Narsisti ei ikinä ns. "katso peiliin".

Narsisti ei ikinä ns. "katso peiliin". Hän syyttää aina epäonnistumisistaan muita. Hän kääntää kaiken muiden viaksi. Yleisesti narsistin puheisiin liittyy hänen itsensä kiusaaminen. Muut ovat hänelle kateellisia ja yrittävät sabotoida häntä. Jos narsisti ei saa haluamaansa suhdetta, hän keksii selityksiä miksi toinen osapuoli ei juuri sillä hetkellä pysty aloittamaan suhdetta narsistin kanssa. Narsisti uhriutuu, katkeroituu, heittäytyy marttyyriksi. Mielenterveyden pettäminen voi saada narsistin raivokkaaksi, koska se käytännössä uhkaa hänen toimintakykyään
44895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Keksit nuo jotkut kohdat omasta päästäsi.

Äänestä
  • Ja tässäkö kuitenkin kuvaillaan sinun ajattelumallia jotenkin? Mahtaa olla piinaavaa luettavaa sitten. Sivusta🤦‍♀️

    Äänestä

  • Ja sinua kuitenki tässä yksäri kuvailtiin?

    Äänestä

Entä jos oikeasti kiusataan? En ole kateellisuudesta puhunut mitään.

Äänestä
  • Ei tämä ollut tarkoitettu sinulle, vaan aivan yleisesti kaikkien kommentoivaksi laitettu aloitus. Onko sulla useinkin tapana olettaa että nämä julkiset mielipiteet/faktat ovat juuri sinulle henkilökohtaisesti tarkoitettu?

    Äänestä

  • Mietin samaa asiaa
    Onko kiusaamisesta puhumisesta tehty tahallaan
    Joku narsisismin muoto että saadaan kiusaamisen lakaistuamatonalle niihin oikeati puuttumatta
    Tekemällä uhrista kaiken muun paskan lisäksi
    Narsisti yksilön jossa syy on yksilössä
    Ettei vaan tarvi puuttua kiusaamiseen tai
    epäkohtiin yhteisöissä.
    Että voi pistää vain kiusatun hullun syyksi kaiken

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei tämä ollut tarkoitettu sinulle, vaan aivan yleisesti kaikkien kommentoivaksi laitettu aloitus. Onko sulla useinkin tapana olettaa että nämä julkiset mielipiteet/faktat ovat juuri sinulle henkilökohtaisesti tarkoitettu?

    Huomaatko kun ns. piilosta käsin ilkeilet? Narsistiksi haukkujat ovat juuri niitä viheliäimpiä ihmisiä niille joista eivät pidä. Sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei tämä ollut tarkoitettu sinulle, vaan aivan yleisesti kaikkien kommentoivaksi laitettu aloitus. Onko sulla useinkin tapana olettaa että nämä julkiset mielipiteet/faktat ovat juuri sinulle henkilökohtaisesti tarkoitettu?

    Sivusta totean. Mustavalkoinen ajattelu kans huolestuttava piirre ihmisessä, sellainen jakaa kaiken ystäviin tai vihollisiin? Ei ole välimuotoja hänen ajatus maailmassaan. Samoin ystävät ovat aina niitä, joista katsoo hyötyvänsä jollain tavalla ja mielellään sellaisia, joita on helppo myös manipuloida.

    On säälimätön ns. vihollisiaan kohtaan, raukkamainen ja kielen käyttö voi olla alistavaa, kun kokee toisen alempi arvoiseksi, narsisti kokee itsensä aina ylivertaiseksi muihin nähden, saa energiansa monesti heistä "alistamistaan" ihmisistä. Hänellä pitää aina olla kiusaamisen kohde, joista saa energiansa (kärsivä ihminen on bensaa hänen aktivoitumiselle). Näin vahvistaa omaa sisäistä tunnettaan parempana ihmisenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Huomaatko kun ns. piilosta käsin ilkeilet? Narsistiksi haukkujat ovat juuri niitä viheliäimpiä ihmisiä niille joista eivät pidä. Sivusta

    Piilosta käsin ilkeilee? Kuka täällä on piilossa? Samalla tavallahan täällä kaikki kirjoittaa anona.

    Äänestä

Sellainen keeni kaikilla suomalaisilla on mutta ei mamulla.

Äänestä
  • Yksittäistapaukset ovat valitettavia.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Yksittäistapaukset ovat valitettavia.

    Sitä se pr-man kiemurtelee sit tulevassa

    Äänestä

Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. Narsistikeskustelu ohjaa juurikin ihmiset pois katsomasta mitä kaikkea vikaa itsestä löytyy. Lehdistön kirjoittelua seuraavat mielensäpahoittajat ovat ansioituneet tässä erityisesti.

Äänestä

Kyllä se noin on, tunnen tuollaisen ihmisen. Kaikki on aina jonkun toisen syytä, vika ei ikinä ole hänessä, mielestään.
Jos joku ei käyttäydy ja toimi kuten hän tahtoo, niin heivaa tämän ympäriltään pois. Suosii sellaisia, jotka ns. menee hänen pillinsä mukaan ja tekee kuten hän sanoo.
Hänellä on taipumusta aiheuttaa konflikteja ja muut on aina väärässä. Kiillottaa omaa egoaan osoittelemalla ja syyttelemällä muita.

1Äänestä

Höpöhöpö sille jää ilme kerrasta.

Äänestä

Sivusta
Samaa kiusaamista täällä ikää katsomatta.
Oli sitten päiväkoti, ala-aste, yläaste, lukio, ammattikoulu, työpaikka, somekanavat.
Somekanavat rankkaa henkistä ja muualla fyysistä ja henkistä.
Taktiikka samaa pienellä tai suuremmalla porukalla. Nykyaika raakaatoimintaa.

Äänestä
  • Isot edellä ja pienet perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Isot edellä ja pienet perässä.

    Eipä ole häävin näköne ravintoketju

    Äänestä

Kattokaa palstafriikit itteenne vaan peiliin

Äänestä
  • Joko alkaa aamuhartaus entisille pelikavereille?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Joko alkaa aamuhartaus entisille pelikavereille?

    Kelle ihmeen pelikavereille minä en täällä vietä aikaani kuten sä joten jää vaan keskenäs väittelee urpo

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kelle ihmeen pelikavereille minä en täällä vietä aikaani kuten sä joten jää vaan keskenäs väittelee urpo

    Juu ei tietenkään kukaan täällä kiukuttele jos muidenkin elämä ei pyöri hänen visioiden ja vainoamisen ympärillä

    Äänestä

Sivusta
Elämäntapaminimalismin perusajatus on se, että mitä vähemmän haalii tavaraa ja omaisuutta, sitä enemmän jää aikaa tehdä sitä mitä oikeasti haluaa .... ponnistelemme niin kovasti asian eteen joita haluamme mutta emme oikeasti tarvitse tai edes arvosta.
Pelkkä omasta maasta poimittu peruna voikin olla niin merkityksellinen.

Äänestä

Päivän katkeruusannos. Kannattaako näitä oikeasti jauhaa? Tai no miksipä ei, jos ei ole parempaa tekemistä.

Äänestä
  • No mutta kerrohan päällikkö, että miten nämä miehen graafiset kuvaukset juuri sinun hipiää ahavoi? Tuskin on valheidesi kohteen kirjoittama

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    No mutta kerrohan päällikkö, että miten nämä miehen graafiset kuvaukset juuri sinun hipiää ahavoi? Tuskin on valheidesi kohteen kirjoittama

    Ei liikuta mitenkään. Ei ole valheiden kohdetta. Koitahan parantaa osumatarkkuutta. Ei noilla taidoilla sodassa pärjäisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ei liikuta mitenkään. Ei ole valheiden kohdetta. Koitahan parantaa osumatarkkuutta. Ei noilla taidoilla sodassa pärjäisi.

    Niin no joo, kenties näitä informaatiosotia on turha käydä keskustelupalstoilla🤔

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Niin no joo, kenties näitä informaatiosotia on turha käydä keskustelupalstoilla🤔

    Olen elänyt niinkuin opetan. Pyyhkinyt pois ne, jotka ei arvoihini sovi. Valehtelijat ja kaksinaamaiset eivät sovi. Saatan olla hyvin tyly ja kopea sellaisille. Liberaalit arvot, mutta ihan mikä tahansa ei sovi. Voitko sanoa samaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Niin no joo, kenties näitä informaatiosotia on turha käydä keskustelupalstoilla🤔

    Jos et parempaan pystynyt, muhi liemissäsi. Olisi ollut valmius selvittää suoraan kasvokkain ja silmiin katsoen. Kun ei kelvannut, anna jo olla.

    Äänestä

Eikö näille ole ihan omat keskustelu paikkansakin.

Äänestä
  • Minua ei ainakaan haittaa tämän narsistilta haiskahtavan äijän teennäinen ja suureellinen kuvaus, oon vissii se epänormaali

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Minua ei ainakaan haittaa tämän narsistilta haiskahtavan äijän teennäinen ja suureellinen kuvaus, oon vissii se epänormaali

    Just mietinkin mitä mieltä olet tästäkin aloituksesta. Kiva kun kerroit. Ja mukavaa juhannusta sinulle.

    Äänestä

Ei enää ikinä narsistia napisemaan

Äänestä
  • Niinpä, just sellanen joka moittii ku tekee jotain pahaa, haluaa vaan herkkää satuttaa ym

    Äänestä

Gangstalker taas vauhdissa, esittämässä uhriaan.

Äänestä
  • Ketä kiinnostaisi ja toisekseen asioiden välillä ei ole apmies sitten mitään yhteyttä suhteessa aloituksen listaukseen, haet vaa huomiota jotenkin ekstremetasolla. Gangstalkkeri ei ole mitään ilman kaltaisiaan pölvästejä btw

    Äänestä

Moni muukin persoonallisuushäiriöinen toimii juuri noin. Psykopaatit ne vasta taitavia ovatkin, voivat vaikkapa näytellä osaa noista, ja siten antaa psykiatrille tahallaan väärän käsityksen omasta oirekuvastaan saadakseen siitä hyötyä.

Äänestä

Narsistilla ei ole kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Ei kykyä samaistua. Koko ajatus on hänelle ymmärtämätöntä hepreaa. Kaikessa näkyy oma napa. Omat tavoitteet. Oma hyvä. Valehtelee mustan valkoiseksi ja satasella uskoo omiin valheisiin. Luulee,että muutkin uskoo. Ihmettelee silmät pyöreinä kun lentää pihalle. Syyllistää ja syyttää. Ei tiedä armosta,anteeksiantamisesta tai empatiasta yhtään mitään. On minä minä. Kokee kaiken eläväisen kilpailijoikseen,oli se sitten lemmikki tai toisen lapsi. Jos ero tulee,on valmis 'hylkäämään' lapsensa ja perustamaan uuden perheen. Itsekkäästi,itsensä vuoksi. Narsisti ei ymmärrä olevansa narsisti. Ei käy moinen mielessäkään. Kaikki syy on muissa,hän vaan vollottaa krokotiilin kyyneleitä itsesäälissään ja omahyväisyydessään. Peilistä ei tietoakaan. Mutta ei se narsku itselleen mitään voi. Antakaamme anteeksi ja menkäämme eteenpäin.💩

Äänestä
  • Ampuu naapurin kissan ,potkii toista,mutta oma kissa on tärkeä. Sitä itkee ja suree. Vihaa muiden siittämiä lapsia mutta omat kiinnostaa tasan tarkkaan sen ajan kun avioliitto kestää. Sen jälkeen lähinnä muodonvuoksi on välittävinään.💩

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ampuu naapurin kissan ,potkii toista,mutta oma kissa on tärkeä. Sitä itkee ja suree. Vihaa muiden siittämiä lapsia mutta omat kiinnostaa tasan tarkkaan sen ajan kun avioliitto kestää. Sen jälkeen lähinnä muodonvuoksi on välittävinään.💩

    Se mikä ei ole alkuperäisesti hänen tai jos osittainkin poistuu hallinnastaan,on merkityksetön. Ja jos vaikka eläin jota ei alunperin ole itse ottanut on uhka. Kilpailija,joka pitää eliminoida keinolla millä hyvänsä. Päästää varkain vapauteen,potkia ulos. silmin kirkkain väittää että se nyt vaan katosi 🤷‍♀️varokaa tämäntapaisia .💩

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Ampuu naapurin kissan ,potkii toista,mutta oma kissa on tärkeä. Sitä itkee ja suree. Vihaa muiden siittämiä lapsia mutta omat kiinnostaa tasan tarkkaan sen ajan kun avioliitto kestää. Sen jälkeen lähinnä muodonvuoksi on välittävinään.💩

    Narsisti vaan ei osaa,ei kykene, hänellä ei ole kykyä,rahkeita sellaiseen. Sinänsä ymmärrettävää. Tärkeintä on pysyä erossa heistä. Oman mielenterveytensä vuoksi. 💩

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Narsisti vaan ei osaa,ei kykene, hänellä ei ole kykyä,rahkeita sellaiseen. Sinänsä ymmärrettävää. Tärkeintä on pysyä erossa heistä. Oman mielenterveytensä vuoksi. 💩

    Voinee tehdä jopa aiheettomia lastensuojeluilmoituksia tai rikosilmoituksia,eikä ne tietenkään johda yhtään mihinkään. Voi puhua pahaa,mustamaalata ja maalittaa. Mutta kyllä ihmiset ympärillä näkee totuuden. Ei he tyhmiä ole.💩

    Äänestä

Narsistin ympärillä ovat ihmiset, jotka hänelle näyttävät sitä omaa kuvaa ja siinä samalla hyväksynnän teoilleen, siksi hänen ei tarvii ymmärtää. Uhri(t) selviää kunhan elämänsä mittaisen prosessin jaksaa.

Äänestä
  • Nämäkin on elämän oppikouluja. Narsistille ja hänen uhreilleen. Narsistikaan tuskin tahtoo loppupeleissä pahaa, ei edes tiedä mitä paha tarkoittaa,on vaan putkiaivo ja pihalla kuin lumiukko. 💩

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Narsisti ei ikinä ns. "katso peiliin". Hän syyttää aina epäonnistumisistaan muita. Hän kääntää kaiken muiden viaksi. Yleisesti narsistin puheisiin liittyy hänen itsensä kiusaaminen. Muut ovat hänelle kateellisia ja yrittävät sabotoida häntä. Jos narsisti ei saa haluamaansa suhdetta, hän keksii selityksiä miksi toinen osapuoli ei juuri sillä hetkellä pysty aloittamaan suhdetta narsistin kanssa. Narsisti uhriutuu, katkeroituu, heittäytyy marttyyriksi. Mielenterveyden pettäminen voi saada narsistin raivokkaaksi, koska se käytännössä uhkaa hänen toimintakykyään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu