa tilanteessa itse vuosia. Kirjoitan vapaista ihmisistä ja heidän mahdollisuuksistaan rakkauteen, silti itse teen toisin.
        Aloittaja, toivon, ettet vihaa minua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haiset hielle, piereskelet täysin avoimesti seurassani ja kuorsaatkuin sika, gubbe. Munas ei toimi. Oot puhumaton mölli.
        Ei oo ikävä.

        Hassu 🙃

      • Anonyymi

        BASHKHAAAA😂💩

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        BASHKHAAAA😂💩

        …shit happens all the time 🤗

    • Anonyymi

      Niin monta samaa kysymystä voisin kysyä myös itse. Miksi nämä tunteet? Miksi tulit elämääni, vaikka olet ulottumattomissani? Miksi en saa sinua mielestäni? Miksi Miksi Miksi?

      En ole koskaan tuntenut näin vahvasti, enkä ole koskaan jumittunut ajattelemaan miestä näin usein!!!

    • Anonyymi

      ❤💔❤💔❤💔 en voi itsekkään tänne enää mitään kirjoitella koska tunnen samoin. Ei meitä varmaan vielä ole tarkoitettu toisillemme...ehkä joskus.

      • Anonyymi

        Mikä määrä eron tuskaa sinulle riittää sille, että täytyy alkaa hakemaan yhteyttä ihastuksen kanssa, että erossa eläminen ei enää ole mahdollista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä määrä eron tuskaa sinulle riittää sille, että täytyy alkaa hakemaan yhteyttä ihastuksen kanssa, että erossa eläminen ei enää ole mahdollista?

        No enpä näe missään enkä tiedä oikeasti hänestä mitään. Joten ihan tämmöstä ihme haihattelua vain...ehkä tämä hellittää jos saisin jonkun toisen lähelleni.
        Voi olla että elän sydänsurun tunteesta. Tuskan määrä on vakio ja tuntee ns.elävänsä.
        Aika sairaalta kyllä kuulostaa. Pitäs varmaa käydä juttelemassa jonkun kanssa🤣

    • Anonyymi

      Just wait- it’s going south eventually like many other stuff

      • Anonyymi

        Like all the other things.

    • Aloittajan teksti oli hyvin kirjoitettu vaikkakin melkoisen dramaattisesti kuvailtu. Kun kohtaa oikean ihmisen, tulee oikeasti syvä rauhallisuuden ja tyyneyden tunne. Voisiko aloittaja ollakin niin, että teillä on traumakemia suhde? Siinä nimittäin on kyllä hurja vetovoima, mutta vääristä syistä. Tässä vaan jäin itsekseni pohtimaan asiaa 🤔

      • Anonyymi

        Miten sinä voit väittää jotain tiettyä tuntemusta oikeaksi. Me ihmiset koetaan tunteita ihan eri tavalla.

      • Anonyymi

        Kyllä minäkin tunnen syvää rauhaa silloin, kun saan jotain vastakaikua häneltä, tai kuvittelen saavani.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinä voit väittää jotain tiettyä tuntemusta oikeaksi. Me ihmiset koetaan tunteita ihan eri tavalla.

        Toki rakkauksia on hyvin montaa erilaista kuten meitä ihmisiäkin. Ja kukin kokee tunteet henkilökohtaisesti eri tavalla. Mutta kannattaa tutustua tohon traumakemiaan, sillä kaikki suhteet eivät perustu aidolle rakkaudelle. Rakkaus ei koskaan satuta, se tuo rauhan, ilon ja onnen. Toki rakkauteen kuten elämään yleensäkin kuuluu myös niitä kurjia juttuja myös. Maailmaan mahtuu kyllä erilaisia tunteita ja tunteet on hyvä elää läpi ja käsitellä ne tarvittaessa. Tämä maailma on tällä rikki, ja se tarvitsee paljon rakkautta eheytyäkseen. Me kaikki tarvitaan, joten rauhaa&rakkautta 🙏❤️

      • Anonyymi

        Esteenä tyyneyden ym. tunteelle on mm. se, ettei meillä ole mitään yhteyttä. Ei me edes tavata, joskus hätäisesti nähdään toisemme tuolla jossain, ihan satunnaisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Esteenä tyyneyden ym. tunteelle on mm. se, ettei meillä ole mitään yhteyttä. Ei me edes tavata, joskus hätäisesti nähdään toisemme tuolla jossain, ihan satunnaisesti.

        Harmi kuulla, ettette näe usein 😔. Siinäpä ei ole oikein sitten mitään mahdollisuutta, että tilanne menisi parempaan suuntaan, mikäli kohtaamisia ei tapahdu IRL.

        Pidän peukkuja, että suunta muuttuu teillä ja pääsette kasvokkain jutulle 👍🥰

      • Anonyymi
        AliasOSOS kirjoitti:

        Kiitos! Haluan ihan vain sitäkin, että mitä naiselle kuuluu, kuulla omin korvin kaikki, äänenpainot ja ilmeet ym. Kaikki.

        Kiitos hienosta palautteesta.

      • Anonyymi
        AliasOSOS kirjoitti:

        Toki rakkauksia on hyvin montaa erilaista kuten meitä ihmisiäkin. Ja kukin kokee tunteet henkilökohtaisesti eri tavalla. Mutta kannattaa tutustua tohon traumakemiaan, sillä kaikki suhteet eivät perustu aidolle rakkaudelle. Rakkaus ei koskaan satuta, se tuo rauhan, ilon ja onnen. Toki rakkauteen kuten elämään yleensäkin kuuluu myös niitä kurjia juttuja myös. Maailmaan mahtuu kyllä erilaisia tunteita ja tunteet on hyvä elää läpi ja käsitellä ne tarvittaessa. Tämä maailma on tällä rikki, ja se tarvitsee paljon rakkautta eheytyäkseen. Me kaikki tarvitaan, joten rauhaa&rakkautta 🙏❤️

        Olisi hyvä jos ihminen voisi olla olemassa, eikä niin että kaikkea muuta pidetään tunteilla reagoimiseni ja ihmisen persoonaa ja toimijuutta nähdään väärin

    • Anonyymi

      Joo ei siitä ois tullut mitään. En ole tottunut syvällisesti ajatteleviin miehiin. Tulee liikaa nainen mieleen.

      • Anonyymi

        Naiset ovat hyvin pinnallisia, nykyään etenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset ovat hyvin pinnallisia, nykyään etenkin.

        Ei kaikki.. -sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naiset ovat hyvin pinnallisia, nykyään etenkin.

        Oon varmaan pinnallinen sitten. Rakkaus lorutukset ja pohdinnan tunteista mitä mulle kerrottu. Niin on on ollut tyyliin "rakastan sinua kerron kyllä jos se muuttuu. "

    • Anonyymi

      No, kerro meille elämästäsi ja tunnemyrskyistäsi.

      • Anonyymi

        Juuri siitä aloituksessa mainitsin, etten voi sitä tänne kirjoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri siitä aloituksessa mainitsin, etten voi sitä tänne kirjoittaa.

        Voit, voit. Ei me kerrota kellekään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voit, voit. Ei me kerrota kellekään.

        Miten ajattelet että se sinun rakkautesi kohde jaksais näitä analysointeja sulta?

    • Anonyymi

      Keksit vaan kuule kokonaan uuden selostuksen js mitä kauemmas menee alkuperäisestä sen parempi

    • Anonyymi

      Joskus käy niin, että haavoitetaan lisää toista :(

      • Anonyymi

        Väkivalta on kielletty. Mene nyt nainen nukkumaan ja haaveile siitä naapurin Jii miehestä. Mut väkivaltaa ja haavoittamista ei saa tehdä, eikä edes haaveilla. Piste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väkivalta on kielletty. Mene nyt nainen nukkumaan ja haaveile siitä naapurin Jii miehestä. Mut väkivaltaa ja haavoittamista ei saa tehdä, eikä edes haaveilla. Piste.

        En haaveile kestää naapurin jiistä. Sivust.

    • Anonyymi

      En tunne se on totta, mutta en usko sitä mitä sinusta on kerrottu.

    • Anonyymi

      Tämä ei ole minulta. Terveisin syvällinen mies. Miksi luulette että nämä kilometrin pituiset vatvonnat ovat minulta? 😂

      • Anonyymi

        Ei kukaan ole luullut niin. Kuvittelet vain.

      • Anonyymi

        En tiedä kuka olet, mutta minunkaan kaipamani mies ei kirjoittele näin pitkiä juttuja tänne. Hänkin on niin fiksu, ettei kuluta aikaansa bittiavaruuteen huhuilemalla. Muistaisikohan hän senkin, etten lueskele pitkiä juttuja. 7 rivin ylitys on jo vähän liian pitkä.

    • Anonyymi

      Kaikkihan me olemme oikein herttaisia ja rauhallisia, kunhan kukaan ei ärsytä eli tee asioita eri lailla, arvostele tai töki käsittelemättömiä kipukohtia, jotka olemme huolellisesti piilottaneet sisällemme.
      Ongelmana on vain se, että joku riiviö niitä nappeja kuitenkin aina onnistuu painelemaan.
      Vaistoavat herkästi tunnetilat ja sohaisevat viattomilla kommenteillaan juuri siihen ampiaispesään, jonka olisi toivonut jäävän rauhaan. Eikä toki pidä unohtaa omaa rakasta varsinaista superpainelijaa.
      Äh. Mikseivät kaikki voisi vain olla kiltisti ja käsitellä silkkihansikkain?
      Henkisestä puolta katsottuna olemme peilejä toisillemme täällä palstalla ja niin ollen täällä nimenomaan painelemassa toistemme nappeja. Ja mitä tärkeämpi ja läheisempi suhde, sitä innokkaampi ja opettavaisempi napinpainelija.
      Olet varmaan kohdannut jotain suurempaa,
      kaunista, puhdasta, vilpitöntä, riisuvaa.

      • Anonyymi

        Tuo juuri ja se super vastaanottaja myös.Rakkaan sanominen ,tekeminen ,tekemättä jättäminen vain imetään ja syvään jää.
        Muut on kuin tuulenhuuhtomaa ...ihan sama tyyliin.
        T.n

    • Anonyymi

      Ns erikoistilanne päällä .. Tutulta kuulostaa

      • Anonyymi

        Olet innokkaan oloinen nainen kun kohdataan...Täysin piittaamaton lähellä olevista ihmisistä..Hymyilet kuin hypnoosissa..seuraavan kerran kun tavataan kylillä..tanssippa vielä kuten ex pääministerimme, .tai Elvis..rohkeesti ihmisten keskellä..siitä sinut tunnistaa sitte..nylk nylk..

        Olen kyllä. Tanssin kun Sanna Marin ja hiplaan kasvoja. Kyllä se itsetunto kestää.
        Elän itseänunäköistä elämää en muiden. Jos joku näkee jotakin ihan sama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen kyllä. Tanssin kun Sanna Marin ja hiplaan kasvoja. Kyllä se itsetunto kestää.
        Elän itseänunäköistä elämää en muiden. Jos joku näkee jotakin ihan sama.

        Sivukommentti tuo siis

    • Anonyymi

      Ne sytyttävät kipinän, ruokkivat liekkiäsi,
      saa hämille ja henkeä haukkomaan.
      Emme rakastelleet, edes suudelleet, mutta selittämätön intiimiys jonka jaoimme jätti meidät sanattomiksi ja katseemme kiinnittyivät toisiinsa.

      Sivusta
      Löysin itselle treffipalstalta
      sielunkumppanin ja 16 v naimisissa

      • Anonyymi

        Tunnustan tuon ylläkirjoitetun tunteen.
        Joka sanan, vivahteen, tuntuu ytimessä saakka. ❤️❤️❤️

    • Anonyymi

      Voimia Ap:lle. Voin vain kuvitella tilanteesi..

    • Anonyymi

      Kerroit olevasi kiperässä tilanteessa, oletko menossa naimisiin eksäsi kanssa? Miten niin ajattelisin sinusta toisin, jos tuntisin sinut paremmin? Oletko väkivaltainen?

    • Anonyymi
      UUSI

      Kiitos kirjoituksestasi. Luin aloituksesi jo eilen, mutta nuo monet ties keiden kaikkien kommentit ketjussa sekoittivat ajatuksiani.
      Taidat aika paljon miettiä sitä, mitä tämä oikein on. Ei minulla ole sinulle sellaista vastausta antaa tähän tunteeseen, mikä kuulostaisi järjen ääneltä.
      Ikävä sinua.

    • Anonyymi
      UUSI

      Olen tehnyt tätä niin kauan kuin muistan, manipuloinut ihmisiä saadakseni haluamani. Siksi luulet rakastavasi minua tai jotain. Koska olen murtanut sinut ja rakentanut sinut uudelleen uskomaan siihen. Se ei ollut onnettomuus tai kohtalo tai mitään muutakaan. Kun vihdoin jätät tämän taaksesi, näet sen paremmin kuin hyvin. Tunnustan tämän syntini nyt kun oma aikani alkaa lähetä loppuaan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Onhan se tuokin yksi asia, mihin voi aikaansa ja energiaansa kohdistaa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Rakkaani ei tämä minulta....Olet kylläkin se ainoa

      • Anonyymi
        UUSI

        Jos tämä olisi minun rakkaaltani, jota ajatellen kirjoitan, niin tahtoisin sanoa, että vaikka ketju ei monesti olisikaan häneltä, voi aihe silti puhutella minua. Siksi en itse niin tarkkaan useinkaan mieti asiaa tai tyylejä jne. Ajattelen hänen saavan vain kuvaa monipuolisemmin tunteistani ja tilanteista. Tiedän hänen olevan tarkempi, just hyvä ja ihana niin. Mä suodatan paljon täältä, tykkään vaan heittäytyä, ehkä meitä on muitakin samanlaisia. Siksi ajattelin kommentoida asiaa…
        …Ehkä voisi hetkeksi vielä nukahtaa, hyttynen herätti ❤️😁

        Heräsikö narsisti jo hiplaamaan naamaansa. ..Sitä kun värittää isolla pensselillä, niin kyllä ne ukot kuin ukot saa valheen verkkoihin. Kun itsekkin uskoo valheisiinsa. Ihan naurattaa ajatus että kohdattaessa tyhjäpää nytkyttelee lanteita ja koskettelee naamaansa. Oot pelkkä bimbopelle, vaikka luulet olevasi jumalarar..kuuma nainen, laitappa välillä värkki kylmään veteen niin rauhottuu..oih miten mystistä elämä onkaan..

        Jos joku on katkeroitunu ja valheellinen nii sä

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Heräsikö narsisti jo hiplaamaan naamaansa. ..Sitä kun värittää isolla pensselillä, niin kyllä ne ukot kuin ukot saa valheen verkkoihin. Kun itsekkin uskoo valheisiinsa. Ihan naurattaa ajatus että kohdattaessa tyhjäpää nytkyttelee lanteita ja koskettelee naamaansa. Oot pelkkä bimbopelle, vaikka luulet olevasi jumalarar..kuuma nainen, laitappa välillä värkki kylmään veteen niin rauhottuu..oih miten mystistä elämä onkaan..

        Kipeää tekee, jollekkin 😅

    • Anonyymi
      UUSI

      Mene hoitoon psykalle, muuta ei kukaan sulle voi ehdottaa! Olet täysin pimee olento!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Evita Enni Bettiina Kolmosen 3 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen

      23-vuotias Kolmonen suunnitteli aseellista iskua Isonkyrön yläkouluun. Hän muutti mielensä viime hetkellä. Koulusurmaa K
      Maailman menoa
      145
      2934
    2. Rasistinen ääripersu iski Oululssa taas

      Jo toinen veitsihyökkäys Oulun Valkeassa: viitteitä, että teko olisi kopio edellisestä viikosta, sanoo poliisi. Kauppak
      Maailman menoa
      475
      2070
    3. Suojatiellä ei tarvitse kiittää!!

      Suomen liikennesääntöihin kuuluu että jalankulkija suojatiellä on ykkönen ja auto ym.ajoneuvo kakkonen.Ärsyttävää kun ny
      Maailman menoa
      154
      2034
    4. Nainen, tilanne on sellainen

      kovin erikoinen, ja sellainen, etten sitä tänne voi kirjoittaa. Mutta voin sanoa olevani kiperässä tilanteessa, tilantee
      Ikävä
      120
      1929
    5. Paula Koivuniemi täyttää tänään 77 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi on yksi Suomen iskelmätaivaan legendaarisimmista tähdistä. Laulajatar on ollut suomalaisten kestosuosik
      Suomalaiset julkkikset
      21
      974
    6. En usko että nainen meidän suhteesta

      Olisi tullut mitään. Kumpikin olisi ollut koko ajan mustasukkainen, kateellinen ja katkera jostain. Volatile combination
      Ikävä
      56
      963
    7. Miten pitkään olet kirjoittanut

      omalle kaivatulle ?
      Ikävä
      78
      918
    8. Tollanen supernainen oot...

      Kunnon pakkaus, ja sitten asut jonkun idiootin kanssa jossain korvessa. Oliko sulla siinä joku ajatuskin kun siihen ru
      Ikävä
      83
      883
    9. Vielä näistä Oulun puukotuksista.

      Nyt on kovasti julkisuudessa esillä nämä kaksi Oulussa tapahtunutta rasistisin motiivein tehtyä puukotusta, jotka minist
      Maailman menoa
      158
      835
    10. Kalateltta tänä vuonna

      Paikalliset yrittäjät pitää kalatelttaa tänä vuonna. Saa nähdä käykö silleen niinkuin muutama vuosi sitten että pelkkää
      Kuhmo
      21
      814
    Aihe