Pienen tytön kirjoittama Novellinalku..

Novellin alku..

Kylmä lumimyrsky piiskasi sinistä talvitakkiani. Hytisin kylmästä. Jannin juna saapuisi viidentoista minuutin kuluttua. Katselin ympärilleni ja huomasin ettei asemalla odottanut kovinkaan monta ihmistä. Eikö kukaan vaivautunut tulemaan vastaan läheistään joka nousisin pian junasta? Mihin tämä maailma on matkalla? Hätkähdin kun kuulin junan korvia vihkovan merkin saapumisesta. Aloin täristä. En pelkästään kylmästä vaan myös jännityksestä. En ollut nähnyt Jannia sitten viime joulun. Junasta astui ensin vanha pariskunta. Sitten kolme nuorta ja vanhempia ihmisiä. Etsin katsellaani Jannia, mutta isosiskoani ei näkynyt. Kuulin junasta tutun naurun, Jannin naurun, jonka voisin tuntea vaikka unissani. Odotin ja odotin. Kaikki asemalla odottaneet olivat jo lähteneet. Vihdoin Janni astui ulos junasta, ei yksin vaan vieraan näköisen miehen kanssa, joka oli Jannia ainakin viisi vuotta vanhempi. Katseeni siirtyi kuitenkin Janniin, vai oliko se sittenkään Janni? Ennen niin kauniit vaaleat hiukset, oli kynitty lyhyiksi ja värjätty mustiksi. Nenässä,Huulessa ja Molemissa kulmissa roikkui useita lävistyksiä. En saanut sanaa suustani, onneksi Janni huomasi minut.
-Kato systä!, Janni sanoi miehelle ja osoitti minua.
-Moi Janni, sanoin arasti.
Janin halasi minua nopeasti. Olin järkyttynyt. Janni oli niin erilainen, niin -Muuttunut.
-Aiotaaks me hengata täs kauanki?, Mies murahti ja kaivoi tupakan taskustaan.
-Ei, kulta. Me lähetään nyt, Janni sanoi ja suukotti miestä poskelle. Lähdin Jannin ja vieraan miehen perässä taksia kohti, mutta Janni pysäytti minut.
-Kai sä tajuut, et Jakella ei oo sun kyytiin rahaa?, Janni sanoi.
-Joo, kyllä mä ymmärrän.
Janni nyökkäsi kylmästi ja juoksi taksille. Jäin tuijottamaan kun musta auto kaarsi kulman taakse. En voinut enää teeskennellä. Lämpivät kyyneleet noruivat poskenpäitäni pitkin. Rojahdin maahan istumaan. Laskin käsistäni konvehtirasian, joka minun oli ollut tarkoitus antaa Jannille. En voinut käsittää. Kun Janni oli joulun jälkeen lähtenyt Helsinkiin, hänen päällänsä oli liehunut pitkä keltainen mekko ja lenkkarit. Ei mikään paras yhdistelmä, mutta se oli Jannin tyyli. Sen entisen Jannin jonka minä vuosi sitten tunsin. Enää sitä Jannia, ei ole.

Tossa oli alku, risuja ja ruusuja.
3369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Eikö kukaan vaivautunut tulemaan vastaan läheistään joka nousisin pian junasta?"

Hyvä huomio, tarkemmin kun miettii, niin vastaantulijoiden määrä asemilla on vähentynyt vuosi vuodelta. Taidat tosin itse vastata osittain miksi:

"Sen entisen Jannin jonka minä vuosi sitten tunsin. Enää sitä Jannia, ei ole."



"Lähdin Jannin ja vieraan miehen perässä taksia kohti, mutta Janni pysäytti minut.
-Kai sä tajuut, et Jakella ei oo sun kyytiin rahaa?, Janni sanoi"

Taksissa on aivan sama onko siinä kaksi vai kolme asiakasta, hinta ei muutu . Joten tässä tekstisi hieman lipsuu.

Muuten ihan kohtuulista kerrontaa ja mukaan taksiin seuraamaan patiskunnan edesottamuksia, siitähän saa tarinan aikaiseksi.


Arvoasteikolla 1-10

Tästä rahaton 6½

T. Sherlokki (c) 2005

Äänestä

Jatka kirjoittamista. Toi aihe oli ainakin mun mielestä hyvä. Tosin siinä kyllä oli pari heikkoa kohtaa, kuten se taksin hinta, josta sherlokki kertoi jo.
Onko sulle itse käynyt noin? Sisko lähtenyt vuodeks ja tullut takaisin ihan erilaisena?
Mun veljelle kävi niin. Siitä tuli puolessa vuodessa hirviö. Se oli pelottavaa. Nyt en ole kuullut siitä kahteen vuoteen, kolmeen kuukauten ja neljään päivää. Ja mulla on sitä ikävä.

Äänestä

Jopa minä jaksoin lukea novellinpätkäsi loppuun, vaikka yleensä olen laiska lukemaan näytöltä enkä ole kenenkään tarinoita täältä lukenut. Omaan korvaani tuo taksijuttu ei särähtänyt (vaikka taksikuskin tytär olenkin tai ehkä juuri siksi), mutta ota pois lause: "Mihin tämä maailma on matkalla?"
Jollain tavalla tuo hylkääminen kuitenkin täytyy jättää tarinaan. Mitä jos matkustaisivat bussilla? Ihan ehdottomasti Jannin pitää "lyödä pikkusiskoa kasvoihin", joten älä ota tyttöä taksiin mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pieni tyttö kirjoitti:

Novellin alku..

Kylmä lumimyrsky piiskasi sinistä talvitakkiani. Hytisin kylmästä. Jannin juna saapuisi viidentoista minuutin kuluttua. Katselin ympärilleni ja huomasin ettei asemalla odottanut kovinkaan monta ihmistä. Eikö kukaan vaivautunut tulemaan vastaan läheistään joka nousisin pian junasta? Mihin tämä maailma on matkalla? Hätkähdin kun kuulin junan korvia vihkovan merkin saapumisesta. Aloin täristä. En pelkästään kylmästä vaan myös jännityksestä. En ollut nähnyt Jannia sitten viime joulun. Junasta astui ensin vanha pariskunta. Sitten kolme nuorta ja vanhempia ihmisiä. Etsin katsellaani Jannia, mutta isosiskoani ei näkynyt. Kuulin junasta tutun naurun, Jannin naurun, jonka voisin tuntea vaikka unissani. Odotin ja odotin. Kaikki asemalla odottaneet olivat jo lähteneet. Vihdoin Janni astui ulos junasta, ei yksin vaan vieraan näköisen miehen kanssa, joka oli Jannia ainakin viisi vuotta vanhempi. Katseeni siirtyi kuitenkin Janniin, vai oliko se sittenkään Janni? Ennen niin kauniit vaaleat hiukset, oli kynitty lyhyiksi ja värjätty mustiksi. Nenässä,Huulessa ja Molemissa kulmissa roikkui useita lävistyksiä. En saanut sanaa suustani, onneksi Janni huomasi minut.
-Kato systä!, Janni sanoi miehelle ja osoitti minua.
-Moi Janni, sanoin arasti.
Janin halasi minua nopeasti. Olin järkyttynyt. Janni oli niin erilainen, niin -Muuttunut.
-Aiotaaks me hengata täs kauanki?, Mies murahti ja kaivoi tupakan taskustaan.
-Ei, kulta. Me lähetään nyt, Janni sanoi ja suukotti miestä poskelle. Lähdin Jannin ja vieraan miehen perässä taksia kohti, mutta Janni pysäytti minut.
-Kai sä tajuut, et Jakella ei oo sun kyytiin rahaa?, Janni sanoi.
-Joo, kyllä mä ymmärrän.
Janni nyökkäsi kylmästi ja juoksi taksille. Jäin tuijottamaan kun musta auto kaarsi kulman taakse. En voinut enää teeskennellä. Lämpivät kyyneleet noruivat poskenpäitäni pitkin. Rojahdin maahan istumaan. Laskin käsistäni konvehtirasian, joka minun oli ollut tarkoitus antaa Jannille. En voinut käsittää. Kun Janni oli joulun jälkeen lähtenyt Helsinkiin, hänen päällänsä oli liehunut pitkä keltainen mekko ja lenkkarit. Ei mikään paras yhdistelmä, mutta se oli Jannin tyyli. Sen entisen Jannin jonka minä vuosi sitten tunsin. Enää sitä Jannia, ei ole.

Tossa oli alku, risuja ja ruusuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu