Mustajuuri

Toisen vuoden mustajuuret kukkivat kohta komeasti. Kannattaakohan kukat katkaista jotta juuri kasvaisi paremmin?
4469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kaksivuotinen. Sadon voi korjata ensimmäisen vuoden syksyllä tai toisen vuoden keväällä. Jos kukkaa pukkaa, niin juuri on jo aika puinen. Hiukan myöhässä siis olet, juurikas.

Äänestä
  • Olen kasvattanut mustajuurta pari kertaa ja osan syönyt ensimmäisenä syksynä ja loput toisena. Ensimmäisen kasvukauden jälkeen ovat olleet niin ohuita ettei kuorimisen jälkeen jää mitään jäljelle. Siksi ajattelin antaa niiden kasvaa vielä toisen kesän. Täytyykin nyt kaivaa ylös osa ainakin ja katsella. Kiitos!

    Äänestä

  • Meillä nostetaan mustajuuret jo kolmattakymmenettä vuotta samasta paikasta. Mikä aika tahansa touko-syyskuussa käy.

    Ethän unohda kuoria tätä herkkujuurta juoksevan veden alla? Ja sitten heti hieroa sitruunalla! Vaikkakin herkullinen, niin ruma se on se mustajuuri, jos pääsee tummumaan.

    Äänestä

  • juuresviljelijä kirjoitti:

    Meillä nostetaan mustajuuret jo kolmattakymmenettä vuotta samasta paikasta. Mikä aika tahansa touko-syyskuussa käy.

    Ethän unohda kuoria tätä herkkujuurta juoksevan veden alla? Ja sitten heti hieroa sitruunalla! Vaikkakin herkullinen, niin ruma se on se mustajuuri, jos pääsee tummumaan.

    onko kukaan kuullut et mustajuurikkaasta olisi hyötyä haavojen hoidossa? Kuulin et joku olis saanu melkein säärihaavaksi asti menneen haavan umpeen. Meillä pojalla jalkapohjissa pahat haavaumat jotka ei meinaa millään parantua... Kannattaakohan kokeilla sivellä juuren nestettä iholle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juurikas kirjoitti:

Toisen vuoden mustajuuret kukkivat kohta komeasti. Kannattaakohan kukat katkaista jotta juuri kasvaisi paremmin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu